poloku2.jpg

SUNNUNTAIAAMUUN kuului MasterChefin katsominen ennenkuin suuntasin ulos ja kauppaan. Matkalla vakiomarkettiin juolahti mieleen että voisin vaihteeksi käydä Lidlissä. Olin sillä hetkellä onneksi vielä sellaisessa risteyksessä että kävelyn määränpään muuttaminen ei aiheuttanut ylimääräisiä mutkia. Niinpä kurvasin tiukasti oikealle ja otin suunnaksi tuon saksalaisten tuotteiden myymälän.

TÄLLÄ kertaa oli jo liikkeelle lähtiessä tiedossa mitä illemmalla kokkaan, joten ei tarvinnut sen kummemmin perille päästyä pähkäillä. Ostoskoriin makkarakiusauksen aineet, saksalaisia jogurtteja, piparitäytteinen munkki ja muuta pientä. Kotimatka olikin lyhyempi kuin marketilta tullessa, mutta tulikin useampi tuttu vastaan niin menikin enemmän aikaa kuin tavallisesti.

KOTIINPÄÄSTYÄ laitoin kahvit tippumaan, ja kahvien jälkeen pyykkikoneen pyörimään. Pyykkikoneen pyöriessä tein muutamat pienet tekstikorjaukset (lähinnä vuosilukuja ja päivämääriä) siihen ikuisuuseepokseen ja siitä uuden PDF-tiedoston Dropboxiin jakoon. Sähköpostilla lähti latauslinkki kirjan toimittajalle ja samalla kysely ovatko jo päässeet yksimielisyyteen kannesta niin että voisin alkaa sitä suunnitella.

KUN sain pyykit kuivumaan ryhdyin makkarakiusauksen valmistukseen. Tällä kertaa laitoin vielä juustoraastetta sekaan, niin on mehevämpää. Tälle päivälle oli vielä liha-makaronia, mutta kun huomenna on taas iltavuoro niin on hyvä että on ruoka valmiina kun kotiin tulee.

KOSKA taaskaan ei ole kiirettä nukkumaan, niin pitää kaivaa jotain katsottavaa, keittää kahvit ja maistaa piparimunkkia.

JOS kelit jatkuvat tälläisinä, sateettomina, lumettomina ja pikku pakkasilla (tänään pari astetta pakkasta) niin kyllä tykkään! ■