rain.jpg

MAANANTAIAAMUNA oli pakkasta reilut -4 astetta ja tiistain puolestaan lähes -7. Esimakua talvesta siis.

MAANANTAINA sain sovittua torstaile menemiset, kello 12 menen ensin paikkaan A jossa projekti käynnistyy ja sieltä singahdan iltapäivällä työhaastatteluun. Tietysti parasta olisi jos jo huomenna tietäisi saiko paikan vai ei. Jos en paikkaa saa niin sitten pitää olla tuossa projektissa ainakin kesäkuun loppuun asti. Huonompi puoli siinä on että vasta tammikuun lopussa saa sitten rahaakin siitä. Mutta mennään päivä kerrallaan ja toivotaan parasta.

ILTAPÄIVÄLLÄ alkoi vesisade ja tietty juuri siihen aikaan kun olin lähtenyt asioita hoitamaan. Tai oikeastaan parturiin menossa ja sieltä suoraan kokoukseen. Aamulla oltiinkin jo plussan puolella mutta aurinkoa ei nähty, alkuviikon pakkaspäivinä sitä sentään näki. Taitaa olla vaihtoehtoina pakkasta ja aurinkoa tai harmaata ja vesisadetta. Mutta kyllä mä tuon vesisateen mieluummin otan kuin lumisateen. Ja onneksi sitä ei vielä ole vähään aikaan luvattu.

ILLALLA olikin kunnon kokousrumba. Ensimmäinen kokous alkoi kello 16 ja toinen kello 18. Onneksi siinä välissä ehti käydä pihalla happihyppelyllä. Ei tästä ole vielä puoltakaan tuntia kun tulin kotiin eli ihan tarpeeksi sai istua.

HUOMENISSA pitäisi aamupäivällä ehtiä saamaan vielä tiedotekin aikaiseksi. Kovin kummoisia aikoja siihen ei jää kun aamulla on käynti jalkahoitajalla, sellaiset pari tuntia max jää aikaa tiedotteen saattamiseen lähetyskuntoon. Edellyttäen että saan aineiston tiedotetta varten sillä aikaa kun olen siellä jalkahoidossa.

TÄLLE illalle ei elokuvia eikä telkkaria vaan ajoissa nukkumaan kun huomisaamuna pitää olla ylhäällä jo kello kuusi. ■