neew.jpg

AAMUPÄIVÄLLÄ kaupungille päin kävellessä sateli vettä, oli harmaata ja sumuista ja puolimatkassa alkoi sataa lunta ja räntää. Puolisoni saapuessa kahvipaikan eteen sade taukosi kuin taikaiskusta. Juotiin kahvit santsikupin kera ja syötiin valkosuklaakakkua.

PUOLISO oli saanut sovituksi iltapäivälle ajan asianajajalle, joten kahvien jälkeen suuntasimme sinne toimistolleen. Kun kaikki tarvittavat paperit olivat mukana, saatiin perunkirjoitus alulle. Tammikuun puolivälissä viimeistään on se valmiina, joten sen jälkeen alkaa pikkuhiljaa olla asiat paketissa. Puolisoni matkasi kotiinsa siskonsa asunnon kautta, ja kiikutti sieltä vihoviimeisetkin tavarat pois (eikä niitä paljon ollutkaan, siivousaineita lähinnä).

NUKUIN alkuillasta tunnin verran, kun yöllä alkaa vielä konsertti Pariisista, joka pitää jaksaa katsoa. Ja kun huomisaamuna ei ole kiirettä heräämisen kanssa niin mikä ettei.

SIINÄ nukkuessani oli satanut lunta ihan reippaasti, reilusti yli viisi senttiä. Oli ehtinyt kertyä puiden oksille kunnon kerros, huomasin kun noustessa kurkkasin ikkunasta ulos.

VAIKKA nyt yksin olenkin vastaanottamassa vuodenvaihdetta, lämmitin kuitenkin nakkeja ja söin perunasalaattia niinkuin ollaan aina yhdessäkin syöty. Puolisollakin oli kotona samat sapuskat. Syömisen jälkeen kävin viemässä vuoden viimeiset roskat, ja olihan siellä suojalunta maassa kunnon kerros.

YLLÄTTÄEN tuntuu siltä että viime vuonna ammuttiin enemmän raketteja kuin nyt, kovin kummoisesti ei ole pauketta kuulunut.

NYT on aika toivottaa Hyvää Uutta Vuotta ja palata asiaan uuden vuosen puolella. ■