klasit2.jpg

TAAS oli aurinko kapuamassa taivaanrannasta kun heräsin. Tänään oli pakko kaivaa aurinkolasit esiin töihin lähtiessä, sillä melkein koko matkan aurinko oli sillä suunnalla että paisteli silmiin työmatkalla (pari edellistä päivää opettivat). Oli sitä lunta näköjään tullut kaiken kaikkiaan sen verran paljon, että kadut olivat auratut ja osin hiekoitetut työmatkalla. Töissä piti siirrellä muutama vanha hylly roskiin ja pari uutta tilalle. Ja sain siinä samalla osastolta omalle osastolle hyllyn joka palvelee siellä enemmän kuin  hyvin. Meitä jäi iltavuoroonkin vielä kolme, eli hyvin jäi aikaa huolehtia omasta osastosta ja illan loppumetreillä vielä huolehtia siitä että aamulla ei ole mitään isompaa heti tehtävänä kun kaupan aukaisen. Tai olenhan mä jo siellä puolisen tuntia ennen kuin kauppa aukeaa, kun tykkään olla enemmän kuin ajoissa.

TÖIHIN kävellessä juolahti mieleen että nykyistä sopimusta on voimassa vain enää reilu kuukausi. Saa nähdä vieläkö sen jälkeen haluavat pitää mut palveluksessa vai joko ovat saaneet tarpeekseen. Jos työt jatkuvat niin niistä saa aina tietää vain vähän ennen. Tuossa illalla vilkuilin ihan huvikseni koulutustarjontaa, ja olihan siellä yksi ammattitutkinto jonka suorittamista voisin suunnitella. Mutta antaa nyt vielä olla vasta harkinnassa.

KOKO päivän jaksoi aurinko helliä, ja kun illalla käväisin viemässä roskia niin taivas oli pysynyt selkeänä ja muutama hassu tähti näkyi tuikkivan. Ei siis taida olla lumisateita tiedossa. Kotimatkalla julkinen lämpömittari kertoi parista pakkasasteesta, eikä tuota enempää näytä nytkään olevan.

HUOMENNA pitää reippailla hieman aikaisemmin töihin, ja äsken vilkaisin sääennustetta ja parisen pakkasastetta on luvattu työmatkan aikoihin. Tuulta sen verran että lukemat tuntuvat jopa -6 astetta kylmemmiltä. Mutta kun reippaasti tallustaa niin ei ehdi palelemaan.

HUOMISILLAN ajattelin pyhittää taas enemmän levolle, ja jätän pyykinpesunkin maanantaille. Maanantaina pitänee kokata jotakin kun koko viikko on iltavuoroa, että on sitten valmiina jotakin jota lämmittää. Kotiinkävellessä käväisi mielessä että hernekeitto voisi olla yksi vaihtoehto mutta vielähän tässä ehtii mieli muuttua monta kertaa.

TÄNÄ iltana ei sitten valvotaan taas niin myöhään kun on tuo aikainen herätys. Mutta voihan sitä joskus mennä aikaisemminkin nukkumaan. ■