multi.jpg

EILINEN iltavuoro meni mukavasti, syystä tai toisesta ei edes ollut tyypillistä perjantairuuhkaa. Pääsin kassanlaskuun ihan ajoissa ja ajoissa lähtemään kotiinkin. Kun tiedossa oli aamuvuoro lauantaina, en tehnyt paljon muuta kuin katsoin pari jaksoa Gothamia.

TÄNÄ aamuna taivas olikin harmaa ja lämpöä alle kaksi astetta. Aamutoimien lomassa pähkäilin laittaisinko hupparin takin alle, mutta katsastin kuitenkin sääennusteen, ja kun yli +5 astetta luvattiin päivälle niin päätin jättää sen pois ettei iltapäivällä kävellessä tule liian kuuma. Ensimmäiset asiakkaat olivat ovenkahvoissa roikkumassa jo kymmenen minuuttia ennen avaamista, mutta joutivat odottamaan siihen että muutamaa minuuttia ennen kymmentä avasin ovet.

ASIAKKAITA riittikin sitten tasaisena virtana koko ajan. Meillä kun oli kolmen ihmisen miehitys niin sai kyllä olla koko ajan menossa. Ja tietysti jotkut asiakkaat saapuivat hieman ennen sulkemista ja tekivät isoja ostoksia. Sen verran paljon tekemistä oli että pääsin kassojen laskuun reilusti sulkemisajan jälkeen. Kiireellä piti saada ne laskettua kun häly menee automaattisesti päälle ja sitä ennen pitää selvitä myymälästä ulos. Muutama minuutti ennenkuin hälyt kytkeytyivät olin pihalla. Ja lauantaiseen tapaan kotiinpäin kävellen.

KOTIMATKALLA poikkesin isommassa kaupassa ostamassa ruokatarvikkeet. Vaikka kiireinen päivä tuntuikin vieneen mehut aikalailla, päätin kuitenkin ostaa makkarakeiton ainekset. Kotiin päästyä kahvit ja tunnin torkut ennenkuin lähdin keittiöön hääräämään. Pistin pannuun öljyyn kuumenemaan chiliä ja paprikaa (jauheena tällä kertaa) ja käräytin (lue: ruskistin) makkarat siinä niin että ne saivat kunnolla makua. Ja kattilaan tietty oikeaa perunaa, porkkana aja sipulia eikä mitään pakastealtaan aineksia. Keiton poristua säädetyn ajan oli aika syödä. Pakko myöntää että onnistui paremmin kuin hyvin. Varmaankin johtui siitä chili-paprika-lisästä.

KEITON poristessa oli aikaa nostaa jalat ylös, huilia hetki ja huokaista. Tälläisinä kiirepäivinä tulee käveltyä helpostikin15 kilometriä pelkästään töissä, ja siihen vielä työmatka päälle. Ei tarvitse erikseen lähteä lenkille. 

PYYKINPESU saa jäädä huomiselle, ei passaa ahnehtia kaikkea yhdelle illalle. Jos huomenna olisi aurinkoisempi päivä, voisin käydä pidemmällä lenkillä ennen pyykkäystä. Ja ehkä poiketa taas Lidlillä. Tälle illalle on vuorossa jälleen Gothamia, jännä nähdä miten henkilöt ehtivät kehittyä kohti lopullisia muotojaan. Ainakin Edward Enygma jätti jo kysymysmerkkejä jälkeensä, mikä oli Arvuuttajan (Enigma) signeeraus tekemilleen rikoksille. Ja pitäähän mun valvoa kunnes puoliso pääsee töistä. 

ENSI viikolla onkin kolme iltavuoroa peräkkäin, mukavaa kun ei tarvitse olla koko ajan vaihtamassa vuorosta toiseen. Sitten yhden aamuvuoron jälkeen pitkä pääsiäisvapaa, peräti viisi päivää. Sehän on jo melkein kuin loma!

VAIKKA onkin ollut välillä harmaampaa niin kyllä sen verran lämmintä on ollut että se rinteen kukkapenkki alkaa pikkuhiljaa paljastua.Jos ennustetut lämpötilat toteutuvat, niin eipä mene kauaa kun se on kokonaan paljaan j nähdään mitä sieltä nousee kevään kunniaksi. ■