XIII
PIKKULAPSEN PUKU
Tulevan äidin ensimmäisiä kysymyksiä. — Äidinilo. — Äidin olisi itsensä valmistettava lapsensa ensimmäiset vaatetarpeet. — Hiljaisia ajatuksia ja siunauksellisia vaikutuksia. — Tärkeitä kysymyksiä. — Ennen ja nyt. — Kiusankappaleita. — Sopiva ja tarkoituksenmukainen puku. — Eräitä ehdotuksia. — Korivuode ja sen sisustus. — Lapsen tyytyväisyys ja hyvinvointi aina pääasia.
»Miten puen lapseni?» lienee nuoren tulevan äidin ensimmäisiä kysymyksiä, kun hän huomaa ensimmäiset liikkeet, jotka ennustavat uuden elämän syntymistä. Hänen suurin ilonsa on hankkia odotetulle pienokaiselle kauneinta ja parhainta, mitä hän suinkin voi. Ettei hän aina ymmärrä hankkia kaikkein järkevintä ja tarkoituksenmukaisinta, johtunee useimmiten tietämättömyydestä, mutta myös usein, ikävä kyllä, siitä lapsellisesta ylpeydestä, ettei hän tahdo nähdä omaa lastansa vähemmän hienosti puettuna kuin tuttavien lapset, jolloin hän ei aina tule välittäneeksi puvun terveellisyydestä ja tarkoituksenmukaisuudesta.
Toivoisin jokaisen nuoren vaimon itsensä valmistavan lapsen ensimmäiset vaatteet. Niinä hiljaisina hetkinä, jolloin naiset täynnä odotusta istuvat yksin neuloen, heidän mielessään liikkuu lukemattomia ajatuksia, unelmia, toiveita ja suunnitelmia, joiden kaikkien keskipisteenä on tuo rakas, pikkuinen, odotetettu vieras. Sydän lämpenee joka pisteellä ja herännyt äidintunne yhä kasvaa ja voimistuu hänen rakennellessaan tuulentupia laspsensa tulevaisuudesta. Nuori äiti näin neuloo sukkelasti suihkavalla neulallaan noihin pehmoisiin pikku vaatteisiin kaiken, mitä hänessä itsessään on parhainta, syvintä, hienonta ja hellintä, jaloimman kunnianhimonsa, parhaimmat pyrkimyksensä, kauneimmat ihanteensa. Ja mikä on vieläkin parempi, näin hän itse aavstamattaan kutoo kaikki nämä kultaiset langat, nämä hienon hienot värivivahdukset lapsen omaan elämään, tehden ne osiksi sen sisimmästä olemuksesta.
Viime aikoina on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, minkälainen puku olisi pikkulapselle terveellisin ja tarkoituksenmukaisin. Menneet sukupolvet eivät näytä paljoakaan välittäneen lapsen mukavuudesta ja viihtymisestä; tekisi mieli väittää, että pidettiin melkein kunniana olla mahdollisimman paljon välittämättä tälläisestä »pikkuseikasta». Pikku olentorukan piti näet jo heti tähän maailmaan tultuaan maistaa koettelemuksia, kärsimyksiä ja vaikeuksia, joista hän myöhemmin elämässään oli tuleva osalliseksi. Nyt katselemme asioita toiselta näkökannalta ja koetamme terveellisesti kasvattaa lapsemme kärsivällisiksi ja lujaluontoisiksi elämän myrskyissä.
Nykyään koetetaan aivan alusta alkaen pukea lapsi niin, että sen pikku ruumis voi liikkua täysin vapaasti. Kapalovyön asemesta lienee sopivinta käyttää vyötä l. sidettä, jolla lapsen vaatteet kiinnitetään, niin että se pysyy tarpeeksi lämpimänä. Tämä voidaan valmistaa pehmeästä pumpuli- tai villaflanellista tai trikoosta. Sen tulee olla 15 à 20 cm leveä ja vain niin pitkä, että se ulottuu puolitoista kertaa pikku ruumiin ympäri muitten vaatteiden päällä. Se on siis jonkinlainen vatsavyö, joka kiinnitetään nauhoilla.
Jo alusta alkaen tahdon teroittaa äitien ja hoitajattarien mieleen, kuinka tärkeää on, ettei vaippaa eikä käärövaatetta työnnetä liiaksi jalkojen väliin, sillä silloin pehmeät jäsenet voivat taipua ulospäin ja lapsi voi tulla »länkisääriseksi.» Toiseksi on varottava, ettei vaatteita vedetä liian tiukalle lonkkien ympärille, sillä silloin lonkat työntyvät eteenpäin, mistä voi johtua se epämuodostus, jota nimitetään »pihtipolvisuudeksi». Nämä varoitukset ovat kenties monen mielestä tarpeettomia, mutta on aivan uskomatonta, kuinka monet ajattelevat ja järkevätkin naiset ovat juuri tässä kohden niin kovin välinpitämättömiä ja huolimattomia.
Pienen perätilkun tehtävänä on vain lyhyen ajan olla lapsen ulostusten varsinaisena kokoojana, sittemmin sitä käytetään vain varovaisuuden vuoksi, mahdollisesti sattuvan »vahingon» varalta. Lapsi nim. voidaan totuttaa — ja se onkin jo hyvin aikaisin toteutettava — ulostamaan säännöllisesti. Sitä on aamulla puettaessa pidettävä astialla, kunnes säännöllinen ulostaminen on tullut tavaksi. Kun lapsi on tottunut säännöllisesti ulostamaan, on suurin vaikeus sen hoidossa voitettu. Luettelemme nyt lapsen vaatteet siinä järjestyksessä, jossa ne on puettava sen ylle.
1. Ensimmäisenä on napavyö, jonka käyttämisestä puhumme tuonnempana. Se valmistetaan kuluneesta, ohuesta liinakankaasta tai ohuesta, pehmeästä pumpulikankaasta. Monet kokeneet hoitajat pitävät hienoja pumpulitrikoo-kaistaleita eittäin sopivina. Vyön tulee olla noin kolmen sormen levyinen ja niin pitkä, että se ulottuu 1½—2 kertaa lapsen vatsan ympäri.
2. Pieni paita on tehtävä pehmeästä, vanhasta liina- tai hyvin ohuesta pumpulikankaasta. Sen tulee olla pitkähihainen ja selästä avoin sekä ulottua niin runsaasti ruumiin ympäri, ettei jää mitän rakoa, josta kylmää pääsee sisään. Se on aina puettava päälle edestäpäin.
3. Röijy valmistetaan, riippuen vuodenajasta, joko pumpuli-, puolivillaisesta ta villaflanellista. Se ei saa ulottua lonkkia alemmaksi. Siinä pitää olla pitkät hihat ja sen pitää olla selästä kiinnipantava. Molemmat vaatekappaleet voidaan tietysti kiinnittää nauhoilla, mutta kokemus on osoittanut nauhat aivan tarpeettomiksi, kunhan vain selkäkappaleet ulottuvat kylliksi paljon päällekkäin. Solmiamiseen menee vain suotta aikaa, jotapaitsi solmut voivat olla haitaksi, pikkulapsi kun enimmäkseen nukkuu selällään.
4. Käärövaate, neliömäinen vaatekappale, valmistetaan pehmeästä liina- tai pumpulikankaasta. Sivun pituus 65 à 70 cm.
5. Vaippa, kuten röijykin, pumpuli-, puolivillaista tai villaflanellia; samanmuotoinen, mutta hiukan isompi kuin käärövaate.
6. Vyö eli side on jo ennen kuvattu.
7. Perätilkku tehdään joko pumpuli- tai liinakankaasta osapuilleen nenäliinan kokoiseksi.
Lasta puettaessa on mukavuuden vuoksi pantava paidan ja röijyn hihat jo edeltäkäsin sisätysten, niinkuin ne tulevat olemaan lapsen yllä, joten ne voi yhtaikaa vetää päälle.
Paidanreuna käännetään röijyn yli. Perätilkku pannaan lapsen perän alle, käärövaate ja vaippa asetetaan päälletysten, yläreunojen keskikohdat lapsen selän alle, vähän kainalokuopan alapuolelle, ja käännetään sivuilta eteenpäin, jolloin käärövaate kääritään erikseen kummankin jalan ympäri. Se osa näistä vaatekappaleista, joka ulottuu jalkoja alemmaksi, käännetään joko eteen- tai taaksepäin. Viimeksi pannaan vyö pitämään kiinni koko pukua. Pikku jalat voivat näin aivan vapaasti liikkua kepeän, pehmoisen ja lämpimän peitteen sisässä. Tarvittaessa voi vaipan ja perätilkun helposti muuttaa, muun puvun joutumatta epäjärjestykseen. Nämä on tietystikin välttämättä muutettava aivan heti, kun huomataan lapsen kastelleen itsensä. Kokemus on osioittanut, ettei vakava huomautus tästä iole suinkaan aiheeton ja tarpeeton.
Jos niin haluaa, voi lopuksi panna koko puvun päälle väljän n. s. prinsessa- l. empiiripuvun, joka pannaan kiinni selästä ja joka ulottuu vähän matkaa vaipan alapuolelle ja on, aina vuodenajasta riippuen, joko ohuemmasta tai lämpimämmästä kankaasta. Sitten tarvitaan vielä pieni neulottu villaröijy, joka tarpeen vaatiessa voidaan pukea päälle. Näin lapsen ensimmäisinä kuukausina tarvitsemat vaatekappaleet ovat valmiit. Tässä tarkoituksenmukaisessa mukavassa asussa tuo pikku olento voi nukkua, herätä, syödä ja jälleen nukkua hyvin tyytyväisenä ojennellen pikku jäseniään ja kasvaen ja kehittyen täydessä vapaudessaan.
Eri vaatekappaleiden lukumäärästä ei voi laatia mitään määrättyjä sääntöjä. Mutta kun lapsi kasvaa nopeasti ensi kuukausina, on turhaa hankkia niitä kovin paljon, kun ennen pitkää on kuitenkin laitettava aivan uudet. Ainaisen pesun välttämiseksi ei niitä kuitenkaan pidä valmistaa liian vähänkään.
Seuraavassa on ehdotus kohtuullisesta parin kolmen ensi kuukauden varaksi hyvin riittävästä vaatevarastosta.
Napanauhoja 1 tusina.
Paitoja 8 à 12 kpl.
Röijyjä sama määrä.
Käärövaatteita 2 tusinaa.
Vaippoja sama määrä.
Vatsavöitä 6 kpl.
Åerätilkkuja määräämätön luku, kuta enemmän, sitä parempi.
Kolmannen kuukauden loppupuolella lapsi alkaa pysyä hereillä ja liikuttaa jäseniään. Silloin on terveen, luonnollisesti kehittyneen lapsen pukua vähän muutettava. Heikoilla ja kivuliaisilla lapsilla voi sitävastoin vielä jonkin aikaa pitää entisiä vaatteita.
Pääasiallisena muutoksena on vaipan poisjättäminen. Vatsavyötä käytetään yhä edelleen, samoin myös perätilkkua ja käärövaatetta, joka viimemainittu yhä edelleen asetetaan perän alle ja kääritään jalkojen ympäri, mutta nyt se ei enää saa olla aivan höllällä, vaan sen kiinnittämiseksi on käytettävä jonkinlaisia housuja. Housuina voidaan käyttää kolmikulmaista, pehmeästä pumpulikankaasta valmistettua tilkkua, jonka kärki pannaan jalkojen väliin ja kiinnitetään edestä vyötäisille. Käytännöllisimmät lienevät kuitenkin kaupoissa yleiset keveät, pehmeät, villatrikoosta valmistetut housut. Ne ovat aivan yhtä kevyet ja yhtä mukavat pukea ja riisua kuin äskenmainitut pumpuliset, jotapaitsi ne paljoa helpommin kuivavat.
Ainakin nyt jo, jollei jo aikaisemmin, pitää ruveta käyttämään lapsen jalassa pehmoisia villasukkia, joissa ei tarvitse olla erityistä kantapäätäkään, jos ne vain ovat tarpeeksi höllälle kudotut, sillä silloin ne kyllä helposti mukautuvat pikku jalan mukaisiksi ja ovat helpommat riisua ja pukea ylle. Sukkien päällä pitää olla lyhyet villatöppöset, joita on vaikka minkä muotoisia. Kuitenkin on aina ensi sijassa pidettävä silmällä yksinkertaisuutta ja mukavuutta. Kauneutta ja aistikkuutta ei tietenkään sovi hylkiä, mutta ne tulevat vasta toisessa sijassa. Yläruumiin peitoksi käytetään kahta flanellista tai puolivillaista vaatekappaletta: liiviä ja siihen yhdistettyä alushametta. Ne on mieluimmin leikattava yhteen kappaleeseen (n. s. prinsessa-mallia), niin että ne ulottuvat vähän matkaa lapsen jalkojen alapuolelle, ja pantava kiinni selästä, jossa pitää olla tarpeeksi iso halkeama, että ne voi mukavasti pukea ja riisua.
Viimeisenä on pehmeästä villa- tai pumpulikankaasta tehty päällyshame. Siinä pitää olla liivi ja hame yhdessä ja mieluummin pitkät hihat. Sen tulee ulottua vähän matkaa lapsen jalkojen alapuolelle.
Pukuun onmyös luettava rintatilkku, joka estää hamee ja paidan kostumasta ja tahrautumasta. Se on vaihdettava monta kertaa päivässä. Vaatevarastoon n:o 2 tulisi kuulua, mikäli mahdollista:
Trikoohousuja ½ tus.
»Kolmikulmia» (jos niitä käytetään trikoohousujen asemasta) vähintään tusina.
Sukkia tusina.
Hihattomia alushameita 3 kpl.
Päällyshameita 3 kpl.
Rintatilkkuja 3 à 4 tusinaa.
Tälläistä pukua lapsi voi käyttää, kunnes se rupeaa kävelemään. Silloin pukuun on tehtävä seuraavat muutokset: päällys- ja alushameet on lyhennettävä, ja villatöppösten asemesta on käuytettävä pehmeitä nahkakenkiä, joissa ei saa olla korkoja lainkaan.
Sitten vuode, jossa lapsi elämänsä ensimmäisinä viikkoina viettää suurimman osan ajastaan.
Kehto lienee jo nykyään pantava pois käytännöstä. Monissa perheissä käytetään lastenvaunuja. Etusijalle asettaisin kuitenkin kevyen, siistin ja mukavan korisängyn, jonka ei tarvitse olla sen kummempi kuin tavallinen, vernissattu, lakattu tai maalattu korkeajalkainen vaatekori.
Korisänkyyn (samoin myös kehtoon ja vaunuun) laitetaan vuode mukavimmin seuraavalla tavalla:
1. Pohjalle aivan sängyn suuruinen, tavallinen ruokopatja.
2. Pieni, hyvin tasainen ja verraten kova jouhipatja.
3. Aluslakana.
4. Vaha- tai öljyvaatepalanen.
5. Sen päälle tavallinen käärövaate, jota on helppo vaihtaa, jos lapsi kastelee.
6. Päällyslakana.
7. Pieni ohut untuvapeite, jonka asemesta voidaan käyttää myöskin pehmoista, lämmintä ja kevyttä huopapeittoa. Pieni pehmoinen untuvapatja, jota ulkomailla aivan yleisesti käytetään peittona, on hyvin sopiva, jos sellaisia vain on saatavissa. Tavallinen pumpulitäytteinen peite ei ole sopiva, sillä se käy pian kovaksi ja kankeaksi eikä läpäise hiesteitä niin helposti kuin untuvapeitto.
8. Pieni ohut jouhityynyt päänaluseksi.
Ennen koetettiin tehdä pikkulapsen vuode niin pehmeäksi kuin mahdollista. Untuvapatjaa pidettiin aivan välttämättömänä. Mutta kova, kimmoinen jouhipatja on joka suhteessa sopivampi, se on helpompi pitää puhtaana ja auttaa myöskin selkää pysymään suorana.
Talvisaikaan on hyvää pitää lapsella sukkia myös öisin, sillä muuten nuo levottomat pikku jalat voivat helposti kylmettyä lapsen liikkuessa. Lasta ei kuitenkaan pidä koskaan vaivata liiallisilla vaatteilla.
Sitä mukaa kun lapsi kasvaa, on hänen vaatetustaan muutettava aina olosuhteiden mukaan. Jyrkän vastalauseen panemme sitä, ennen yleistä, vielä nykyäänkin jossakin määrin vallitsevaa tapaa vastaan, että lapsi pidetään sen opetellessa ryömimään ja ottamaan ensi askeleitaan puettuna vain »mekkoon», jolloin jalat ja alaruumis jäävät aivan paljaiksi. Tämä on terveydelle sangen vahingollista, varsinkin kun ilma on aina kylmempää lähellä permantoa, ja lapset oleskelvat mieluimmin juuri permannolla. Monet vakavat taudit saavat näin alkunsa. Varoitamme myöskin pitämästä laspen kaulaa ja käsivarsia paljaina. Pehmoinen iho, pienet pulleat käsivarret ja valkea pikku kaula näyttävät kyllä sieviltä ja suloisilta, mutta ajatteleva äiti ei saa antaa viekoitella itseään pitämään lapsen näitä ruumiinosia paljaina, sillä terveys kärsii siitä. Vaikkakin asuinhuoneissa olisikin tasainen lämpömäärä, niin pienokaiset voivat kuitenkin vilustua ikkunoiden läheisyydessä, ovia avattaessa ja siirryttäessä huoneesta toiseen. Tuollainen »karkaiseminen», johon ennen suorastaan kehoitettiinkin, ei ole tarkoituksenmukaista. Kevyet, tarpeeksi lämpimät ja suojelevat, mutta ei painavat vaatteet, sekä runsaasti raitista, puhdasta ilmaa kaikkina vuorokauden aikoina, siinä varmin keino estämään hemmottelua ja liiallista varovaisuutta sekä säilyttämään ja vahvistamaan lapsen terveyttä ja edistämään hänen sopusuhtaista kehitystään. ■
Kommentit