grave.jpg

DEEP in stark woodland at the base of Mount Fuji, restless whispers echo as the light fades on a mid-winter afternoon. Here, amongst a maze of roots, a lone figure takes her life, binding her body to the branches and her spirit to the undergrowth. Years later as the crows scatter, Miko and her college friends head into Suicide Forest. Miko yearns to abide a Halloween ritual steeped in demonic tradition which will release her mother’s trapped soul. Filming their journey amongst the shadows, strange things start to happen; angry murmurs and sightings of ghosts warn there are those who do not want them there. In the Sea of Trees an ocean of lost souls rises up, closing heavy boughs around Miko and her friends. Suddenly, the path to life is barricaded by the dead who have nothing to lose…

ILLAN toinen elokuva,Grave Halloween, oli kauhua muutaman vuoden takaa. Tässä ei pahemmin turhilla tehosteilla mässilty ja säikyttelyt tehtiin pieninä paloina. Hyvin alkanut elokuva lässähti loppumetreillä kun kummitukset tulivat kuvaan. Jos tarina oltaisiin viety loppuun asti samalla tyylillä kuin aina reilusti yli puolen välin, olisi elokuva toiminut tehokkaammin. Lopun käänne yllätti kuitenkin.  


WANHUS  tykkää kansantaruista (ympäri maailman) melkeinpä kuin hullu puurosta, joten elokuva toi - syystä tai toisesta - mieleen suomalaisessa kansatarustossa esiintyvän ilmaisun metsänpeitto. Se on käsite, jonka ainakin wanhuksen lapsuudessa vielä moni tunsi. Silloin uskottiin, että metsä kykeni lumoamaan ihmisen peittoonsa. Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattoi muuttua vieraaksi ja erilaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi. Metsässä saattoi kadota muiden näkyvistä myös astumalla noidankehään. Noidankehään joutumisen väitettiin myös aiheuttavan paikoilleen jähmettymistä eikä siitä päässyt pois ilman ulkopuolista apua. Wanhuskin on kerran lapsuudessaan nähnyt tälläisen sienten muodostaman noidankehän, ja uskalsi jopa astua siihen - ja pääsi pois auttamatta. ■