maanantai, 27. tammikuu 2020

Pakkanen palasi

kivi.jpg

LAUANTAIAAMUNA ei aurinko näyttäytynytkään töihin kävellessä, tosin ei tainnut olla nousemassakaan vielä siihen aikaan. Töissä riitti mukavasti vilskettä kaikille kolmelle. Parasta päivässä varmaan oli (kotiinpääsyn lisäksi) kun tuli asiakkaaksi niin komea ulkomaalainen mies ja pyysi multa apua ostoksiin. Hänessä kyllä kieltämättä silmä lepäsi :)

KOTIIN tulin kaupan kautta ja kotona iltapäiväkahvien jälkeen otin päivätirsat. Sen verran paljon sai mennä edestakaisin töissä että pikku lepo oli paikallaan. Illalla en tehnyt muuta kuin katsoin Netflixiä.

TÄNÄÄN suuntasin kaupungille kun oli puolison kanssa perinteinen kirpparikierros ja sne jälkeen mentiin syömään. Heittäydyttiin hurjiksi ja tilattiin kasvisburgerit. Yllättävän hyviä olivat, ei kaivannut lihapihviä sämpylän väliin. Ja kun kerran tälle linjalle oltiin lähdetty, niin jälkiruuaksia lämpimiä munkkeja, hedelmiä ja suklaakastiketta. Ja munkitkin oli paikan päällä paistettuja ja hyviä. Kulinaristinen kokeilu kannatti. Sapuskan jälkeen käytiin kaupassa, mä ostin tarpeet huomiseksi; pistän hernekeiton porisemaan päivällä kun on vapaapäivä. Tai pesen mä pyykit ja aloitan sen yhden opuksen taiton mutta pakollisia menoja ei taida olla.

KOTIIN päästyä otin työn alle sen nettisivuston päivityksen. Muutaman kerran noiduin kun päivitysten lähettäjä ei ollut osannut laittaa asiakokonaisuuksia yhteen vaan piti poukkelehtia takaisin jo muokattuun osaan tekemään sinne lisää muutoksia. Tosin hän on ensimmäistä kertaa näitä laittelemassa joten laitoin sen kokemattomuuden piikkiin.

KATSOIN taas pari jaksoa Netflix-sarjaa, ja kun kävin keittiössä telkkarin sulkemisen jälkeen valmistelemassa aamupalan, vilkaisin samalla lämpömittaria. Siinä komeili -14 asteen pakkaslukemat! En ole viitsiyt seurailla pahemmin sääennusteita, ja kyllähän tuo melkoisesti yllätti. Piti tarkastaa sääennuste onko moisia lukemia luvassa enemmänkin, mutta kyllä huomisiltana pitäisi olla lauhtunut taas inhimillisempiin lukemiin. Tulevalla viikolla maksimissaan -5 astetta pakkasta joten tarkenee ilman lisäkerroksia tallustaa töihin ja sitten pimeässä illassa takaisin kotiin. Mutta nyt peiton alle ja kirja mukaan. ■

perjantai, 24. tammikuu 2020

Aurinko helli edelleen

klasit2.jpg

TAAS oli aurinko kapuamassa taivaanrannasta kun heräsin. Tänään oli pakko kaivaa aurinkolasit esiin töihin lähtiessä, sillä melkein koko matkan aurinko oli sillä suunnalla että paisteli silmiin työmatkalla (pari edellistä päivää opettivat). Oli sitä lunta näköjään tullut kaiken kaikkiaan sen verran paljon, että kadut olivat auratut ja osin hiekoitetut työmatkalla. Töissä piti siirrellä muutama vanha hylly roskiin ja pari uutta tilalle. Ja sain siinä samalla osastolta omalle osastolle hyllyn joka palvelee siellä enemmän kuin  hyvin. Meitä jäi iltavuoroonkin vielä kolme, eli hyvin jäi aikaa huolehtia omasta osastosta ja illan loppumetreillä vielä huolehtia siitä että aamulla ei ole mitään isompaa heti tehtävänä kun kaupan aukaisen. Tai olenhan mä jo siellä puolisen tuntia ennen kuin kauppa aukeaa, kun tykkään olla enemmän kuin ajoissa.

TÖIHIN kävellessä juolahti mieleen että nykyistä sopimusta on voimassa vain enää reilu kuukausi. Saa nähdä vieläkö sen jälkeen haluavat pitää mut palveluksessa vai joko ovat saaneet tarpeekseen. Jos työt jatkuvat niin niistä saa aina tietää vain vähän ennen. Tuossa illalla vilkuilin ihan huvikseni koulutustarjontaa, ja olihan siellä yksi ammattitutkinto jonka suorittamista voisin suunnitella. Mutta antaa nyt vielä olla vasta harkinnassa.

KOKO päivän jaksoi aurinko helliä, ja kun illalla käväisin viemässä roskia niin taivas oli pysynyt selkeänä ja muutama hassu tähti näkyi tuikkivan. Ei siis taida olla lumisateita tiedossa. Kotimatkalla julkinen lämpömittari kertoi parista pakkasasteesta, eikä tuota enempää näytä nytkään olevan.

HUOMENNA pitää reippailla hieman aikaisemmin töihin, ja äsken vilkaisin sääennustetta ja parisen pakkasastetta on luvattu työmatkan aikoihin. Tuulta sen verran että lukemat tuntuvat jopa -6 astetta kylmemmiltä. Mutta kun reippaasti tallustaa niin ei ehdi palelemaan.

HUOMISILLAN ajattelin pyhittää taas enemmän levolle, ja jätän pyykinpesunkin maanantaille. Maanantaina pitänee kokata jotakin kun koko viikko on iltavuoroa, että on sitten valmiina jotakin jota lämmittää. Kotiinkävellessä käväisi mielessä että hernekeitto voisi olla yksi vaihtoehto mutta vielähän tässä ehtii mieli muuttua monta kertaa.

TÄNÄ iltana ei sitten valvotaan taas niin myöhään kun on tuo aikainen herätys. Mutta voihan sitä joskus mennä aikaisemminkin nukkumaan. ■

torstai, 23. tammikuu 2020

Mitä avioliitossa olevan naisen tulee tietää X

mita2.jpg

X

VIELÄ MUUTAMIA SANOJA PERINNÖLLISYYDEN LAISTA JA SIITÄ JOHTUVASTA SIVEELLISESTÄ VASTUUNALAISUUDESTA

Nykyisen sukupolven velvollisuudet tulevia kohtaan.  —  Darwinin oppi perinnöllisyydestä.  —  Ihmissuku oman tulevaisuutensa luojana.  —  Luonnon järkähtämättömyyden suhde äidin vaikutusvaltaan.  —  Kirjoittamaton laki.  —  Suuria miehiä ja jaloja äitejä.  —  Monien rukousten lapsi.  —  Kaksi ihmisen sopusointuisen kehityksen ehtoa.  —  Vanhemmat Jumalan avustajina ihmisen luomisessa.  —  Laki ja evankeliumi.  —  Juomarin lapset.  —  Mitä vankilamme opettavat meille.  —  Yhteiskunnan surunlapsi, ja mitä hän jättää perinnöksi ihmiskunnalle.  —  Perinnöllisyyden laki tunnettu jo Vanhan Testamentin aikoina.  —  Enkelin tervehdys, ja mitä nykyajalla on siitä oppimista.  —  Pikku »Merenneito».  —  Nainen, joka tunsi tehtävänsä.  —  »Kermaa» ja »heraa».  —  Tutkimisen ja miettimisen aihetta.

»Tämä päivä kantaa helmassaan tulevan päivän siemenen».

»Ken kylvää ohdakkeita elämänpeltoonsa, älköön odottako kultaisia satoja».

»Isänsä sijalle astuvat poikasi. Tee heidät ruhtinaiksi maan päälle».

Jokainen sukupolvi voi tavattomissa määrin vaikuttaa seuraavaan sekä ruumiillisessa että henkisessä ja älyllisessä suhteessa, ja tärkeimpiä velvollisuuksiamme ihmiskuntaa kohtaan on koettaa tutkia ja selvittää, mikä lakien alainen tämä vaikutus on, voidaksemme käyttää sitä tulevien sukupolvien hyväksi.

Opissaan elämän synnystä Darwin on, kuten tunnettua, lausunut otaksuman, että lukemattomia, hyvin erilaisilla ominaisuuksilla ja kyvyillä varustettuja siemenaiheita nähtävästi menee perintönä sukupolvesta toiseen. Ne kiertelevät ihmisen veressä kehittymättä koskaan soluiksi, sillä niiden kehittymistä vastustavat toiset voimakkaammat, vihamieliset siemenaiheet, jotka voittavat olemassaolon taistelussa edelliset. Tämän periaatteen mukaan olisi siis jokaisessa ihmisessä ääretön määrä piileviä kykyjä, ja hänen varsinaisen luontonsa määräisivät ne perityt kyvyt, ominaisuudet ja taipumukset, joiden onnistuu tavata kehitykselleen välttämättömät edellytykset. Toisilla, jotka ovat sortuneet taistelussa, ei ole hänen henkilöllisyyteensä mitään vaikutusvaltaa.

MIssä määrin eri yksilöllisyydet ja raskaudenaikana vallitsevat erilaiset olosuhteet vaikuttavat siemenaiheisiin synnyttäen niissä eri toisintoja, voitaneen epäilemättä ottaa tutkimuksen esineeksi, koska siemenaiheiden otaksutaan siirtyvän lapsiin aivan samassa suhteessa, kuin niitä on vanhemmissa. Suvulla on siis todennäköisesti paljoa suurempi itsemääräämiskyky tulevien toiminntamuotojen suhteen kuin yksilöllä, sillä yksilön vapautta rajoittaa suuresti se voimankulutus, joka menee tahdon hallitsemiseen.

Voisimme mainita lukemattomia arvovaltaisiksi tunnustettujen henkilöiden lausuntoja perinnöllisyyden laeista, joiden nykyään jo voi sanoa kuuluvan varsinaisiin tieteisiin. Tyydymme kuitenkin toistamaan vain seuraavan mielestämme sattuvan lausunnon: Kuka voikaan vapauttaa meidät esi-isistämme, kuka voi estää lapsia tulemasta kivulloisiksi, kun isät ovat itsepintaisesti nauttineet karvaita rypäleitä? Ei luonto ainakaan. Se on tälläisissä tapauksissa  järkähtämätön. Silmä silmästä, hammas hampaasta, siinä luonnon laki. Mutta älkäämme unohtako, että järkähtämättömien lakien ja niiden seurausten välillä on äiti. Hänen voimansa on ihmeellinen ja ääretön, esiintyipä hän perittyyn syntiin nähden joka rankaisevana Nemesiksenä tai suojelevana enkelinä. Jokaisella äidillä on sydämessään tämä kirjoittamaton laki, ja sitä naiset ovat kuunneelleet kaikkina aikoina. Se poika, jonka puolesta Hanna palavasti rukoili Herraa ja jonka hän jo kohdussaan omisti Hänelle, oli käynyt hurskauden ja jumalanpelon koulua jo ennen kuin oli ensi kerran hengähtänytkään. Orjat synnyttävät maailmaan orjia, puhtaat, jalot naiset sankareita ja pyhimyksiä. Kaikkien kansojen historia on todistuksena siitä, että suurilla miehillä on ollut suuri, jalo äiti.

Perinnöllisyydellä ei siis ole ainoastaan  »lakinsa», vaan myös »evankeliuminsa»,; ja olemme vakuutetut siitä, että äidillä on sekä edellisen että jälkimmäisen mukaan määräävä vaikutus lapseen. Mutta isäkin on silti tärkeältä osaltaan vastuussa tulevien sukupolvien onnesta tai onnettomuudesta. Hänestähän lähtee se sytyttävä säkene, tuo salaperäisesti hedelmöittävää elämää synnyttävä voima, joka voi kohdussa lepäävästä munasta kehittää ajattelevan ja tuntevan ihmisolennon. Tämä voima on osa hänen olemuksestaan, luuta hänen luustaan ja lihaa hänen lihastaan. Olento, joka näin luodaan hänestä, saa epäilemättä hänen henkilöllisyytensä leiman. Jos itse elinlähde on puhdas, voimakas ja samentamaton, on sillä hennolla taimelle, joka versoo tämän lähteen hedelmöittämästä munasta, jo alusta saakka mitä parhaat ja suotuisimmat edellytykset kehittyä ihanaksi, voimakkaaksi ja jaloksi. Mutta jos lähde on heikko ja samea, jopa myrkytettykin, silloin tulos on tietenkin päinvastainen. Tuo surkuteltava pikku olento, joka on saanut elämänalkunsa moisesta lähteestä, on alusta saakka kitulias ja kehityksessään pysähtynyt; ja niin suuri kuin äidin väsymättömän hoivan ja huolen vaikutus voi ollakin ja niin suuressa määrin kuin hän pystyneekin sovittamaan tapahtunutta rikosta, hänelle jää varmaan kuitenkin peljon surunaihetta, jota ei voi poistaa, eikä koskaan muuttaa muuksi.

Kaksi tärkeää tekijää on yhdessä vaikuttamassa ihmisen kehityksessä: millaisia he ovat syntyessään, ja millaisiksi kasvatus, ympäristö ja ulkonaiset olosuhteet muodostavat heidät. Jo silloin, kun tuo vielä syntymätön olento herätetään henkiin äidin kohdussa, voi sano vanhempien toimivan Jumalan avustajina. Onpa heille vielä suotu voima ja valta kasvattaa maailmaan uusi, heitä itseään parempi sukupolvi. Nämä ovat todellakin vakavia totuuksia, joihin liittyy suuri edesvastuu ja jotka ansaitsevat miettimistä ja punnitsemista.

Että ihminen niittää, mitä on kylvänyt, se laki on yhtä sitova hengen kuin aineenkin maailmassa, ja epäilemättä sillä on sekä peloittava että lohduttava puolensa. Mutta vaikk'emme voikaan pysyä välinpitämättöminä tämän lain peloittavaan vakavuuteen nähden, emme myöskään voi unohtaa niitä siunattuja lupauksia ja ihania mahdollisuuksia, joita se toisaalta sisältää ihmiskunnan tulevalle kehitykselle. Tätä nimitämme perinnöllisyyden »evankeliumiksi» vastakohtana sen järkähtämättömän rautaiselle laille. Mikäpä voikaan olla vahvistavampaa kuin se kieli, jota tämä evankeliumi puhuu sydämillemme, jos vain elämme luonteemme jaloimpien pyrkimysten mukaisesti päästämättä alempia pyyteitä hallitsemaan itseämme.

Laista puhuvat jo ikivanhoista ajoista saakka sanat, jotka ovat säilyneet ihmiskunnan pyhimpänä perintätietona: »— —  Minä kostan isäin pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen». Mutta tässäkään ei evankeliumi ole joutunut unohduksiin, sillä jatkohan kuuluu, kuten tiedämme: »mutta osoitan laupeutta tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni». Kuinka ihmeelliset nämä sanat ovatkaan ja kuinka paljon meillä onkaan vielä niistä oppimista! Ei ainoastaan Sinain kivitauluhin, vaan koko luomakuntaansa Herra on piirtänyt ne käskyt, joita ihmiskunta on kautta vuosituhansien pyrkinyt selittämään. Mutta vasta sitten, kun ihmiset todella ovat oppineet käsittämään näiden käskyjen koko sisälllön, sekä omaksumaan että sovittamaan sen elämäänsä, he tulevat sellaisiksi, jollaisiksi heidän Isänsä ja Luojansa on aikonut heidät.

Perinnöllisyyslain peloittavasta ankaruudesta ovat todistuksena lukemattomat kertomukset ja muistiinpanot juomarien, mielenvikaisten tai muutoin henkisesti ja siveellisesti ala-arvoisten ihmisten perillisistä ja heidän surullisista vaiheistaan. Utahista, mormoonien valtiosta, jossa on vallalla moniavioisuus, on järkyttäviä kuvauksia sekä ruumiillisista ettö henkisistä epäsikiöistä, onnettomista lapsista, joihin hylättyjen, syrjäytettyjen äitien mustasukkaisuus ja epätoivo on jo ennen syntymistä painanut lähtemättömän leimansa. Lähetyssaarnaajamme tietäisivät kertoa, mitä nämä äidit ovat uskoneet heille sieluntuskistaan ja raatelevista sydänsuruista, jotka ikiajoiksi pimittivät syntymättömien lapsiraukkojen järjen, siitä vihan ja koston hengestä, joka armotta painoi leimansa lasten luonteeseen ja mielenlaatuun, tai siitä hiljaisesta surusta, joka on auttamattona synkkämielisyytenä levittänyt mustan vaippansa yli viattoman lapsenmielen. Kerrotaan eräästäkin sellaisesta lapsesta, jonka lyhyt elämä sananmukaisesti vähitellen sammui kyyneliin, äidiltä perittyihin kyyneliin, joita tämä oli vuodattanut lukemattomia yön hiljaisuudessa ollessaan liian ylpeä sanallakaan valitttamaan kantaessaan lasta sydämensä alla.

Jos tahdomme lisää todistuksia, käykäämme köyhäintaloissa ja vankiloissa, lastenkodeisssa ja mielisairaaloissa keräämässä tosiseikkoja, joita niissä on liiankin runsaasti tarjona. On hirvittävää, mutta samalla opettavaista tutkia tuollaisissa laitoksissa sukujen vaiheita kolme neljä miespolvea taaksepäin ja nähdä, miten kurjuus melkein poikkeuksetta synnyttää kurjuutta, rikos uusia rikoksia ja sairaus sairautta.

Voiko kukaan vakavasti ajatteleva tutkia tätä perinnöllisyyden hirvittävää muistikirjaa tekemättä itselleen kysymystä, eikä ihmiskunta kulje eksyksissä siihen saakka, kunnes se iskee pahuuden syvimpiin juuriin? Siinä ei ole kyllin, että yritetään auttaa, opastaa ja suojella noita surkuteltavia, jo syntymästään saakka osapuolia, joita syystä kyllä nimitämme yhteiskunnan lapsipuoliksi. Paljoa enemmän on tehtävä syntymättömien sukupolvien suojelemiseksi ja pelastamiseksi. Ja mitä heidän hyväkseen tehdään, se on tehtävä oitis, eikä vasta sitten, kun he jo ovat tulleet maailmaan sellaisiin oloihin, jotka tekevät elämän taakaksi heille itselleen ja koko ihmiskunnalle onnettomuudeksi.

Näitä kysymyksiä tutkineet muistanevat kertomuksen onnettomasta, syvälle vajonneesta tyttöraukasta, joka eli viime vuosisadan alkupuolella. Seitsemänkymmenenviiden vuoden kuluttua kertomuksen alkamisesta tuon kurjan naisen jälkeläisiä oli tuhatkaksisataa henkeä. Näistä oli kaksisataakahdeksankymmentä kerjäläisiä tai huutolaisia ja sataneljäkymmentä joko tuntemattomia tai rangaistuja rikollisia. Loputkin olivat suurimmaksi osaksi joko rikollisuutensa, mielisairautensa tai siveettömyytensä vuoksi yhteiskunnan kirouksena. Nämä numerot kuvaavat todellakin hirvittävän selvästi kylvän ja sadon välistä suhdetta.

Mutta toisaalta ei liene myöskään epäilemistä, ettemme voisi vakavalla itsekasvatuksella suurestikin vaikuttaa tulevien lastemme luonteeseen ja sitä tietä heidän kohtaloonsa. Monet Vanhan Testamentin kertomukset todistavat, että perinnöllisyyden lohdutus ja siunaus ovat tunnetut jo kaukaisessa muinaisuudessa. Tässä samassa yhteydessä muistuu mieleeni suloinen pikku kertomus myöhemmiltä ajoilta, joka on kuvaavana esimerkkinä juuri perinnöllisyyden lain valoisammasta puolesta.

Matkailija tuli kerran iltamyöhällä yksinäiseen taloon ja pyysi yösijaa, joka hänelle kernaasti myönnettiinkin. Talon isäntä oli vuosikausia sitten asettunut seudulle uutisasukkaana. He olivat yksinkertaista, oppimatonta väkeä. Heillä oli useita poikia, kaikki rotevia, voimakkaita sekö töissään että puheissaan juroja ja kömpelöitä nuorukaisia,  —  sanalla sanoen juuri sellaisia, jommoisiksi heidän voi otaksua tulevan ympäristön ja olosuhteiden vaikutuksesta. Sitä enemmän ihmetytti matkailijaa talon ainoan tyttären erinomainen sulous ja erikoinen, runollisen viehkeä hienous, joka oli luonut leimansa koko hänen olemukseensa. Lopulta vieras ei voinut olla suoraan kysymättä lapsen äidiltä, mistä johtui, että tyttö oli niin erilainen kuin veljensä ja vanhempansa ja oli täällä kaukana sydänmailla kehittynyt niin suloiseksi ja viehkeäksi. Äiti loi matkailijaan kiitollisen katseen, joka osoitti, miten iloiseksi hän tuli kuullessaan lemmikkinsä hyveitä ylistettävän.  —»Niin, todellakin hän eroaa toisista suuresti, ja se on omituinen juttu. Minulla on asiasta omat ajatukseni, vaikka kyllähän ne voivat olla pelkkiä kuvitteluja. Muutamia kuukausia ennen hänen syntymäänsä käväisi täällä kiertelevä kirjainkaupustelija. Minulla ei ole juuri ollut suurtakaan halua lueskelimiseen, mutta olin niihin aikoihin niin yksin, eikä minulla ollut mitään ajanvietettä, niin että katselin hiukan kirjoja. Huomioni kiintyi erityisesti Walter Scottin »Merenneitoon». Kirja oli sidottu kullallakirjailtuihin, sinisiin kansiin. Siinä oli kauniita kuvia, ja selaillessani sitä ja lukiessani rivin sieltä, toisen täältä, minussa heräsi kiihkeä halu saada se omakseni. Mutta varamme olivat siihen aikaan niukat, ja tiesin hyvin, ettei mieheni olisi mitenkään voinut käsittää, että raskin maksaa niin paljon yhdestä kirjasta. Annoin sen takaisin, ja mies meni menojaan. Mutta kuinka ollakaan, en voinut saada kirjaa mielestäni: sinä yönä en saanut silmäntäyttä unta. Päivän koitteessa lähdin naapuriin, jossa otaksuin kirjojenkaupustelijan viettäneen yönsä. Tapasinkin miehen, ostin kirjan ja palasin kotiin. Koko ajan, kun kannoin tätä lasta sydämeni alla, tuo kirja oli ainainen seuralaiseni. Yhä uudelleen luin sitä, kunnes osasin sen suurimmaksi osaksi ulkoa. Kuvat olivat mielessäni aivan elävinä ja todellisina. Kun sitten pienokainen syntyi, hän oli mielestäni kuin itse merenneito ilmi elävänä. Olkoon sen asian laita mite hyvänsä, se vain on varmaa, että aina tämä lapsi on ollut erilainen kuin toiset, kuten hän on nytkin».

 tahdet.jpg

»Jokainen maailmaan tuleva lapsi», muuan lääkäri sanoo, »on koe. Kukaan ei voi edeltäkäsin sanoa, mitkä ominaisuudet ja luonteenpiirteet siinä pääsevät vallitseviksi. Se seikka riippuu kokonaan siemenaineen kehittymisnahdollisuuksista». Mutta vieläkin suuremmissa määrin se riippuu tämän siemenaineen alkuperäiisestä laadusta ja sen hedelmöittymisen aikana vallinneista olosuhteista. »Suuri yleisö», äsken toistamamme kirjailija jatkaa, »saa joskus aavistuksen tieteellisistä totuuksista paljoa ennen, kuin tiedemiehet ovat lopullisesti päässeet siitä selville. Usein kuulee vanhempien puhuvan, että jokin äidin raskaana ollessaan erityisesti harrastama toimi tai työ on ilmeisesti vaikuttanut lapseen. Tämä luulo on todellakin niin yleisesti levinnyt, että nykyaikana monet nuoret äidit koettavat kehittää vielä syntymättömien lastensa luonnetta ja lahjakkuutta harrastamalla raskaudenaikanaan erityisesti soitantoa, maalausta, kuvanveistotaidetta, kirjallisuutta tai tieteellisiä tutkimuksia, he kun toivovat voivansa täten herättää lapsissa rakkautta ja taipumuksia näihin».

Tahdomme puolestamme vain huomauttaa tulleemme omakohtaisen kokemuksen perusteella siihen johtopäätökseen, että mainitsemamme yritykset ovat useissa tapauksissa näyttäneet johtavan toivottuun tulokseen. Ajatuksen ja tahdon määrätty, pysyvä suunta ei ole jäänyt vaikutusta vaille. Lapsista on todella tullut sellaisia, jollaisiksi heitä jo äidin kohdussa on kasvatettu ja jommoisiksi vanhemmat ovat heidät toivoneet. Missä määrin muut syyt ovat olleet vaikuttamassa sekä mikä tehtävä tavallisessa merkityksessä perityillä taipumuksilla on ollut, sitä on mahdotonta ratkaista, ennenkuin tämä asia on kokonaisuudessaan tutkittu paljoa perinpohjaisemmin, kuin mitä tähän saakka on ollut mahdollista. Mutta jokaisen täytynee myöntää, että tässä avautuu äärettömän laaja ja tärkeä tutkimusala, ei ainoastaan tiedemiehille, vaan yleensä jokaiselle ajattelevalle ihmiselle.

»Mitä aiotte ruveta tekemään tultuanne Amerikkaan?» Näin kysyi kerran muuan matkustaja naiselta, joka monta vuotta sitten matkusti yli Atlantin. »Mitäkö aion tehdä? Tietenkin kasvattaa heille kuvernöörejä». Ja hän piti sanansa, sillä hänen poikiaan olivat kenraali Johan Sullivan, New Hampshiren korkein hallintomies, ja James Sullivan, Massachusettsin kuvernööri.

Ihmiset voidaan luonteen, ajatuksien mielipiteiden ja tahdon perusteella jakaa kahteen ryhmään: kermaan ja heraan. 'Kermaihmiset' jättävät voimaa ja tarmoa, kuntoa ja kykyä perinnöksi jälkeläisilleen kolmanteen ja neljänteen polveen. 'Heraihmisten' laita on päinvastainen. Se mieto, tarmoton neste, jota virtailee heidän suonissaan aikaansaaden heidän sydämen- ja järjentoimintansa, ei synnytä ajatuksen eikä toiminnankaan sankareita. Puheena ollut nainen kuului kermaihmisiin  —  ainoaan oikeaan »yläluokkaan»  —  hänen jälkeläisensä ovat todistuksena siitä.

tahdet.jpg

Rakkaat nuoret naiset! Älkää tyytykö niihin hajanaisiin ajatuksiin ja viittauksiin, joita tässä suppeassa luvussa on voitu teille antaa äärettömän runsaasta ja arvaamattoman tärkeästä aineesta. Täydentäkää itse niitä, punnitkaa niitä juurta jaksaen, hakekaa esitettyihin kysymyksiin vastaukset, älkääkä olko tyytyväisiä, ennenkuin olette täysin perillä velvollisuuksista, joita teillä on sekä itseänne että syntymättömiä sukupolvia kohtaan. Tehkää ensin, mikä on yksinkertaisinta ja varminta, mikä on lähinnä tehtävissä, kitkekää huolellisesti pois kaikki virheet ja heikkoudet, joita ainoakaan teistä ei tahtoisi jättää perinnöksi jälkeläisilleen. Viljelkää ja kehittää sieluanne, sydäntänne, luonnettanne, tapojanne ja ajatuksianne, kaikkea, mikä teissä on parasta, kauneinta ja jalointa  —  kaikkia niitä luonnonlahjojanne, ominaisuuksianne ja taipumuksianne, joiden kerran toivoisitte versovan ja kukoistavan lapsissanne ja lastenne lapsissa. ■

torstai, 23. tammikuu 2020

Aurinkoa & lumisadetta

sunny2.jpg

KYLLÄPÄ oli aamulla taas mukava katsella ikkunasta ulos kun verhot avattuani näin kuinka aurinko oli taas kurkkimassa taivaanrannassa. Mulla oli tänään se kuvaus/haastattelutuokio, ja kun siellä ei kuitenkaan mennyt ihan ikuisuuksia, niin mulle jäi reilusti aikaa ehtiä töihin. Niin paljon että matkalla pysähdyin istumaan ja ihailemaan auringonpaistetta. On se ollut niin harvinaista herkkua, että kun parina päivänä on nyt nähnyt aurinkoa niin kyllä siitä pitää nauttia.

TÖISSÄ oli eräs henkilö ollut heti aamusta alkaen pahalla päällä, kun hyllyt eivät olleet kaikki valmiina. Ei oikein ymmärtänyt että ei niitä tontut käy yöllä tekemässä vaan eilenkin niitä oltiin kasattu vasta iltapäivällä sen mitä ehdittiin. Onneksi mun ei tarvinnut olla silloin paikalla kun tämä henkilö oli pahaa tuultansa purkanut. Muutoin iltapäivä ja ilta menivät rauhallisesti ja taas sain asiakkaat ovesta ulos aikanaan niin että pääsin itsekin lähtemään ajoissa kotiin.

ALKUILLASTA käväisin pihamaalla ja siellähän sateli lunta. Oli ilmeisesti satanut jo jonkin aikaa kun muutama sentti oli ehtinyt kertyä maahan. Kotiinlähtiessä lumisade jatkui edelleen eli vaihteeksi talvisissa tunnelmissa reippailin kotiin. Ja näkyy se vieläkin satelevan, kuinkahan paljon on aamulla? Tosin lämpömittarin lukemat ovat pikkuhiljaa kipuamassa kohti nollaa, toivottavasti ei nyt vedeksi muutu ettei huomenna tarvitse loskassa tallustaa.

PÄIVÄLLÄ töihin kulkiessa tuli yht'äkkiä Hän mieleen. Ihan ykskaks. Kesken kaiken kävelyn paukahti mieleen että jossakin vaiheessa tammikuuta Hänen syntymäpäivänsä oli. Enkä mä voisi onnitteluviestiä laittakaan kun ei numeroakaan enää ole tallessa. Ja sanojensa mukaan ei syntymäpäiviään koskaan ole juhlinutkaan.

SÄHKÖPOSTIIN oli paukkunut aineistoa tulevaa lehteä varten. En viitsinyt vielä niitä lukaista kun kiirettä niillä ei ole. Ystävänpäivän aikaan on vasta deadline, joten olkoot siellä postissa nyt vielä viikon pari. Mullahan on sen yhden kirjan aineisto jo tuossa tikulla, ja jos sunnuntaina sitä vilkaisisin. Ja onhan siinä maanantaikin aikaa sen kanssa näperrellä.

KUN huomenna menen taas iltavuoroon niin vielä ehtii katsoa jotakin Netflixistä. Ja viime yönä nukuin 10 tuntia joten ei nyt edes väsytäkään. Siispä iltakahvia ja sen tippuessa tarjontaa selaamaan. ■

giphy.gif

keskiviikko, 22. tammikuu 2020

Lämmin kävi liki

metsa.jpg

KYLLÄ tiistaiaamuna piti hieraista silmiä kun menin aamukahvia laittamaan ja samalla vilkaisin lämpömittaria: +6 astetta. Melkein shortsikelit siis. Tosin ulkona näytti käyvän niin puuskainen ja raju tuuli että shortseilla ei kuitenkaan olisi vielä tarennut. Töihin kävellessä aina kun satuin aukeammalle paikalle puhalsi tuuli niin vastaan että tuntui ettei eteenpäin pääse.

TÖISSÄ olivat saaneet maanantai-iltana uusien hyllyjen rungot paikalleen, joten mä kulutin aamupäivän asentaen uusia hyllyjä. Loppuajan pyörin sitten omalla osastolla sitä järjestellen. Nyt on vähän kiikunkaakun että riittääkö niitä hyllyjä mullekin. Kotiinpäin kävellessä olikin lämpötila alkanut laskea,  oli enää parisen astetta plussan puolella ja illalla jo nollan alapuolella. Ja kun ihan hirmuista kiirettä ei nukkumaan ollut niin kastelin vaihteeksi Orpokodin omasta DVD-arkistosta.

TÄNÄÄN olikin vapaapäivä, ja sen kruunasi aamulla ollut jalkahoito. Kyllä tuntui taas mukavalle kuin sai 45 minuuttia istua nauttimassa kun jalkoja hiottiin, hierottiin ja rasvattiin. Sieltä koukkasin kirjastoon palauttamaan pari kirjaa, sitten toimistolle kun tuli "apua, apua" -puhelu ja sieltä kauppaan. Aurinko paistoi niin upeasti että piti hakea Ärrältä kahvi ja istua torin laidalle katselemaan ihmisvilinää ja nauttia talvisesta/keväisestä päivästä..

PÄIVÄLLÄ oli aikaa surffailla netissä ja nauttia van olemisesta. Illalla puoli viiden aikaan kävin noutamassa pihalta aineiston uuteen kirjaan. Josko sunnuntaina vilkaisisin sitä. Ja onhan mulla maanantaikin vapaa. Tiedän vanhastaan ettei sitä ihan päivässä väsätä.

HUOMENNA on iltavuoro, samoin kuin perjantaina.  Ja koko ensi viikko iltavuoroa. Vielä jotakin katsottavaksi kun Blacklist tuli katsottua eilisiltana loppuun. ■