grey2.jpg

PERJANTAINA lämpömittari jaksoi kivuta kahdeksaan plusasteeseen, mutta tuuli kyllä tuntui kylmältä. Pakko myöntää että shortseissa tuntui hiukan vilpoiselta kun pihassa tasoittelin ja haravoin sen kolmannenkin kannon jyrsimisjätteet. Sähköpostiin tuli viestiä että tarrat olisivat haettavissa, joten piti vastata että käyn maanantaiaamuna hakemassa.

LAUANTAINAKIN paisteli aurinko mutta olikin tyyntä joten hyvin tarkenin käväistä Lidlissä ostoksilla. Piti käydä hakemassa sunnuntaiksi jotain ja maanantaiaamuksi, kun lauantaina illan esillä oli lähtö puolison luo. Pidettäisiin sellainen miniviikonloppu. Puoliso olisi töistä kotona kello 19 mennessä joten sitä ennen oli tarkoitus olla jo siellä ja ladata kahvinkeitin. Eihän siinä kovin kummoisia enää ehditty ja viitsitty mutta kokattiin kuitenkin katsottiin hieman Netflixiä.

SUNNUNTAINA oli vaihtelevan harmaata, muutaman pisaran ehti tiputtaa vettäkin. Päivitettiin puolison konetta muutamalla softalla, ja katsottiin jokunen jakso sarjasta jota Netflixistä ollaan seurattu. Lähdin kotia kohti kello 18 aikaan, ja vaikka mittarin mukaan olikin kahdeksan astetta plussa puolella niin kosteus ja tuuli saivat sen tuntumaan huomattavasti viileämmältä. Tosin en shortseissa enää ollut liikenteessä mutta silti se tuntui kolealta näin äkkiseltään. Enhän mäkään sitten kotona enää ihmeitä kun sen verran myöhään tulin kotiin, söin ja katsoin telkkaria.

TÄMÄKIN aamu valkeni harmaana ja tovin pähkäilin olisiko syytä ottaa sateenvarjo mukaan. En kuitenkaan. Pihassa kävin haistelemassa tuulta ennen liikkeellelähtöä, ja sen verran oli vilakkaa että shortsit piti taas unohtaa. Ehkä niiden aika tältä kesältä on jo ohi. Suuntasin kirjapainoon hakemaan tarrat ja siitä seuraavaksi toimittamaan tarrat tilaajalle kun sattui sopivasti reitin varrelle. Asennuksen jätin heille. Sieltä lähtiessä tihutteli vettä, mutta sen verran vähän että ei sateenvarjolla olisi ollut käyttöä.

POSTI oli tuonut kainolaukan sipulit, eli ne pitäisi huomenna saada maahan. Onneksi se istutuspaikka on uutta multaa joten ei siinä kauaa mene. Sitten saa kukkapenkit oikeasti olla kevääseen asti. Poikkesin kaupassa kotiin tullessa, ja nyt ilta menikin perunateatterissa. Juuri hetki sitten valmistui jauheliha-perunalaatikko uunissa. Ei tarvitse huomenna miettiä mitä söisi kun vaihteeksi on taas sapuska valmiina.

ETTEI olisi satamatta niin taashan se alkoi tuossa reilu tuntui sitten sadella. Huomenna ei pitäisi sataa joten josko kuivana päästään kukkapenkiltä pois. Mutta nyt Winonna Earpin seuraan. ■