IX
VALMISTAUTUMINEN ISÄNKUTSUMUKSEEN
Paljon kirjoitetaan ja puhutaan äidinkutusumuksesta, mutta isänkutsumuksesta liian vähän. — Siihen valmistautumisen suuri merkitys. — Jokaiselle nuorukaiselle ennen avioliittoon menoa tehtäviä kysymyksiä. — Vanhempien velvollisuus on edeltäpäin tutustua sen miehen luonteeseen, jolle he antavat tyttärensä. — Tulevan vaimon velvollisuudet ja edesvastuu. — Nykyaikana on kyllä vakavasti ajattelevia ja puhdassydämisiä nuorukaisia. — Vielä kerran perinnöllisyyslaki. — Parhaimmissakin on muuttamisen ja oikaisemisen varaa. Kestävyydellä ja tahdonlujuudella voidaan kitkeä perittyjä heikkouksia ja synnynnäisiä huonoja taipumuksia. — Huonoinkin maaperä paranee järkevällä hoidolla, parhainkin turmeltuu huonolla. — Minkälaiseksi valmistamme maaperän tuleville sukupolville? — Ohdakkeet ja risut. — Tupakan ja alkoholin käyttö ja vaikutukset. — MIssä määrin nuoret naisemme ovat syypät miesten heikkouksiin. — Jalosti ajattelevan nuorukaisen päämäärä hänen solmiessaan avioliiton. — Älä tingi ihanteistasi! — Itsetutkiskelu ja itsekasvatus. — Isän tulee valmistautua näkemään itsensä uusiutuvan lapsissaan.
»On surullinen totuus, että miesten enemmistö ottaa hartioilleen isänvelvollisuudet tietämättä lainkaan, mitä ne oikein sisältävät ja miten ne on täytettävä. Antamalla perheelleen asunnon sekä ravinnon ja vaatteet ja esiintymällä kodissaan silloin tällöin — usein hyvinkin mielivaltaisella tavalla, riippuen aina vaihtelevista mielentiloistaan — lainsäätäjinä, nuhtelijoina ja rankaisijoina miehet luulevat täyttävänsä velvollisuutensa».
E. A. D.
Omituista kyllä kirjoitetaan ja puhutaan nykyaikana paljoa enemmän äidin- kuin isäkutsumuksesta. Tuntuu siltä, kuin pidettäisiin itsestään selvänä asiana, että jokainen nuorukainen on ilman muuta kykenevä täyttämään sen ja kaikki siihen liittyvät velvoitukset. Sanokoot ne, jotka parhaiten tuntevat miespuolisen nuorisomme, omantuntonsa mukaisesti, on asianlaita todella niin!
Tahtoisimme pikemminkin väittää juuri yleisessä mielipiteessä näihin asioihin nähden vallitsevan höllyyden olevan syynä siihen, että useimmat nuoret miehet menevät avioliittoon käsittämättä lainkaan, mitkä velvollisuudet ja minkälainen vastuunalaisuus odottavat heitä uudessa asemassa, sekä ajattelematta ollenkaan, mitä tulevalla sukupolvella on oikeus heiltä vaatia.
Mitähän nuori mies vastaisikaan, jos hänelle viikkoa ennen häitä asetettaisiin kyselykaavake, joka sisältäisi suunnilleen seuraavat kysymykset:
»Annatko morsiammellesi häälahjaksi saman siveellisen puhtauden, jota vaadit häneltä?»
»Onko entisyydessäsi ehkä jotain, jota olet salannut häneltä ja yhä edelleen tahdot salata?»
»Aiotko vielä avioliitossa ollessasi salaa noudattaa entisiä huonoja tapojasi ja tottumuksiasi?»
»Onko sinulla sellaisia ystäviä ja tuttavia, joita et haluaisi ottaa vastaan kodissasi ja esitellä vaimollesi?»
»Oletko aikaisemmin tyydyttänyt sukuviettiäsi siten, että vaikutukset kerran voivat ilmetä sinussa itsessäsi ja lapsissasi?»
»Kuinka monta tuntia olet käyttänyt vakavaan miettimiseen ja itsetutkiskeluun valmistautuaksesi isän ja puolison kutsumukseen?»
»Pidätkö itseäsi sellaisena kuin nyt olet, Jumalan ja omantunnon edessä kyllin arvokkaana tulemaan hyvän, puhtaan, hellästi rakastavan naisen puolisoksi ja olemaan häneen sellaisessa läheisessä suhteessa kuin puolison tulee?»
— Nämä kysymykset ovat niin yksinkertaisia, että yksi ainoa vastaus olisi mahdollinen, jos avioliiton mieli tulla sellaiseksi, jollainen sen tulee ja jollainen se voi olla. Tahtoisimme kehoittaa jokaista äitiä ja isää olemaan sallimatta ainoankaan nuoren miehen seurustella tuttavallisesti heidän perheessään, saati sitten tulla heidän tyttärensä puolisoksi, jos on syytä epäillä, ettei tämä mies voi punastumatta vastata mäihin tai näiden kaltaisiin kysymyksiin.
Ja sinun, rakas ystäväni, tulee tietää, jos onnesi ja mielenrauhasi ovat sinulle kalliit, minkälainen se mies todellisuudessa on, jolle lupaat olla uskollinen koko elinikäsi. Siinä ei ole kylliksi, että olet unelmoinut hänet jonkinlaiseksi tai että hän näyttää sellaiselta. Sinun tulee oman itsesi, vieläpä syntymättömien lastesikin tähden tietää koko totuus. Jos hän pahastuu vanhempiesi sinun itsesi tähden ja omaa parastasi ajatellen hänelle tekemistä suorista kysymyksistä, — ole silloin rohkea ja rehellinen, ja lausu kielto, joka pelastaa sinut elinkautisesta katumuksesta ja äärettömistä kärsimyksistä.
Luvussa »puolison valinta» olen jo käsitellyt useita tähän yhteyteen kuuluvia seikkoja. Mutta Jumalan kiitos, on sentään vakavasti ajattelevia, puhdassydämisiä nuorukaisia, jotka vievät hyvästä kodistaan mukanaan elämään arvaamattoman määrän opetuksia ja tapoja, joita vain hyvä koti voi istuttaa nuorisoon. Äsken lausumamme ankarat varoitukset eivät ole aiotut näille nuorukaisille. Tiedämmehän, että on ja on ollut vanhempia, jotka käsittävät velvollisuudekseen sekä poikiensa että tyttäriensä kasvattamisen kykeneviksi täyttämään heitä tulevaisuudessa odottavat velvollisuudet. Paha vain, ettei sellaisia vanhempia ole monta vertaa enemmän.
Parhain ja jaloinkin nuorukainen toivoisi varmaan ajatellessaan isänkutsumuksen ääretöntä edesvastuuta ja suuria velvollisuuksia, että moni seikka sekä hänessä itsessään että hänen luonteessaan ja entisessä elämässään olisi toisin. Ei ole epäilemistäkään, ettei lujalla tahdolla ja kestävyydellä voisi paljon poistaa ja tasoittaa perittyjä puutteellisuuksia ja huonoja taipumuksia. Huonokin maaperä tuottaa huolellisesti viljeltynä hyvän sadon, jotavastoin parhainkin maaperä, jota monta sukupolvea peräkkäin on muokannut, voi kehnossa, välinpitämättömässä hoidossa huonontua ja menettää voimansa niin tyystin, ettei siinä kasva muuta kuin ohdakkeita ja tappuroita. Emme osaa olla kyllin kiitollisia niistä hyvistä taipumuksista ja luonnonlahjoista, joita olemme perineet isiltämme. Parhainta, mitä isä voi antaa jälkeläisilleen, on hyvä nimi. Kuitenkaan emme saa liiaksi luottaa perittyihin etuihimme. »Älkää sanoko: 'Abraham on meidän isämme, sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää Abrahamille lapsia'».
Nuori mies, minkälaisen maaperän valmistat tuleville sukupolville, jos päästät alemman, huonomman luontosi valloilleen yhtymällä yleisesti vallitsevaan pintapuoliseen käsitykseen siveellisyydestä ja velvollisuuksista ja omaksut huonoja, vallattomia tapoja, joista sittemmin on vaikea päästä erilleen? — Jos istut myöhäiseen yöhän tupakansavun ja alkoholihöyryjen täyttämässä huoneessa, vaikka luonto on määrännyt nämä hetket lepoajaksi, nautit joka päivä juomia, oleskelet seuroissa, joissa raa'at pilapuheet ja vielä raaempi käytös eivät tunnu loukkaavilta, vaan päinvastoin huvittavilta, niin se ei voi vaikuttaa sinuun jalostavasti siveellisessä enempää kuin ruumiillisessakaan suhteessa, vaikka sinussa olisikin riittävästi oikeudentuntoa ja itsekunnioitusta pidättämään sinua suoranaisista törkeyksistä. Näin et suinkaan voi muokata maaperää sopivaksi niille jaloille ja hyville siemenille, jotka mahdollisesti on kylvetty olemukseesi ja joiden omasta puolestasi toivot versovan jälkeläisissäsi. Vaara on tarjona, että henkisen kehityksen ja jalostumisen halukin vähitellen veltostuu ja häviää. Joka tapauksessa on luultavaa, että kylvöön on sekaantunut niin paljon vieraita siemeniä, että rikkaruoho kerran pääsee ainakin ehkäisemään viljan kasvua ja kehitystä, vaikkei se ehkä pystykään sitä kokonaan tukahduttamaan. Sato kyllä tulentuu, mutta siitä ei suinkaan tule sellaista, jommoiseksi se olisi voinut tulla.
Nykyään enää tuskin kukaan tahtonee väittää, ettei kohtuuton tupakan ja alkoholin käyttö vaikuta veltostuttavasti ja heikontavasti sekä ruumiseen että sieluun sekä etteivät niiden vaikutukset tunnu vielä selvempinä toisessa polvessa. Sitäpaitsi on monen vaimon terveyden heikontumiseen, jopa murtumiseenkin syynä nikotiinimyrkytys, jolle he ovat joka yö alttiina ahtaissa makuuhuoneissaan tupakansavun turmelemassa ilmassa. Lukemattomat ovat ne ärtyiset, kivulloiset lapset, joiden on toiselta vanhemmaltaan perimänsä voimakkaan ruumiinrakenteen turvin onnistunut läpäistä lapsuudenaika, mutta jotka ovat kuitenkin saaneet koko eliniäkseen turmeltuneen hermoston tai muita sairaalloisuuksia todistukseksi siitä myrkystä, jota he jo ennen syntymäänsä ovat imeneet itseensä. Ja vieläkin pahempi on, että tälläisissä lapsissa jo hyvin varhain kehittyy sairaalloinen saman turmiollisen kiihotusaineen himo, jotan yhä lisääntyvä sekä henkinen että ruumiillinen heikkous menee perintönä polvesta polveen.
Buoriso ei ole yksin syypää tähän. Onnettomuus piilee juuri siinä, ettei heitä ole paremmin opetettu ja kasvatettu. He ovat vain kulkeneet virran mukana ajattelematta ollenkaan, mitkä salakarit ja kurimukset uhkaavat heidän purttaan.
Pankoon jokainen nämä vakavat kehoitus. ja varoitussanat sydämelleen! Tässä kohden nuoret naisemme eivät ole suinkaan syyttömiä. Kuinka usein nuori tyttö vastaakaan sen enempää ajattelematta asiaa, kun häneltä kysytään, salliiko hän läheisyydessään poltettavan: »Kyllä, hyvin kernaasti», tai ehkäpä suorastaan: »Minusta se on oikein mieluista!» vaikk'ei hän suinkaan pidä siitä, vaan se on hänestä suorastaan vastenmielistä ja aiheuttaa kenties pahoinvointiakin. Mutta hänellä ei ole rohkeutta sanoa julki totuutta, ja vähitellen hän siihen tottuu, ehkenpä viimein itsekin rupeaa pitämään tästä kiihotusaineesta. Surullista kyllä ei nykyään enää ole suinkaan harvinaista, että nuoret naiset polttavat hyvin tottuneesti. Se on olevinaan sukkelaa, ja nuoria miehiä miellyttää kovin tälläinen vanhojen tapojen »vanhanaikaisten ennakkoluulojen» halveksiminen. Tälläistä surkuteltavaa tapaa vastaan äsken lausumani varoitussanat ovat paikallaan kaikessa ankaruudessaan, sillä naisen herkkä hermosto kärsii siitä vielä paljoa enemmän kuin miehen.
Rohkenemme sanoa, että jos nuorella tytöllä olisi tarpeeksi luonteenlujuutta ja siveellistä tarmoa vastata tuohon kysymykseen, salliiko hän läheisyydessään poltettavan, aivan yksinkertaisesti ja ystävällisesti: »Haluatteko todella, että vastaan rehellisesti? Silloin minun on sanottava, etten salli sitä — sillä tiedän sen tekevän pahaa teille, enkä itsekään voi hengittää keuhkoihini sellaista savua, voimatta siitä pahoin!» Jos nuoret tytöt vastaisivat näin, luulen, että useimpien nuorukaistemme täytyisi pakostakin tuntea ihailua ja kunnioitusta sellaista rohkeaa, totuutta rakastavaa naista kohtaan.
Jokaiselle vakavalle, puhdassydämiselle nuorukaiselle — Jumalan kiitos, tiedämme heitä olevan paljon — heille tahtoisimme vain sanoa: S i n u l l a k i n on vielä paljon tekemistä, jos tahdot oikein täyttää velvollisuutesi tulevia sukupolvia kohtaan. Aseta päämääräsi korkealle, äläkä tingi ihanteistasi! Koeta aina vain kehittää parhainta ja jalointa osaa itsestäsi. Kitke huolellisesti pois orastava rikkaruoho! Ole ankara itseäsi kohtaan ja vaadi aina kehittymistä ja edistystä. Koeta aina hankkia itsellesi kaikkein parhainta seuraa niin ihmisten kuin kirjojen ja ajatustenkin maailmasta. Valitse sitten puolisoksesi nainen, jonka ajatukset ja pyrkimykset ovat sopusoinnussa omiesi kanssa ja jolta voit odottaa harrastusta ja osanottoa parhaimpiin korkeampiin pyrintöihisi. Silloin lapsesi ovat siunaukseksi ei vain vanhemmilleen, vaan koko ihmiskunnalle, ja tulevat sukupolvet syystäkin ylistävät sinua »siunatuksi», kuten raamatussa sanotaan.
Toisille nuorille miehille, joihin, paha kyllä, ei voi sovittaa näitä sanoja, tahdomme sanoa: Vaaditaan ankaraa itsekuria ja itsekasvatusta, ennenkuin olette puhtaan, jalon naisen rakkauden arvoisia. Muuten teillä ei ole oikeutta mennä naimisiin ja siittää lapsia maailmaan, kaikkein vähimmin naisen kanssa, jolla on yhtä löyhät siveelliset käsitykset kuin itsellännekin, sillä sellaisten vanhempien lapsista tulee huonompia kuin vanhemmistaan.
»Väsymätön pyrkimys täydellisyyteen» on tosiasiassa ainoa oikea valmistautuminen tärkeään ja vakavaan vanhemmakutsumukseen. Ikävä kyllä on lapsilla yhtä usein aihetta syyttää vanhempiaan kuin vanhemmilla lapsiensa pahantapaisuutta. On tavallaan onni sekä lapsille itselleen että heidän vanhemmilleen, että lapset harvoin käsittävät tämän, mutta se ei ole suinkaan onneksi uudelle polvelle. Tulevalle isälle sanomme, samoin kuin jo sanoimme tulevalle äidille: Älä koskaan unohda, että millainen itse olet, sellaiseksi lapsesikin tavallisesti tulevat. Tutki vakavasti itseäsi. Harkitse ja punnitse rehellisesti, mitkä ominaisuutesi ja luonteenpiirteesi haluaisit nähdä uudistuneina lapsissasi ja mitä häpeäisit jättää heille perinnöksi. Koeta sitten tarmokkaasti kehittää hyviä puoliasi ja vastustaa sekä tukahduttaa huonoja. Ne hennot olennot, jotka kerran sanovat sinua isäksi, eivät muodostu, kaltiasiksesi vasta kehitysaikanaan. Jo maailmaan tullessaan heillä on perittyjä taipumuksia, joista he eivät koskaan voi kokonaan vapautua, Ne voivat saattaa heidän elämänsä joko onnelliseksi tai onnettomaksi. Miten onnellisia ovatkaan ne lapset ja vanhemmat, joille perinnöllisyyden järkähtämätön laki on siunauksena ja ilon aiheena. ■
Kommentit