mita2.jpg

XVIII

ÄITI OPETTAJANA

Äiti kodin keskipisteenä ja päivänpaisteensa.  —  Äidinvelvollisuudet.  —  Ihminen ei elä yksin leivästä.  —  Mitä äidit ovat henkisesti lapsilleen velkaa.  —  Itsetuntemus.  —  Rehellinen vastaus avomielisiin kysymyksiin.  —  Raskas edesvastuu.  —  »Hyvin kasvatettuja» äitejä.  —  Äiti lapsensa paras opettaja.  —  Milloin on lapsille alettava selittää tärkeimpiä ellntoimintoja?  —  Parhain opetustapa.  —  Opeta lasta alusta saakka käsittelemään näitä asioita vakavasti ja arvokkaasti.  —  Eri katsantokantoja ja mielipiteitä.  —  Valmistus.  —  Rukous ja huolenpito.  —  Rehellisyys ja puhtaus, eikä väärä kainostelu ja häveliäisyys.  —  Yksinkertaisia esimerkkejä luonnosta.  —  Lintu ja muna.  —  Äiti ja lapsi. Nämä asiat on selitettävä pojille yhtä hyvin kuin tytöillekin.  —  Miten äidit kadottavat poikiensa luottamuksen ja miten he parhaiten voivat säilyttää sen.  —  Valaisevia esimerkkejä.  —  Äidin vaikutus lapsen mielensuuntaan tuntuu koko elämän läpi.

»Järkevä äiti on lapsensa paras opettaja. Hän parhaiten voi varustaa hänet elämää varten. Äiti vie hänet alusta saakka oikealle tielle ja täyttä hänen sielunsa sellaisilla ajatuksilla ja mielikuvilla, jotka parhaiten auttavat häntä vastustamaan ja voittamaan sen viettelyksiä. Kolmin kerroin onnellinen se nuorukainen, jolla on ollut sellainen äiti! Vaikka hän koulussa ja yliopistossa joutuisi kuinkakin taitavien, oppineiden ja etevien opettajien oppilaaksi, ei heidän vaikutuksensa kuitenkaan voi olla niin syvä, luja ja pysyvä kuin äidin».

Thomas Hunter

Äiti on kodin sydän ja keskipiste. Tekisi mieli sanoa, että vasta hänen läsnäolonsa tekee »asunnosta» kodin. Lapsikin tunnustaa vaistomaisesti tämän totuuden ilmaisten sen omalla mutkattomalla tavallaan.

Käydessäni muutamia päiviä sitten erään ystäväni luona, hänen viisivuotias poikansa juoksi sisään aika vauhtia, ripusti lakkinsa naulaan ja huudahti: »Tämä on kotini!» Silloin joku vieraista huomautti poikaselle: »Tämä viereinen talohan on aivan samanlainen; mitäpä jos menisitkin sinne ja ripustaisit lakkisi sinne naulaan, silloin se varmaan olisi kotisi yhtä hyvin kuin tämäkin?»
»Ei, ei se voisi olla», pienokainen sanoi varmasti.
»Miksi ei?» vieras kysyi, odottaen uteliaan pojan vastausta.
» Siksi  —  ettei äiti asu siellä!» poika vastasi voitonriemuissaan. Hän oli osannut oikeaan.

Mutta äiti ei ole ainoastaan kodin keskipiste, hän on ja hänen pitää olla sen päivänpaiste, sen elähdyttävä voima, sen ilmapiirin määrääjä. Hänestä riippuu kodin henki.

»Äiti, miksi tänään on niin pimeää?» pienokaiseni kysyi eräänä päivänä.»Tuleekohan ukkosilma?»
»Eihän nyt ole pimeää, kultaseni; miten voit puhua noin? Aurinkohan paistaa niin kirkkaasti!»
Poika juoksi ikkunaan ja katsoi ulos.
»Kas! niinpä onkin, äiti! Minusta oli täällä sisällä niin pimeää. Saanko mennä ulos, äiti?»

Hänen sanansa panivat minut ajattelemaan. Ymmärsin, että oma mielentilani ja kavojeni synkkä ilme olivat synkentäneet hänen pikku maailmansa, sillä koko aamupäivän oli mielessäni pyörinyt surullisia ajatuksia, jotka tekivät minut alakuloiseksi, enkä ollut tullut ajatelleeksi, että se vaikutti koko ympäristööni. Olin saanut opetuksen, ja pikku opettajani teroitti kaikessa viattomuudessaan sitä yhä lujemmin mieleeni, sillä palatessamme paria tuntia myöhemmin iloisesti nauraen virkistävältä kävelyretkeltä hän sanoi: »Ai kuinka täällä on kaunista, ja kuinka iloinen sinä olet!»

On kuitenkin surullinen totuus, että useimmat äidit luulevat täyttävänsä velvollisuutensa pitämällä huolen lastensa ruoasta ja vaatteista sekä vain pintapuolisesti opettamalla heille hieman säädyllisiä hyviä tapoja, jotteivat lapset vallan pahasti loukkaisi vallitsevia käyttäytymistapoja ja -sääntöjä. Mutta lasten henkisen ja älyllisen kehityksen he jättävät ottamatta huomioon. Ei puhettakaan siitä, että he ajattelisivat velvollisuutensa vaativan valmistaa noita nuoria olentoja siihen kutsumukseen, joka kerran odottaa heitä miehinä ja naisina, isinä ja äiteinä, ja että vanhempien, ensi kädessä juuri äidin, pitää opettaa heitä käsittämään itsensä suuren ihmiskunnan jäseniksi, joiden on voimiensa ja kykyjensä mukaan otettava osaa ihmiskunnan suureen kehitystyöhön. He tuntuvat unohtaneen, että vanhempien tulee opettaa lapsilleen, että heistä riippuu, onko seuraava sukupolvi edellistä parempi vai huonompi, onko se maailmalle siunaukseksi vai kiroukseksi.

Äidin pitää opettaa lapsensa tuntemaan itsensä, jotta nämä kerran voisivat oikein ymmärtää muita ihmisiä. Hänen on alusta saakka vastattava lastensa avomielisiin kysymyksiin aivan rehellisesti, vaikka tosin kyllä silmälläpitäen heidän kehitysastettaan. Hänen on opetettava lapsensa pienestä pitäen kunnioittaen katselemaan luonnon ihmeellisiä toimintatapoja kaikilla eri aloilla. Hänen on osattava selittää puhtaasti ja vakavasti heille ne ilmiöt, tunteet ja vietit, joita jokainen ihminen kuitenkin vielä elämässään tuntee ja joista juuri tietämättömyyden ja väärien käsitysten vuoksi koituu monelle sellaisia vaaroja ja viettelyksiä, että ainoastaan ajatteleva, vastuuntuntoinen nainen ja mies voi suoriutua niistä voittajana.

Kuinka monet harhaan joutuneet tytöt ja kuinka monet nuoret naiset, jotka ovat tavalla tai toisella saaneet tietämättömyytensä vuoksi paljon kärsiä, ovatkaan kyynelsilmin vakuuttaneet, että kaikki olisi toisin, jos vain heidän äitinsä olisi ajoissa heille opettanut, mitä heidän rauhaansa sopii! »MInkätähden, minkätähden? » he kysyvät alati, äidit antavat tyttäriensä kasvaa niin tietämättöminä näistä asioista?» Ja kuinka monen harmaantuneen, kokeneen äidin huulilta olenkaan kuullut surullisen huudahduksen: »Oi! kuinka monesta surusta ja kärsimyksestä olisinkaan voinut säästää lapsiraukkani, jos olisin heidän kasvavina ollessaan ymmärtänyt kaiken tämän! Kuinka moni asia olisikaan nyt aivan toisin!»

Äiti on vastuussa siitä, mitä hänen lapsensa tietää tai on tietämättä.

Jokainen kysymys, jonka lapsi tiedonhalussaan tekee, on liikuttavana todistuksena siitä, että tuossa pikku olennossa alkaa herätä tietoisuus omasta itsestään ja synnynnäisistä, jumalallisista oikeuksistaan. Ja vaivojaan säästämättä äidin on vastattava lapselleen tarpeellisen vakavasti ja asiallisesti. Hän ei saa keskeyttää lapsensa puhetta tiuskaisten jyrkästi ja ärtyisästi, ettei hänellä muka »ole aikaa» vastata sellaisiin kysymyksiin. Mihin sitten äidillä on aikaa, jollei hän ehdi ohjata lapsensa hapuilevia askeleita oikealle tielle ja vastata sen kysymyksiin? Hänen, ja ainoastaan hänen, on oltava se elävä tietokirja, josta he hakevat selitystä elämän lukemattomiin arvoituksiin. Ja vastatessaan äiidn pitää olla omantunnonmukainen ja rehellinen, jottei lapsi koskaan rupeaisi epäilemään hänen sanojaan. Kuulin kerran erään pikku tytön vastaavan toverilleen, joka epäili jotakin asiaa: »Se on totta, sillä äiti on niin sanonut», Onnellinen sanan todellisessa merkityksessä oli tämä pikku tyttö, ja vielä onnellisempi hänen äitinsä!

kuinka varhain lapsille on selitettävä tärkeimmät elintoiminnat? Tähän tahtoisin vastata: Heti, kun he rupeavat kyselemään niitä asioita. Tietenkään ei heti voi aivan seikkaperäisesti vastata kaikkiin heidän tiedusteluihinsa, mutta ainakaan ei lapsia saa johtaa harhaan merkillisillä taruilla. Vastaukseen voi lisätä: »Nyt olet vielä liian pieni ymmärtääksesi näitä asioita oikein, mutta kun kasvat isommaksi, äiti selittää sinulle tarkemin. Tule aina äidiltä kysymään, mitä haluat tietää, sillä Jumala on juuri sentähden antanut lapsille äidin, että hän selittäisi heille kaikki».

Mutta eikö ole vaarallista liian varhain tyydyttää lasten tiedonhalua näistä asioista? Niin monikin kysynee. Eikö näissä siten herää epäpuhtaita mielikuvia, ja eivätkö he ymmärtämättömyydessään puhele niistä sopimattomallakin ajalla?

Sitä he eivät tee,sen voin vakuuttaa, jos vain osaa opettaa oikealla tavalla. Ennemmin tai myöhemmin he kuitenkin hankkivat niistä selon  —  jostakin muualta, jollet itse kerro niitä heille  —  ja silloin tuo selitys voi tulla sellaisessa muodossa ja sellaisella tavalla, että siitä koituu lapselle suuria vaaroja. Äidin vaikutuksesta terve katsantokanta pääsee hänen lapsissaan määrääväksi, luoden leimansa koko heidän vastaiseen elämäänsä. Rehellisyys ja suoruus eivät ole läheskään niin vaarallisia, kuin väärä häveliäisyys ja peittelevät vastaukset, sillä viimemainittujen avulla kaikki sukupuolielämän ilmiöt, kuten isyyden ja äitiyden ihanan ihmeelliset salaisuudet, verhotaan salaperäisyyden vaippaan, ikäänkuin niissä olisi jotakin syntistä ja epäpuhdasta, jotakin peiteltävää ja hävettävää, vaikka ne juuri ovat koko luomakunnan suurimpia ja pyhimpia kysymyksiä.

Mutta vaaditaan vakavaa valmistusta, ruokousta ja tarkkaa harkintaa, jos mieli oikealla tavalla selittää nuorisolle näitä pyhiä totuuksia niiden alkuperäisessä puhtaudessa ja jaloudessa. Tunnontarkasti ja rehellisesti on niistä karsittava pois kaikki raakuus, likaisuus, valhe ja epäpuhtaus, joilla inhimilliset ennakkoluulot ovat kautta vuosisatojen tahranneet ne, ja vasta sitten on niistä puhuttava vakavin sanoin nuorisolle, jotta se ymmärtäisi paremmin kuin me velvollisuutensa ihmiskuntaa kohtaan, koska se myös paremmin tuntee oman olemuksensa ja luonnonmukaiset tehtävänsä.

Jokainen lapsi on kuin elävä kysymysmerkki, ja sellainen sen tuleekin olla, sillä sillä on äärettömän paljon oppimista. Kohtele lapsiasi hellän luottavasti, niin sinun ei tarvitse koskaan valittaa kadottaneesi heidän luottamuksensa, tai ettet ole voinut saavuttaa sitä. Rakkaus ja rehellisyys vtävät heidän sydäntänsä puoleesi kuin magneetti terästä. »Äiit. miten tulin tänne?» Tämä lapsellinen kysymys, jonka varmastikin jokainen äiti muodossa tai toisessa saa kuulla, on muutamien suurimpien ja tärkeimpien totuuksien tienraivaajana. Lapsen tuleva onni tai onnettomus riippuu suuressa määrin siitä, millä tavalla käytät tätä sopivaa tilaisuutta.

»Mutta en tiedä, en ymmärrä, mitä minun pitää sanoa, milä tavalla minun pitää kertoa!»  —  Jos niin on, niin sano lapselle aivan rehellisesti, että siihen kysymykseen on vaikeaa vastata ja äidin itsensä täytyy vähän miettiä, ennenkuin osaa oikein selittää, mutta kyllä hän aikanaan tekee sen. Mene sitten huoneeseesi, hiljenny Jumalan eteen ja pyydä Häneltä johdatusta ja valoa. Tarkasta kysymystä Hänen viisautensa ja rakkautensa puhtaassa valossa, jossa ei mikään syntinen eikä epäpuhdas voi kestää. Jollet sittenkään osaa oikein pukea ajatuksiasi sanoiksi, mene parhaimman ja viisaimman tuntemasi naisen luo ja kerro hänelle huolesi suoraan ja koristelematta. Keskustellessasi häne kanssaan selviä varmaan moni seikka, joka ennen on tuntunut hämärältä. Asiahan on itsessään aivan luonnollinen ja yksinkertainen, ja sellaisena lapsikin pitää sitä, jos vain kerrot sen oikealla tavalla, häpeilemättä, punastelematta ja epäröimättä.

Näytä esimerkiksi lapsille, tai kerro heille, miten lintuäiti, esim. kana, munii pesäänsä munan ja miten se sitten lepää sen päällä pitääkseen sen lämpimänä. Poikanen kehittyy sillä aikaa kuoren sisässä. Kun sitten muna on käynyt poikaselle ahtaaksi, emälintu rikkoo sen nokallaan ja siitä tulee ulos elävä, liikkuva lintulapsi. »Jokseenkin samalla tavalla», niin voit sanoa, »pienet ihmislapsetkin kehittyvät, mutta se muna, josta he kehittyvät, säilyy hyvin lämpöisessä pehmeässä pesässä äidin oman ruumiin sisässä. Siellä lapsi kasvaa pienen pienestä, melkein näkymättömästä hiukkasesta sieväksi, aivan valmiiksi pikku lapseksi, jolloin se tulee erityisesti sitä varten laitetusta ovesta ulos suoraan äidin syliin, jossa sillä on kotinsa koko elinaikansa. Jumala on varmaankin järjestänyt ihmislapsen kehityksen näin senvuoksi, että ihmisäideillä on niin paljon toimittamista ja ajattelemista, ettei heillä ole aikaa maata koko päivää lämmittämässä lapsiaan, ja silloin lapset voisivat helposti vilustua ja kuolla. Mutta nyt äiti kantaakin pikku lastaan mukanaan kaikkialla, ja se lepää lämpöisenä ja suloisesti pikku pesässään, jonka Jumala itse on valmistanut sille aivan äidin sydämen alle, joten äiti voi tuntea lapsensa liikkeet sen kasvaessa».

Kun lapset ovat varttuneet vähän isommiksi, voi heille selvittää, millaisia kärsimyksiä äidin on kestettävä, ennenkuin he tulevat maailmaan. Siten he aremmin osaavat rakastaa ja kunnioittaa häntä sekä tuntevat lähemmin kuuluvansa häneen. Muistan kerrankin, kuinka pieni poika, jolle kerrottiin, miten sairas hänen äitinsä oli ollut hänen syntyessään, kyynelsilmin kietoi kätensä äidin kaulaan ja snoi: »Voi! Miten kilttejä poikien pitäisi ollakaan äidilleen!»

Äitien tulee olla yhtä rehellisiä poikiaan kuin tyttäriäänkin kohtaan. Pojille se on ehkä vieläkin tärkeämpää. Aivan varmasti jokainen  mies siunaa sellaisen äidin muistoa, joka näin on osannut ohjata hänen ensi askeleitaan ja terästää häntä niitä kiusauksia vastustamaan, jotka ovat tuottaneet turmion niin monelle hänen ikäiselleen. Eikä yksin hän, vaan myöskin hänen vaimonsa, lapsensa ja yleensä kaikki jalot ja hyvät ihmiset siunaavat ja kiittävät häntä siitä, että hän on niin hyvin täyttänyt velvollisuutensa äitinä ja opastajana. Tuskin tarvinnee mainitakaan, että kaikki sukupuolielämää koskevat kysymykset vaikuttavat kehitysaikana nuoreen mieheen vielä voimakkaammin kuin nuoreen naiseen. Tämä onb aivan luonnolline asia, joka ei ole vältettävissä, ja se vaatii vanhemmilta ja kasvattajilta ääretöntä hellyyttä, hienotunteisuutta ja kärsivällisyyttä. Lapsesta saakka on nuoriso totutettava näissä asioissa suoruuteen ja rehellisyyteen, eikä niitä ole suinkaan kätkettävä hämärän peittoon, joka niin helposti saa syntisen, epäpuhtaan vivahduksen. Kuinka voimmekaan ihmetellä, jos pojat, jotka kehitysaikanaan hankkivat tiedot näistä tärkeistä asioista mahdollisimman kehnoilta opettajilta  —  joko palvelijoilta tai huonoilta tovereiltaan  —  sittemmin kehittyvät miehiksi, joille siveys ja puhtaus ovat tyhjiä sanoja ja äitiyden pyhyys aivan tuntematon käsite!

Tähän muistuu mieleeni kertomus, jonka kuulin eräältä kuuluisalta lääkäriltä hänen pitäessään naisille esitelmäsarjaa raskaudesta. Muuan nuori äiti, joka oli innokkaasti seurannut näitä esitelmiä, toi jonkin ajan kuluttua esitelmien pitäjän luo molemmat poikansa, kaksoset.

»Herra tohtori», hän sanoi, »pyytäisin teitä olemaan ystävällinen ja näyttämään pojilleni muutamia niistä kauniista anatomisista kuvista, joita näytitte esitelmiä pitäessänne, ja kertomaan vähän niistä.»

»Hyvin mielellläni».

Lääkäri näytti kuvan toisensa perästä vastaten ystävällisesti vilkkaiden, sukkelien lasten hauskoihin kysymyksiin. Sitten tuli muuan, joka kuvasi kaksoisraskautta. Sen hän mitään sanomatta pani syrjään.

»Ei! Kuulkaahan, hyvä tohtori», äiti sanoi, »tuon juuri tahtoisin näyttää pojilleni. Olen luvannut heille, että kunhan he tulevat tarpeeksi isoiksi ja ymmärtäväisiksi, kerron heille siitä pienstä äidin ruumiissa olevasta pesästä, jossa he asuivat ja kasvoivat yhdeksän kuukauden ajan, kunnes tulivat niin isoiksi, että hän saattoi pitää heitä sylissään».

Lääkäri oli hämmästyksissään osaamatta virkkaa sanaakaan. Kuuluisa opettaja, joka oli tottunut luennoimaan suurelle kuulujakunnalle olemassaolon ja siitoksen salaisuuksista, seisoi mykkänä lapsuuden viattomuuden ja kokemattomuuden edessä. Äidin täytyi ryhtyä opettajan tehtävään, vaikka hän oli toivonut apua kokeneelta lääkäriltä. Tuon kuuluisan tiedemiehen läsnäollessa hän kertoi lapsilleen hienotunteisesti ja liikuttavasti, mutta yksinkertaisesti ja ja suoraan raskaudesta ja sikiön kehityksestä ennen syntymistä. Eikä hän jätätnyt kuvailematta synnytystuskien ankaruutta, mutta ei myöskään sitä ääretöntä iloa, joka saattoi hänet unohtamaan kaikki kärsimykset ja tuskat, heti kun hän sai sulkea vastasyntyneet pienokaisensa syliinsä.

Hänen lopetettuaan kaikki kolme kuulijaa seisoivat kyyneleet silmissä.

»Oi äiti, kuinka äärettömän kilttejä meidän pitäisi olla!» toinen kaksosista huudashti lääkärin sanoessa vuorostaan: » Toden totta, hyvä rouvam tämä on paras esitelmä, minkä eläissäni olen kuullut! Opettakaa yhä edelleen poikianne näin, niin heistä kyllä kehittyy miehiä, joista maailmalla on syytä ylpeillä. Teidän kaltaisianne äitejä me juuri kaipaamme».

Sellainen kylvö ei ainoastaan kanna siunattuam runsasta hedelmää puhtaudessa ja viattomuudessa, vaan se myöskin estää ne synnin ja epäpuhtauden siemenet itämästä ja kasvamasta, joita epäterve, salaisia teitä tyydytetty uteliaisuus kylvää nuoriin mieliin.

Jokainen oikea öiti on lastensa opettaja. Ja samoin kuin sikiö äidin kohdussa kehityessään saa kaiken ruumiilisen ravinnon äidistään, samoin myös lapsi kasvaessaan ja kehittyessäänon henkisesti hänestä riippuvainen. Juuri äidin ennen muita pitää olla hänelle hyvänä esimerkkinä, tukea häntä kaikissa jaloissa pyrinnöissä, varoittaa häntä vaaroista ja kiusauksista, lohduttaa häntä suruissa ja kärsimyksissä, lämmittää häntä rakkaudellaan ja antaa aina hänelle sitä iloa ja rohkaisua, jonka tarpeessa hän on voidakseen kehittyä onnelliseksi ihmiseksi.■