KYLLÄPÄ oli harmaa ja tuulinen päivä. Lämpömittari jaksoi hädin tuskin kavuta kymmenen asteen paremmalle puolelle ja välillä muisti jopa tipauttaa muutaman vesipisarankin. Eipä houkutellut vaeltamaan kirjastoon. Onneksi tuli taas sähköpostiin uusia hommia, joten koko päivää ei tarvinnut telkkariakaan katsella. Ja kun sapuskaakin oli valmiina (maanantaina ostin kaupasta sen verran ettei heti lopu) joten mikään pakko pihaa kauemmas ei ollut lähteä.
HUOMENNA olisi mukava päästä kirjastoon, ainakin Ilmatieteenlaitos lupaa aurinkoa huomiselle päivälle iltapäivään asti joten hyvältä näyttää. Ja samalla reissulla kauppaan ettei erikseen tarvitse lähteä. Lauantai-illaksi olen kaavaillut pyykkäystä, saanpahan taas pyykkikorin tyhjäksi. Kyllä sitä on oppinut kyynärsauvan touhuamaan ja kotona voi ilman sauvaakin liikkua kunhan vain muistaa erttä vasemmalla jalalla saa astua vain kantapäällä.
ENSI viikolla voisi alkaa taas katsella elokuvia verkosta. Osa niistähän ei koskaan tule Suomen teattereihin, ja jos televisioon tulevat niin muutaman vuoden kuluttua. Nyt olisi mahdollisuus mennä katsastamaan sekä Ikitie että uusi Tuntematon sotilas elokuviin ja jopa ihan ilmaiseksi. Ja kaverinkin saisin mukaan jos viitsin lähteä. Jos ei kiinnosta niin voinhan mä aina antaa liput jollekulle joka haluaa ne nähdeä. Mutta onhan tässä vielä aikaa miettiä meneekö vai eikö.
TÄYTYY sanoa että mä tykkään kun illat ja yöt ovat pimeitä. Ja kohtahan on ensimmäinen aamu kun syksyn kirpeys tuoksuu aamulla. Mä olen aina ollut syksyihminen, koskaan en ole rakastanut hellettä ja kuumia kesiä. Keväässä toki on upeaa se kun puut puhkeavat hentoon viherrykseen, mutta syksy viehättä mua kaikkein eniten. Vaikka se onkin tavallaan alakuloinen ja jopa surumielinen, silti siinä on sitä joka vetoaa ainakin mun suomalaiseen melankoliseen mielenlaatuuni. ■
Kommentit