sieni.jpg

LAUANTAINA suuntasin puolison luokse. Alunperin kaavailtiin että grillattaisiin illansuussa mutta sen verran viileää oli että päädyttiin tekemään sitä sun tätä. Mitään kovin ihmeellistä ei viikonlopulle suunniteltu kun se oli taas niin lyhyt. Sunnuntaina alkuillasta lähdin kotiin, ja hanskat olisivat olleet paikallaan vaikka pitkiä matkoja ei tarvinnutkaan kävellä.

MAANANTAIAAMUNA en saanutkaan aamukahvia kun piti mennä verikokeeseen ravinnotta. Ei oikein viileähkö aamukaan herättänyt kun sinne kokeisiin kävelin, joten heti kun pääsin sieltä piti sännätä kahvilaan kiskomaan pari kuppia kahvia niin että alkoi oikeasti herätä.

KUN oli vapaapäivä, niin kahvien jälkeen suuntasin aluksi ruokakauppaan hankkimaan makkarakeiton aineksia, sieltä toimistolle istumaan tunniksi ja sieltä matka jatkui kirjapainoon. Ja vielä ennen kotiinpääsyä piti poiketa Postissa hakemassa sipuli- ja taimilähetys. Itselle tuli muutama perenna ja Kukkamummo I:lle liljoja. 

KOTIIN päästyä aluksi kuorintatalkoisiin ja sitten soppa tulille. Sain joskus kesällä puolisolta vedenkeittimen ja kyllä se on auttanut kummasti kokkaamisessa. Kun saa kiehuvan veden kattilaan niin alkanut kiehuminen ei keskeydy vaikka vettä sinne lisääkin.

SOPAN poristessa liedellä oli aika ottaa lehti työn alle. Maanantaina tuli viimeiset aineistot joten en viitsinyt sunnuntai-iltana sitä aloittaa. Taiton tiimellyksessä lusikoin välillä keittoa ja sitten taas takaisin lehden taiton pariin. Hieman ennen puoltayötä oli taitto valmiina, joten saatoin lähettää sen tarkastettavaksi. Sitten olikin aika painua pehkuihin kun aamuvuoro odotti.

TÄNÄ aamuna herääminen ei tuntunut vaikealta vaikka yöunet vähän vähiksi jäivätkin, ja sainhan mä kahvia! Kävelemään lähtiessä oli kolmisen astetta lämmintä, joten liikoja en päälleni pukenut, varsinkin kun iltapäivälle oli luvattu aurinkoa ja yli viiden asteen lämpötiloja. 

TÖISSÄ ei mitään ihmeellistä, olikin taas vaihteeksi aamussa muitakin kuin minä joten pääsin tekemään viikonloppuna ja eilen kertyneitä töitä. Äiti Aurinkoinen oli taas "ajatellut" mutta esimieskin huomautti hänelle asiasta niin etten minä ollut ainoa joka joutui selvittelemään mysteeriä. Kotiin lähtiessä aurinko lupauksen mukaisesti paistoi, ja lämpömittari näytti +7 astetta. Tarkeni kävellä.

SÄHKÖPOSTIIN oli tullut kiirejulkaisun aineisto. Hanke päättyy syyskuun lopussa ja loppuraportti ja laskut pitäisi saada ennen syyskuun loppua. Kumma kuinka aina viime metreillä havahdutaan siihen että jonkinlainen kirjallinen loppuraporttikin pitäisi hankkeesta tehdä. Onneksi mulla on huomenna iltavuoro, joten saatoin ottaa alkuillasta sen taitettavaksi. Halusin tehdä sen kerralla loppuun niin ettei tarvitse seuraavana iltana jatkaa töiden jälkeen. Menihän tuossa aikaa mutta hetki sitten laitoin hankkeen koordinaattorille taitetun loppuraportin menemään. Perjantaiksi pitää olla kuulemma valmista. Katsokoot nyt läpi taiton nin ehdin tarvittaessa korjaukset kyllä tehdä. Ja laskunkin laitoin samoin tein menemään niin että ehtii varmasti hankkeen maksettavaksi.

PÄIVÄLLÄ tuli myös ilmoitus että aitaelementit ovat valmiina. Jossakin välissä nekin pitäisi käydä hakemassa ja asentaa. Tänä viikonloppuna olen töissä lauantainkin, joten sunnuntaina saattaisin ne pystyä asentamaan. Tosin mun pitäisi ensin käydä hakemassa pikasementtiä ennenkuin asennukseen pääsen. Ja ne ostamani perennatkin pitäisi varmaan jo lähiaikoina istuttaa. Perennat nyt ehdin varmaan sunnuntaina mutta aitaan saattaa mennä parikin viikkoa ennenkuin sopiva rakonen ilmaantuu.

TÖISSÄ muistin pyytää lokakuun alkuun paria vapaapäivää, mulla oli edelleen yksi ylimääräinen vapaa sisällä ja yhden lomapäivän pyysin sen jatkoksi. Mitä ilmeisemmin onnistuu, eli silloin saadaan puolison kanssa hieman pidempi viikonloppu. 

HUOMAA taas että koko ilta ja alkanut yö on mennyt koneen äärellä, selkä nimittäin alkaa puutua. Sitä kun ei osaa lopettaa tekemistä vaikka välillä olisi hyvä jaloitella. Joten seuraavaksi jaloittelen sänkyyn. ■