vuo.jpg

EILEN sen verran kävin mäntyryteiköllä että kolme paksumpaa mäntyä pistin poikki. Kun satoi vettä ja lämpöäkin oli alle kaksi astetta, eikä mulla ollut mukana istuinalustaa polvien alle laitettavaksi niin kovin kauaa ei siinä jaksanut alamäkeen kumarassa kyyristellä. Melkoisesti kuitenkin siistiytyi kun nuo kolme olivat sellaisia että rungot olivat yli metrin verran paljaana ja päässä oli jonkinverran neulasia. Näyttää se jo nyt paremmalta. Muuten kulutinkin päivän telkkua katsellen ja verkkopelejä pelaten. Kun olin päättänyt että eilinen on sellainen löysempi päivä.

TÄNÄÄN oli yhtä harmaata kuin eilenkin ja tietty vettä satoi. Päivän agenda oli taas se postuumisti ilmestyvä kirja. Nyt alkoi luku johon piti lisätä uusia kuvia, mutta kun eräs kuvien toimittajista numeroi kuvansa uudelleen niin olikin hauska homma yrittää arvailla että kumpi #28 kuva on nyt se oikea. Enpä huomannut silloin kun sen kuvalistan tekaisin laittaa sen loppuun mainintaa että numerointia ei saa muuttaa vaan uudet kuvat pitää numeroida juoksevasti ja selityksin varustettuna mihin kohtaan ne tulevat.

SÄHKÖPOSTISSA oli myös toisen kuvien toimittajan korjauksia, jotakin kuvia piti siirrellä 100 sivua eteenpäin ja tilalle vaihtaa joku muu kuva. Tietty sellainen joita oli kaksi samalla numerolla. Onneksi mulla kuitenkin on edelleen tallessa se PDF-tiedosto jonka mukana ensimmäisiä korjauksia ovat tehneet. On helpompi katsoa mikä on nykyinen sivu verrattuna edelliseen. Silti melkoista sekamelskaa on noiden uusien skannattujen kuvien kanssa, kun numerointia joutuu pähkäilemään. Teen nyt kuitenkin niin että taitan kaikki ja saavat sitten alkaa vaihtamaan kuvia.

PÄIVÄ oli jo ehtinyt pimetä virka-ajan päättyessä joten ryteikön raivaus jäi tältä päivää. Olisipa nyt lähipäivinä aurinkoisempaa niin saattaisin ehtiä raivaamaan ne loputkin sieltä pois. Mitään kovin aurinkoista ei kylläkään vielä ole luvattu mutta jospa edes poutaa. Voisin vaikka joku päivä lopettaa aikaisemmin ja mennä raivaamaan. Saisi sen tehtyä ennenkuin lumet tulevat.

SÄHKÖPOSTIIN tuli viestiä että ensi viikolla saattaa tulla (taas) uusia kuvia kirjaan. Johan niitä alkaisi olla yhden kirjan tarpeiksi, ja jossakin vaiheessa oli puhetta että karsitaankin niitä. Nyt taitaa olla kohta 300 sivua kasassa ja lukujakin on vielä 6 jäljellä ja niihin ,melkoisesti kuvia, joten en ihmettele vaikka opuksesta tulisi 500-sivuinen järkäle.

TELKKARISTA näkyy tulevan Maria Langin kirjaan pohjautuva elokuva, joten sen voisin katsoa. Eipähän tarvitse etsiä elokuvaa. ■