mita2.jpg

XXII

RUUMIS JA SIELU

Ravitseva ja terveellinen ravinto on välttämätön, jos mielii ruumiin kehittyä voimakkaaksi ja terveeksi ja psyä sellaisena.  —  Miten synnynnäistä heikkoutta voi vastustaa.  —  Vanhempien velvollisuudet niitä lapsia kohtaan, jotka ovat syntyneet maailmaan epäsuotuisissa olosuhteissa.  —  Rohkaisevia kokemuksia.  Luonnollisen keinotekoisen ravinnon vaikutus pikkulapseen.  —  Ymmärtäväisyys ja ymmärtämättömyys.  —  Luonnonlait ja niiden noudattaminen.  —  Ravinnon vaikutus luonteeseen.  —  Sopiva ruokajärjestys.  —  Liha ja vihannekset.  —  Niiden erilainen ravintoarvo.  —  Uni ja lepo.  —  Säännöllisen nukkumisajan merkitys lapsen terveelle kehitykselle.  —  Liikarasitus ja hermostuminen.  —  Ravinnon vaikutus.  —  Jokaisen naisen tulee tuntea keittotaidon lait.  —  Heikkosilmäisyys ja likinäköisyys.  —  Paljaat jalat.  —  Kotiparannukset ja puoskaroiminen.  —  Naiselliset pyrinnöt ja naisellinen lehitys.  —  Tulevaisuudentoiveita.  —  Nouseva sukupolvi.

Muuan viisas mies on lausunut, ettei sillä, mitä ihmiset sanovat meille, vaan sillä, mitä me heidän sanojensa johdosta sanomme itsellemme, on ratkaiseva vaikutus henkiseen kehitykseemme. Tämä totuus on ollut mielessäni antaessani tälle luvulle sen nimen. On tietenkin aivan mahdotonta käsitellä näin laajakantoista ainetta täysin tyydyttävästi  ja seikkaperäisesti äskenmainituissa puitteissa. Aikomukseni onkin vain muutamin vedoin herättää ajatuksia, joita lukijani saavat kehittää edelleen omin päinsä.

»Sieluni jätän Herran käsiin, mutta ruumiini Hän on uskonut minulle, minkävuoksi velvollisuuteni on ravita, pukea ja hoitaa sitä parhaan taitoni mukaan, aina muistaen, että Jumala on luonut sen omaksi kuvakseen».

Niin, totta tosiaan olis tarpeellista meidän jokaisen muistella vähän useammin, että ruumiimme on luotu Jumalan kuvaksi ja Hänen Henkensä temppeliksi! Silloin ehkä täyttäisimme vähän huolellisemmin velvollisuutemme sitä kohtaan, emmekä niin surullisissa määrin unohtaisi edesvastuutamme tässä suhteessa. Silloinhan se ei olisi niin vaarallista, jos vain itse kärsimme siitä, mutta meidän tulee aina muistaa olevamme tässäkin suhteessa kylvömiehiä, ja että kylvämämme siemen kerran on tuottava sadon, »toinen kolmikymmenkertaisen, toinen kuusikymmenkertaisen ja muutamat satakertaisen».

Terveen ruumiin synnyttäminen ja kehittäminen jälkeläisillemme olisi paljoa helpompaa, jos nykyinen yhteiskunta seuraisi muinaisen Spartan esimerkkiä ja sallisi vain täysin terveiden, voimakkaiden ja hyvinmuodostuneiden ihmisten solmia avioliittoja ja synnyttää lapsia. Mutta tälläinen jyrkkä tapa ei sovi nykyiseen katsantokantaamme ja syvällisempään käsitykseemme avioliiton henkisestä merkityksestä. Ei siis auta kuin tyytyä niihin epäedullisiin kehitysmahdollisuuksiin, jotka ovat edellisen sukupolven tietämättömyyden, välinpitämättömyyden ja erehdysten seurauksia, ja koettaa kitkeä pois sitä pahaa ja kehittää sitä hyvää, jonka olemme saaneet heiltä perinnöksi.

Olemme jo huomauttaneet, että lapsi tulee tavallisesti sekä henkisesti että ruumiillisesti sellaiseksi, jollaisia vanhemmat itse ovat, eikä sellaiseksi, jollaiseksi he mahdollisesti toivovats en tulevan, vaikk'eivät tälläisetkään pyrinnöt ole kokonaan merkitystään vailla. On näytetty toteen, etteivät satunnaiset ruumiin ja sielun tilat juuri vaikuta odotettuun lapseen, vaan että se perii sellaiset ominaisuudet, jotka ovat vanhemmille luonteenomaisia. Vain se, joka on elänyt koko nuoruudenaikansa terveesti ja puhtaasti, voi varmasti uskoa jättävänsä lapsilleen perinnöksi »terveen sielun terveessä ruumiissa». Kun perustus on luja ja hyvä, niin rakennusmestarin työ käy verraten helposti, ja tulokset ovat tyydyttävät.

Jos tälläinen hyvä perusta puuttuu  —  sitä tuskin voinee monestikaan sanoa vanhempien syyksi, sillä he itse ovat ehkä edellisten sukupolvien erehdysten uhreja  —  on tietenkin sitäkin tärkeämpää noudattaa mitä tarkimmin kaikkia terveyssääntöjä, jotta huonot taipumukset estyisivät kehityksessään. Vanhempien tulee pitää sitäkin tarkempaa huolta lapsen ruokajärjestyksestä, puvusta, ympäristöstä, leikeistä ja toimista, kysyä usein kokeneen lääkärin neuvoa sekä itse tutkia terveellisen elämäntavan lakeja.

On sitovasti näytetty toteen, että näin menetellen voidaan tehokkaasti vastustaa huonojen taipumusten kehittymistä. Voisimme kertoa lukuisia esimerkkejä siitä, miten huolellisella kasvatuksella on saatu heikoiosta ja pahatapaisista lapsista voimakkaita, terveitä, hyviä, oikeinajattelevia ihmisiä ja kunnon kansalaisia. Siispä älkää kadottako rohkeuttanne! Joskin taideteoksen ensimmäinen luonnos epäonnistuisi, voi siitä kyllä parantelemalla ja korjailemalla saada kuvan, joka vastaa taiteilijan alkuperäistä tarkoitusta ja unelmoimaa ihannetta.

Olemme jo puhuneet, miten suuri vaikutus sopivalla puvulla ja terveellisellä ruokajärjestyksellä on lapsen sopusuhtaiseen ja onnelliseen kehitykseen. Lisäämme vain muutamia valaisevia huomautuksia.

Syvästi surkuttelemme lasta, joka syystä tai toisesta ei voi saada ravintoa äidiltään. Nykyään lapsen keinotekoinen syöttäminen ei olekaan enää poikkeustapaus, vaan se on aivan yleistä. On vaikeaa sanoa, kumpi on enemmän surkuteltava, lapsiko, joka näin jää vaille synnynnäisiä ihmisoikeuksiaan, vai äitikö, joka menettää niin lukemattoman monta suloista, korvaamatonta hetkeä, jotka jos mitkään ovat omiaan itsetutkiskeluun ja rukoukseen  —  hetkiä, jotka niin ihmeellisesti kiinnittävät lasta äitiinsä. On aivan käsittämätöntä, kuinka yksikään nainen voi ilman pakkoa luopua näistä perin ihanista, opettavista hetkistä. Joskin lasta välttämättä on syötettävä pullosta, tulee äidin itsensä hyväillen ja hellien syöttää sitä sylissään, pitäen sitä, jos mahdollista, samassa asennossa kuin imettäessä, ja estäen rumaa pulloa näkymästä, jotta äidin hellivä suojaava rakkaus tuntuisi lapsesta olevan joka tapauksessa yhtyneenä sen ensimmäiseen ravinnon tarpeeseen.

Jos lapset saavat ensi hetkistään sopivan hoidon, mukavan puvun ja tarpeellista ravintoa, ne eivät useinkaan tarvitse mitään lääkkeitä. Sellaisetkin pienokaiset, joilla on perinnöllinen taipumus umpitautiin, voidaan sopivalla ja järkevällä hoidolla vapauttaa tästä haitasta.

Kasvuiässä olevien lasten ruokajärjestyksen määräävät äidin terve järki sekä perheen varallisuus ja elintavat; mitään pysyviä sääntöjä on tässä kohden mahdotonta laatia. Yleensä kuitenkin pannaan aivan liian vähän painoa tähän ihmiskunnalle niin ylen tärkeään seikkaan. Ei ajatella tarpeeksi, mitä oikeastaan merkitsee, että ihmisruumiin luusto, veri, aivot, lihakset, sanalla sanoen koko tuo hienon hieno koneisto, jonka Luoja on meille antanut, jotta voisimme täyttää tehtävämme maan päällä, muodostuu nauttimastamme ravinnosta ja on riippuvainen sen laadusta. Tässä, kuten kaikessa muussakin, ihmiskunta on vasta pitkällisten kokeilujen perästä päässyt selville siitä, mikä on sopivinta ja tarkoituksenmukaisinta. Paljon on tehty onnettomia erehdyksiä, ja paljon tietämättömyyttä on vielä voitettava, ennenkuin ihmisruumiin ravitsemista koskevat fysiologian lait opitaan täysin tuntemaan ja käytännössä toteuttamaan. Sukupolvi toisensa perästä on itsepintaisesti nauttinut ravintoa, joka on ollut aivan sopimatonta terveiden, voimakkaiden ruumiiden ja vahvojen aivojen synnyttämiseen. Ihmiset ovat antautuneet nurinkurisen muodin orjiksi, tottuneet luonnottomiin nautinto- ja huumausaineisiin, noudattaneet jokaista päähänsä pälkähtävää oikkua, ja antaneet suuremman arvon hetkellisille nautinnoille kuin ruumiin todellisille tarpeille; näin on luontainen vaisto, mikäli sellaista on olemassakaan, lamautettu ja tukahdutettu kokonaan.

Epäilemättä seuraava, eräässä lääketieteellisessä julkaisussa ollut masentava lausunto on surullisen tosi.

»Kun ajattelemme, miten äärettömän suuri merkitys vaatteilla ja ruoalla on ihmiselämässä  —  mehän pukeudumme ja syömme keskimäärin kolmesti päivässä, so. 1100 kertaa vuodessa  —  täytyy suuresti ihmetellä, etteivät ihmiset ole päässeet sen pitemmälle syömis- ja pukeutumistaidoissaan. Naiset saavat kärsiä ja valittaa nyt, kuten vuosisatoja takapeinkin, senvuoksi, että he itsepintaisesti ravitsevat lapsiaan 'kielletyllä hedelmällä'. Ja lapsilla on huono ruoansulatus, heikko luusto, kitulias ruumis ja kehittymättömät aivot siksi, etteivät vanhemmat ole viitsineet tutustua eivätkä elämässään mukautua niihin luonnonlakeihin, joita noudattamalla synnytetään ja kasvatetaan terveitä, sekä henkisesti että ruumiillisesti hyvin kehittyneitä olentoja».

»Mitä mies ajattelee sydämmessään, sellainen hän on», niin kuuluu vanha, viisas lause. Yhtä oikeutettua olisi sanoa, että minkälainen miehen ravinto on, sellainen hän on itsekin. Eräs suuri ajattelija on lausunut: »Mies, joka ylettömästi nauttii mausteita, väkijuomia ja kiihoittavaa ravintoa, ajattelee myös kiihoittuneesti ja levottomasti sekä lausuu kiivaita sanoja».

Lapset tottuvat hyvin helposti nauttimaan tuollaisia aineita, mutta yhtä mielellään he syövät yksinkertaista arkiruokaakin, kun se vain on hyvin valmistettua ja hauskasti asetettu pöydälle. Sentähden äitien on varottava, etteivät he ymmärtämättömyydessään ja välinpitämättömyydessään synnyttäisi lapsissaan turhia tarpeita ja turmiollisia tapoja.

Tarpeeksi keitetyt vihannekset, karkeista jauhoista leivottu leipä (joka sisältää paljoa enemmän ravintoaineitakuin hienoista jauhoista leivottu), ryyniryoat, kala, liha (mieluummin keitettynä kuin paistettuna) korkeintaan kerran päivässä, runsaasti hedelmiä (sekä keittämättöminä että keitettyinä), maito ja vesi  —  ne ovat tärkeimmät ravintoaineet, jotka parhaiten sopivat kasvaville lapsille. Sitä paitsi voidaan jälkiruokina käyttää yksinkertaisia muna- ja hedelmälaatikoita, munakkaita j.m.s.

Ns.»säätyläiset» syövät epäilemättä aivan liian paljon, etenkin he käyttävät lihaa liian runsaasti. Yleispätevänä totuutena voinee sanoa, että »mikä sopii Mikolle, ei aina sovi Matille», että jokaisen on siis valittava, mikä hänelle parhaiten sopii ja on terveellisintä. Useimmat tämän alan arvovaltaiset edustajat ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että lihaa tulee nauttia vain kerran päivässä. On kyllä totta, että liha on hyvin ravitsevaa, mutta juuri siksi, että se on niin voimakasta, on vaara tarjona sen käyttämiseen liian runsaassa määrin. Eri ravintoaineet vaikuttavat sitäpaitsi aivan eri tavalla eri henkilöihin. Niistä fysiologisista kokeista, joita on tehty eläimillä, näkyy selvästi, että yksipuolinen ravinto vaikuttaa huomattavasti luonteen laatuun.

Lienee vielä paikallaan sananen lasten levontarpeesta. Siinäkin tehdään suuria erehdyksiä jo tietämättömyydestä ja huolimattomuudesta. Lasta ei totuteta pienestä pitäen säännöllisiin nukkuma-aikoihin. Onpa niinkin ymmärtämättömiä äitejä ja hoitajattaria, jotka häiritsevät lasta kesken sen sikeintä unta näyttääkseen sitä ihaileville katsojille.

Lasten tulee aina mennä maata määrätyllä ajalla, eikä mikään saa estää heitä. Jokaisella lapsella pitää olla oma sänkynsä. Paitsi edellisessä luvussa mainittuja vaaroja, jotka voivat johtua samassa vuoteessa nukkumisesta, se on vielä toisestakin syystä haitallista. Eriluonteiset lapset vaikuttavat ruumiin magneettisten ja sähkövirtailujen kautta huomattavasti toisiinsa, ja tästä heikompi tavallisesti kärsii. Sitä paitsi, jos heillä on yhteinen peitto, toinen joutuu siitä kärsimään. He potkivat peiton pois, vilustuen siten helposti. Jos lapset nukkuessaan samassa vuoteessa ovat levottomia. on parasta heti erottaa heidät. Silloin he tavallisesti heti nukkuvat sikeämmin ja rauhallisemmin.

Ihmiskunta potee nykyään epäilemättä levon ja unen puutetta. Tässä kohden emme välitä ruumiin luontaisista tarpeista rahtuakaan. Lepoa suomme itsellemme niin niukalti, ettei sellainen voisi mihinkään muihin elämnäntarpeisiimme nähden tulla koskaan kysymykseenkään. Miksi sitten ihmettelemme, että niin monet meistä nääntyvät ennen aikojana sekä ruumiillisesti että henkisesti! Ajatelkaapa vain noita lukemattomia nuoria naisia, jotka ovat vuodesta toiseen tehneet päivänsä yöksi joko elämällä mukana seuraelämän kohinassa ja hälinässä tai taistellessaan olemassaolosta, ja jotka sitten menevät naimisiin saaden lapsia, joille he eivät ole voineet antaa perinnöksi muuta kuin turneltuneet hermot ja unettomuuden lahjan! Onko sitten ihme, jos nuo pikku raukat ovat itkuisia ja levottomia ja heidän koko olemassaolonsa käy taakaksi sekä heille itselleen että koko heidän ympäristölleen?

Ylistetty koululaitoksemme ansaitsee epäilemättä kiitosta ja ihailua, ja kasvatusoppi on tosin kyllä viime vuosikymmeninä tehnyt äärettömiä edistysaskelia, mutta paljon on vielä oppimisen ja toivomisen varaa. Kaikilla lapsilla ei ole samanlaista käsityskykyä. Unohdamme helposti, ettei se henkinen ravinto, jota heihin väkisin tupataan, pääse lainkaan edistämään heidän kehitystään, vaan ainoastaan se, minkä he todella voivat sulattaa ja käyttää hyväkseen. Kun lapset kiusautuneina tuskan hiki otsallaan pänttäävät päähänsä päivän lälsyjä tai istuvat pitkät ajat tylsinä kirjojensa ääressä ollen hädissään siitä, etteivät voi seurata toisten mukana, silloin tiedämme, etteivät asiat ole niinkuin niiden pitäisi olla, sekä että voimaa ja kykyä, jotka muuten olisivat voineet tulla yhteiskunnan siunaukseksi, mitä surullisimmin tuhlataan, kun yritetään näin valaa kaikkia ihmisiä saman kaavan mukaisiksi. Yksilöölisyys epäilemättä kärsii tälläisestä kasvatuksesta, eikä ihmisten erilaisilla taipumuksilla ole tarpeeksi vapautta päästäkseen kehittymään. Tiedämme tosin paljoa enemmän kuin vanhempamme, mutta silti ei ole ollenkaan sanottua, että olisimme heitä viisaampia ja ajattelevampia. Syy siihen ei ole opettajissa, vaan opetustavassa. Väsymättömän innokkaasti koettakoot kasvattajamme ja lainlaatijamme keksiä onnelisempaa ja terveellisempää ratkaisua aina uudistuvalle, tärkeälle opetuskysymykselle! Se pysyy aina ihmiskunnan tärkeimpiin elinkysymyksiin kuuluvana, ja sitä on käsiteltävä myöskin sellaisena.

Koulun ja kodin yhteistoiminta on välttämätöntä. Ei saa mitenkään jättää huomioon ottamatta niitä vakavia erehdyksiä ja laiminlyöntejä, joihin monet hyvää tarkoittavat äidit ymmärtämättömyydessään tekevät itsensä syypäiksi. Lasten ravitsemisessa tapahtuu usein niin. Lapset, jotka tulevat kouluun syömättä ja saamatta levätä tarpeeksi tai nauttia riittävästi heidän ikäisilleen sopivaa ravintoa, rasittuvat tietenkin paljon helpommin kuin toiset onnellisemmat. Jokaisen äidin pitää olla taitava keittäjätär. Vaikkei hänen itsensä tarvitsisikaan valmistaa ruokaa, hänen tulee kuitenkin tarkkaan tuntea keittotaidon lait ja osata asettaa lasten ruoka-ajat terveyden vaatimusten mukaisiksi. Jos perhe on vähävarainen, on sitäkin tärkeämpää, että perheenäiti osaa hyvin keittotaitoa, jotta hän voi mahdollisimman pienin kustannuksin valmistaa maukasta, ravitsevaa ruokaa. Luonnostaan lapset eivät ole tässä kohden vaativia. Yksinkertaisinkin ruoka maistuu heistä oivalliselta, jos se vain on hyvin valmistettua ja jos se tarjotaan siististi ja sievästi. Yksinkertainen ravinto on tavallisesti terveellisintä, mutta se tarjotaan usein niin, että se tuntuu vastenmieliseltä ja kadottaa kokonaan viehätyksensä. Monet naiset eivät lainkaan käsitä, miten suuresti ateriat vaikuttavat muiden perheenjäsenten luonteeseen, terveyteen ja työkykyyn. Sopimaton, huonosti valmistettu illallinen tekee lapsen yön levottomaksi. Hän herää aamulla väsyneenä ja haluttomana. Syötyään huolimattomasti valmistetun aamiaisen hän menee kouluun sellaisessa tilassa, että koko päivä luultavasti tulee surunpäiväksi sekä hänelle itselleen että opettajille.

Ei siis suinkaan ole mikään vähäarvoinen elämäntehtävä naiselle tutkia oikein juurta jaksaen »arkielämän terveysoppia» ja myöskin oppia toteuttamaan sitä kodissaan. Tälläisen tutkimuksen ala on niin laaja, että se epäilemättä vaikuttaa kasvattavasti ja kehittävästi jokaiseen, joka vakavasti syventyy siihen. »Keittotaidon kemia» on jo itsessään erittäin mielenkiintoinen aine, sillä sehän opettaa meitä tuntemaan lukemattomia luonnon kätkettyjä tehdaspaikkoja ja ihmeellisiä lakeja. Järkevä nainen löytää siitä toiminnan alaa parhaimmille voimilleen, ja vähempilahjainenkin kasvaa ja kehittyy suuresti tutkiessaan tätä ja nähdessään henkisen näköpiirinsä laajenemistaan laajenevan.

Varoitus, jota tuskin tarvinnee sanoakaan järkeville äideille, mutta jonka kokemus on kuitenkin näyttänyt tarpeelliseksi, on: Älä anna lastesi milloinkaan maistaa, saati sitten totuttautua väkeviin juomiin missään muodossa! Kuinka monen onni onkaan mennyt pirstaleiksi, kuinka moni koti on joutunut kylmille noiden myrkkysiementen vaikutuksesta, joita jo lapsuuden aikana on ajattelemattomasti kylvetty! Niistä sitten on syntynyt onneton taipumus, jota on ollut mahdoton hillitä, ennenkuin se jo on ehtinyt tehdä hirvittävät tuhonsa.

 

Olen tässä vain muutamin piirtein kuvaillut, miten paljon nuoret äidit voivat tehdä lastena sekä ruumiillisen että henkisen kehityksen edistämiseksi, jos vain tahtovat tutkia niitä lakeja, joista tämä kehitys on riippuvainen. Tälläinen syventyminen vaatii vakavaa, tarmokasta työtä, mutta siihen kannattaa silti ryhtyä. Jälkeentulevat sukupolvet siunaavat niitä naisia, jotka ovat parantaneet ja rikastuttaneet maailmaa lahjoittamalla sille terveempiä ja sopusuhtaisempia ihmisiä, kuin mitä sillä ennen on ollut.

Vielä kerran toistamme nuo tärkeät sanat: »Kipeimmin kaipaamme nykyaikana hyvin kasvatettuja äitejä». Toiset jo ovat käsittäneet tämän totuuden ja vakavasti pyrkineet siihen ehtien päästä jo niin sanoaksemme koulun »ylimmille luokille». Tämä kirja ei ole aiottu heille. Se on kirjoitettu niiden monien tarpeeksi, jotka tuskin vielä ovat alkaneetkaan koulunkäyntiään, vaikkakin jo ovat oppineet käsittämään oman tietämättömyytensä ja haluavat päästä siitä. Jokaisen naisen tulee kaikin voimin koettaa kasvattaa itseään, niin että hän voi olla lastensa opettajana ja ohjaajana elämän tärkeimpien perustotuuksien tuntemisessa. Ei kenelläkään ole oikeutta olla tuntematta heidän kehitykseensä ja henkiseen sekä ruumiilliseen hyvinvointiinsa vaikuttavia luonnonlakeja, Osata opettaa lapsilleen totuutta ylevästi ja puhtaasti, niin että koko heidän elämänsä saa siitä jaloimman ja kauniimman leiman  —  voiko ainoakaan nainen toivoa mitään ihanampaa tehtävää, mitään suurempaa oikeutta!

Nainen on todellakin täyttänyt suuren elämäntehtävän ja tehnyt ihmiskunnalle arvaamattoman palveluksen, jos hän on osannut kasvattaa yhdenkin lapsen hyväksi, Jumalaa rakastavaksi ihmiseksi! En tahdo suinkaan väittää, ettei nainen voisi täyttäessään äidinvelvollisuuksiaan samalla toimia ja olla hyödyksi muillakin aloilla, mutta se on kyllä varmaa, että jos hän on äiti, hänen työstään ei voi olla siunausta, jos hän sen tähden lyö laimin äidinvelvollisuutensa. Äidin tulee aina olla ennen kaikkea muuta äiti. Jos hän joskus epäröi monien ristiriitaisten velvollisuuksiensa välillä, hänen on aina pidettävä äidin velvollisuutta tärkeimpänä. Äidit määräävät yhteiskunnan henkisen tason. Heidän käsissään on tulevaisuus, ja heidän on vastuu siitä, minkälasieksi se muodostuu heidän maalleen, kansalleen ja koko ihmiskunnalle. »Nuoran lujuus riippuu sen heikoimmasta kohdasta ja kanssan voima sen äideistä», näin eräs viisas mies on lausunut. Miettikööt kaikki naiset näiden sanojen totuutta!

 

__________________________________________________