way.jpg

EILEN oli vielä puolisentoista astetta plussalla kun lähdin töihin. Puolimatkassa tuli yllättävä lumikuuro, ehkä viitisen minuuttia tuli lunta ihan reippaasti. Maa ja asfaltti olivat vielä niin lämpimiä että samantienhän se suli maahan osuessaan. Työpäivän jälkeen kotimatkalla tuntui siltä että saattaisi olla pakkasta, ja varmistuihan se matkan varrella, asteen verran oli vajonnut nollan alapuolelle. Kadut olivat kuitenkin ehtineet kuivahtaa ennen pakastumista joten ei ollut liukasta.

TÄNÄ aamuna oli sitten parisen astetta pakkasella kun aamuhämärissä lähdin töihin. Melkoisen hiljaisia olivat kadut vielä siihen aikaan. Totuttuun tapaan olin hyvissä ajoin työpaikalla niin että ehdin kaikessa rauhassa laittaa kassat ja kahvin tippumaan ennenkuin toiset tulivat töihin.

ASIAKKAATKIN olivat tänä aamuna aikaisin liikenteessä. Ensimmäiset olivat heti sisällä kun ovet avasin. Ja vilskettä riitti koko päiväksi, koko ajan sai olla menossa johonkin suuntaan. Tavallisesti ehdin pitämään sen verran taukoa että ainakin ehdin istumaan kahvikupillisen ajaksi mutta tällä kertaa piti ottaa kahvi mukaan ja käydä pihalla. Muutaman minuutin yli sulkemisajan meni ennenkuin viimeinenkin asiakas oli pihalla ja pääsin aloittamaan sulkutoimet.

KAUPPAAN ei ollut tarvetta poiketa kotimatkalla joten pääsin vaeltamaan suoraan kotipihaan asti. Perille päästyä piti laittaa kahvit ja sen jälkeen ottaa tunnin torkut, niin että sai jalat hetkeksi ylös nostaa. Ruokakin kun oli valmiina niin ei tarvinnut siitäkään murehtia. Pyykinpesunkin jätin sunnuntaille, koska ihan tarpeeksi tuli tehtyä tälle päivälle jo muutenkin. Illan lopuksi elokuva, olen tainnut katsoa sen aiemminkin mutta jaksoin katsoa uudelleenkin.

HUOMENNA ainakin kaupassakäynti ja pyykkäystä sekä siihen ikuisuuseepokseen tulleet pari pienen pientä korjausta. Taitaa lopultakin alkaa olla siinä vaiheessa että saataisiin se lopultakin kirjapainoon vedostettavaksi. On sitä hetkeä odotettukin. ■