frozen.jpg

TÖISSÄ on ollut rauhallista eikä mitään sen kummempaa. Toki torstaiaamun aamuvuoro heti keskiviikon iltavuoron jälkeen tuntui aluksi hieman raskaalta, mutta kunhan vaan sinnikkäästi pakersi niin kyllä se siitä alkoi sujumaan. Eikä töiden jälkeen edes ollut kiirettä kotiin, kun oli vielä kokous siinä illansuussa. En viitsinyt lähteä kotiin kävelemään kun olisin ehtinyt olla siellä puolisen tuntia ja sitten olisi ollut lähdettävä taas. Jäin siis työpaikalle ylitöihin.

KOKOUKSEN jälkeen kun pääsin lähtemään (menikin 2½ tuntia ennenkuin kaikki asiat oli käsitelty, eli päivä venyi ihan mukavasti), heti ovesta ulos astuttuani tuli päin kasvoja lunta ja räntää. Ja sitä oli tullut jo kokouksen aikana niin paljon että maa alkoi taas näyttää valkoiselta. Oli melkoisen ikävä kotimatka kävellä vastatuuleen ja sateeseen, bussia olisi pitänyt odottaa puoli tuntia joten pakko oli lähteä kävelemään. Kotiin päästyä ensimmäiseksi lämpimään suihkuun. Sitten vielä sapuskaa ja vähän aikaa telkkarin tuijotusta.

TÄNÄ aamuna oli pakkasta puolisentoista astetta, ja eilen satanut lumi ja räntä olivat jäätyneet. Se on taas melkoista käveltävää kun se oli jäätynyt melkoiseksi kynnöspelloksi. Päivällä tuntui kylmältä, osin johtui varmaan siitäkin kun pitkään aikaan ei ole ollut pakkasella, eikä kotiinpäinkään lähtiessä ollut kuin asteen verran pakkasta. Tänäänkään ei ollut hirmuista kiirettä tulla keskustaan, kun reilu puolisentoista tuntia työajan päättymisen jälkeen oli tapaaminen ravintolassa. Mentiin kolmen ihmisen porukalla syömään ystävänpäivän kunniaksi. Viivyttelin siis töissä taas ennenkuin lähdin kohti ravintolaa. Nyt kun oli tälläinen ruokailu, niin poikkesin tavoistani ja otin alkudrinkiksi tillivodkaa; pitihän se lopultakin kokeilla miltä se maistuu. Ei ollenkaan pahaa. Pääruuaksi oli härkää ja sen kanssa lasillinen punaviiniä. Ja siinä mun alkoholinkäyttö siltä kerralta. Sellaiset puolisentoista tuntia siellä meni, mutta nyt ei enää ollut kiirettä kun edessä on kolmen päivän vapaa. Ja olihan meillä keskusteltavaa, kun ei ihan hetkeen oltu nähty.

KOTONA ei tarvinnutkaan sitten miettiä ruuanlaittoa, vaan kävin tunnin torkuille. Sitten oli aika selata sähköpostit läpi. Oli siellä yksi pieni työ odottamassa, siis jos ehtisin, kuten viestissä kirjoitettiin. Kovin iso homma ei ole paria käyntikorttia tekaista valmiille pohjalle, mutta ajattelin tekaista ne huomenna aamupäivällä ennenkuin lähden puolison luokse. Illalla katsoin Superstitionin loppuun, ja yhden jakson LunaNerasta. Ensimmäisen jakson perusteella ei vielä osaa sanoa että katsonko kauden loppuun, joten ensi viikolla ainakin muutama jakso ennen lopullista päätöstä.

PAKKANEN on illan kiristynyt, nyt siellä on jo -4 astetta. Huomenna pitäisi taas jo lauhtua, ja ensi viikolla töihin ja töistä saa kävellä plusasteissa, jos ennusteet pitävät paikkansa. Ja ensi lauantaina pääseekin taas töihin. Tuleehan tässä sentään kaksi vapaata lauantaita.

NYT on kuitenkin aika siirtyä peiton alle kirjan seuraan. ■