keskiviikko, 17. lokakuu 2018

Upgrade

upg.jpg

GREY Tracen vaimo surmataan raa’asti, ja mies itse halvaantuu brutaalissa ryöstössä. Hämäräperäinen miljardööri-tiedemies lähestyy Greytä ja tekee tälle houkuttelevan tarjouksen. Hän haluaa Greyn koekaniinikseen asentaakseen häneen tekoälyn sisältävän tietokonesirun – STEMin. Grey suostuu tarjoukseen ja keinotekoinen “päivitys” asennetaan suoraan tämän selkärankaan. Seuraukset ovat huimat – implantti antaa Greyllle ylivoimaisia fyysisiä kykyjä ja miehestä tulee suorastaan supermies. Grey lähtee jahtaamaan vaimonsa murhaajia ja etsimään veristä kostoa. 

ILLAN elokuva oli Upgrade. Aika yllättävä. Itse en taitaisi haluta kehooni tietokonesirua joka juttelisi minulle tai ottaisi koko kehoni hallintaansa. Aivan vasta elokuvan lopussa selviää, että STEM olikin kontorlloinut kaikkia, myös tiedemiestä. Ja nyt kannattaa olla varovainen sillä tekoäly tulee kulkemaan keskuudessamme. Ei ollenkaan huonompi pätkä, katsomisen arvoinen. ■

tiistai, 16. lokakuu 2018

Harmaata kuin lonkero

vuo.jpg

EILEN sai taas nauttia lähes kesäisestä kelistä. Aurinko paistoi ja tuuli puhalteli leppeästi. Päivällä oli kiepahdus toimistolla kun monitoimilaitteen (yritysmalli) skanneri ei tahtonut lähettää sähköpostia. Aiemmin tuo laite oli nettipiuhan perässä mutta nyt kun se vaihdettiin USB-piuhaan niin valittelee vain puuttuvasta verkkoyhteydestä. Onneksi sen ratkaisemiseen saa käyttää firmaa joka laitteen on toimittanut ja käyttökuntöön laittanut, joten ei tarvitse sen enempää murehtia siitä. Tällä viikolla joku päivä käyvät katsomassa.

EILEN tuli myös (lopultakin) suoritus sen useasti nimeään vaihtaneen kirjan taitosta.Olin jo varautunut keskiviikkona laittamaan karhun liikkeelle, mutta eipähän onneksi tarvinnut.

PIHALLA piti istuksia keinussa ja nauttia (viimeisistä?) lämpimistä. Ja olihan sekin kun ei travinnut miettiä enää rinteeseen menoa. Kunnes illalla. Tuli nimittäin Viherpeukaloilta mainos ja heikkona hetkenä tilasin vielä pussin kainolaukkaa. Ajattelin istuttaa ne sinne rinteen alareunaan kuunliljojen eteen, kun kestää kuitenkin tovin ennenkuin kuunliljat ovat rehevimmillään.

TÄNÄ aamuna taivas olikin harmaata kuin lonkero. Piti heittää sateenvarjo varuiksi reppuun lähtiessä. Aamulla oli näet heti yksi tapaaminen. Siellä hurahti tunnin verran, ja alustavaan sopimukseen päästiin. Vielä pitää odottaa vahvistusta etenee tämä homma vaiko ei. Nyt ei voi muuta kuin odottaa. Sieltä lähtiessä tai siellä ollessa olikin sitten sade saapunut.Onneksi bussipysäkki oli 50 metrin päässä joten kauaa ei tarvinnut sateessa talsia. Eikä bussiakaan odottaa kuin viitisen minuuttia.

SITTEN oli vuorossa pyrähdys paikassa kaksi. Siellä onneksi riitti että jätin paksun kirjekuoren eteenpäin toimitettavaksi. Seuraavaksi oli käytävä hakemassa mitta sillä oli taas yksi tarra suunniteltavana ja sitä varten piti käydä ottamassa mitat. Samalla reissulla vielä kirjakauppaan ostamaan tulospaperia. Sen suhteen olen sen verran ronkeli että sen pitää olla 100-grammaista ja pinnoitettua, kun laserilla väreissä tulostaa. Sieltä pääsin sitten sen tarran tekoon, ja laitoin nähtäväksi.

OLEN odotellut että ikuisuuseepokkseen tulisi lopultakin viimeiset korjaukset, mutta eipä ole kuulunut mitään. Aika tiukalle menee jos aikovat sen vielä täksi jouluksi saada. En kuitenkaan aio kysellä perään vaan toimittavat aineiston kun toimittavat.

TÄNÄÄN  muistin taas että Doctor Whon uusin jakso oli jo Areenassa. Mä en vielä ole kovin tykästynyt näihin kahteen jaksoon mutta ehkäpä tarina alkaa parantua uusien jaksojen myötä. Pakkohan nämä silti on katsoa kaikki sitä mukaa kun julki tulevat.

TÄNÄÄN Netflixistä joko joku elokuva tai sitten jatkan aiemmin aloittamani sarjan seuraamista. Miten vain. ■

maanantai, 15. lokakuu 2018

Talvi saa tulla!

path.jpg

OLIPA mukava herätä sunnuntaiaamuun. Taivas oli sininen ja aurinko paistoi kuin kesäpäivänä konsanaan. Eilinen päivä olikin harmaa ja sumu viipyili pitkälle puoleen päivään. Tänään lämpömittari näytti reilusti yli kymmentä astetta jo ennen puoltapäivää, ja lukema senkun nousi iltapäivälle mentäessä.

KIIRETTÖMÄN aamupalan jälkeen pihakamppeet päälle ja rinteeseen. Se musta puureunanauha häiritsi niin paljon että menin ja kiskoin sen ylös. Käväisin hakemassa metsän reunasta yhden harmaan lankun jonka asensin reunanauhan tilalle. Jatkopätkä löytyikin katoksesta, samoin toiseen päähän tuleva pidempi poikkipuu, eli niitä ei tarvinnut lähteä erikseen hakemaan. Aiemmin reunanauhan yläpuolella kasvaneet mintut piti istuttaa uudelleen, kun kavensin niille varattua tilaa. Jätin ne leikkaamatta sillä niiden varret ja lehdet maatuvat kyllä talven aikana. Samalla kertaa leikkasin alas viiruhelpin ja liljat, joten nyt rinteen viimeisetkin toimet tälle syksylle on tehty.

TOSIN kävi jo mielessä että vieläkö puutarhamyymälästä löytyisi vaikka krookuksen sipuleita, voisi istuttaa siihen kuunliljojen eteen. Tämä kun on ollut ja tulee olemaan sellainen projekti joka elää ja suunnitelmat muuttuvat. Toisaalta on hyväkin että en mitään lukkoonlyötyä suunnitelmaa rinnettä varten tehnyt, vaan voi idean yllättäessä kokeilla ja tarvittaessa muuttaa. 

SIINÄ kun oli sahakin mukana niin katkaisin kukkapenkin päälle  tulevan pihlajanoksan aherruksen päätteeksi. Tuli sen verran pitkälle kulkuväylällekin että pidempi ihminen sai väistää tai kumartua kulkiessaan ohi. Nyt ei tarvitse kumarrella eikä kierrellä, ja samalla avautui näkymä penkin toiseenkin päähän.

KEINUSSA huilatessa kun kaikki oli valmiina katsastelin ympärille, ja mieleen tuli että voisin korvat tänä kesänä olleen home-made-kukkalaatikon (ei omaa tekoa) laittamalla toisen reunanauhoista ympyrän muotoiseksi samaan paikkaan, ja keskelle pajukeppejä ikäänkuin kodan rungon malliin ja siihen juureen ja miksei keppien sisäpuolellekin köynnöskrassia ensi kesänä. Ja miksei orvokkeja aivan siihen reunaan. Pitää kuitenkin jutella kukkamummon kanssa mitä mieltä hän on. Törmäsiin molempiin kukkamummoihin kun olin keräämässä työkaluja pois, ja kun puheeksi tuli että reunanauhat ovat nyt odottamassa käyttöä, tokaisi jo toinen että ensi kesän pensaan ympärille. Tosin en tiedä minkä pensaan kun pihassa ei sellaista (vielä) ole. Pitää tästäkin turinoida tarkemmin.

NYT voi huokaista ja hengähtää talven yli, sillä kaikki on tehty valmiiksi ensi kevättä varten. Ei tarvitse lähteä rinteeseen kuokkimaan ja kaivamaan, tai nikkaroimaan vielä jotakin siihen. Vuosihan tähän pisteeseen pääseemiseen meni, mutta olihan se jo tiedossa kun projektin aloitin. Ja tämäkin paisui melkoisesti alkuperäisestä suunnitelmasta, mutta ihan positiivisella tavalla.

TULEVANA tiistaina on palaveri, jossa ratkeaa alkaako uusi projekti töiden tiimoilta. Jos alkaa niin parhaimmillaan ja/tai pahimmillaan on sidottuna siihen 6 -8  kuukautta. sitä päästäänkö neuvotteluissa tulokseen heti jo tiistaina vai meneekö pidemmälle, selviää sitten. Ei suotta murehdita sitä vielä. ■

maanantai, 15. lokakuu 2018

Hereditary - Pahan perintö

here.jpg

KUN Grahamin perheen matriarkka Ellen kuolee, hänen tyttärensä perheelle alkaa selvitä salaperäisiä ja yhä karmivampia salaisuuksia suvun historiasta. Mitä enemmän Grahamin perhe saa selville sukunsa synkästä menneisyydestä, sitä kiihkeämmin he yrittävät paeta pahaenteiseksi ja periytyväksi osoittautuvaa kohtaloaan, joka tuhoaa hitaasti kaiken ympäriltään. Esikoiselokuvassaan käsikirjoittaja-ohjaaja Ari Aster päästää pahimmat painajaiset täysin valloilleen. Nouseva ohjaajatähti nostaa kauhuelokuvan uudelle hyytävälle tasolle, vyöryttäen tavanomaista perhetragediaa taidokkaasti kohti väistämätöntä ja kirottua kohtaloaan.

RYHDYIN katsomaan tätä kun sitä mainostettiin kauhuelokuvana. Mutta kyllä oli Hereditary - Pahan perintö yhtä kaukana kauhuelokuvasta kuin Johanna Tukiainen ammattitanssijasta (vaikka omien snaojensa mukaan on sellainen onkin). Koko elokuvassa ei todellisuudessa ollut mitään pelottavaa, satunnaiset muka-pelottavat kohtaukset eivät todellakaan onnistuneet säikäyttämään. Ja juonikin oli lievästi sanoen hiukan kummallinen, ei oikein tahtonut käydä selville mistä oli kyse ja mitä oli tapahtumassa. Tämä elokuva kuuluu niihin joiden katsomiseen ei kannata tuhlata aikaa. Ellet sitten halua ehdoin tahdoin katsoa ja odottaa säikäyttäisikö elokuva sinua. ■

sunnuntai, 14. lokakuu 2018

Ihan pihalla

vuo1.jpg

AAMUPÄIVÄLLÄ käväisin kaupassa MasterChef Australian jälkeen, mutta tyydyin lähikauppaan kun en mitään ihmeitä tarvinnut. Ja tähtäimessä oli päästä pihalle kahden jälkeen. Ja olinhan mä sitten siellä.

OLIN viimeistelemässä rinteen alaosaa kun kukkamummo tuli paikalle, Vieraat olivat käyneet ja lähteneet ja nyt hän tuli kukkapenkkiä raivaamaan. Sanoin että kunhan saan rinteessä muutaman säkin multaa levitettyä niin kerään tavarat ja tulen lapion kanssa sinne ylös, niin että ala vain kiskoa niitä enemmän ja vähemmän paleltuneita kasveja ylös. Sovittiin että jätetään kokeeksi kuusi markettaa penkin syrjään ja katsotaan vieläkö niistä ensi keväänä versoo uudet kasvit, niinkuin meille niin topakasti väiitettiin. Kun kukkamummo oli saanut penkin toisen pään tyhjäksi tulin lapion kanssa kaivelemaan. Tämä penkin pää ei ole ollut kuin viime syksystä asti käytössä, joten piti kaivaa oikein syvältä ja kääntää maa läpikotaisin. Kukkamummo sai sillä aikaa viimeisetkin kasvit ylös, ja mä kävin hakemassa multaa kääntämääni päähän, niin että kukkamummo sai ryhtyä levittämään sitä samaan aikaan kun mä etenin penkin toista päätä kohti. Kaivelin koko penkin - lukuunottamatta sitä kohtaa jossa ne kuusi markettaa majailivat - kunnolla mullin mallin, viime syksynä sitä ei tehtykään. Kukkamummo joutui poistumaan kun siskonsa oli tulossa käymään, mutta eihän siinä penkissä enää muuta ollut kuin että harasin kevyesti kääntämäni mullan, ja penkki on valmiina odottamassa ensi kesää.

KUN multaa jäi yksi säkki siihen penkin viereen niin kippasin sen rinteeseen ja hain haravan jolla alakautta levittelin mullan koko rinteen alueella. Ja kun kerran haravan kanssa touhusin niin haravoin niiden kahden kannon jyrsintäjätteet (mullan ja puusilpun) nätisti jyrsinnässä syntyneiden kuoppien peitoksi. Ei tarvitse multaa kiikuttaa niihin eikä yrittää sen kummemmin siivota, kun ensi kesänä se jäte varmasti puskee jo nurmikkoa.

KUN sain kaikki työkalut ja loput roskat kiikutettua pois, kiersin alakautta katsomassa miltä rinne näyttää. Hyvältä se näytti mutta silti heräsi ajatus tehdä vielä hieman hienosäätöä. Nyt kun rakensin sinne alaskin yhden harmaantuneen lankun levyisen reunuksen, ei se musta puureunusnauha enää oikein sovi visuaalisesti siihen. Varmaan ketään muuta sen olemassaolo siinä ei häiritse mutta itseäni kyllä. Varsinkin kun olen alusta alkaen koko rinteen suunnitellut ja toteuttanut, niin sen pitää olla omaan silmääni ainakin hyvä ellei parempi. Niinpä suunnitelmissa onkin jo aamupäivällä käydä hakemassa sitä harmaantunutta lankkua ja vaihtaa se sen mustan puureunanauhan tilalle. Varastoin reunanauhan jos vaikka ensi kesänä mieleen juolahtaisi jokin paikka johon voisi sitä käyttäen kukkapenkin rakentaa. Ja luulen että kyllä me kukkamummon kanssa jotain keksitään. ■