spring.jpg

TIISTAIAAMUNA kun olin tallustamassa suuntana siipan asunto alkoi sataa lunta. Olin jo sen verran kaukana kotoa etten enää viitsinyt kääntyä ja hakea hanskoja ja hupparia, vaan luotin siihen että kyllä se aikanaan loppuu. Ja loppuihan se, reilun  vartin taisi jaksaa sadella.

LOMAPÄIVIEN aikana oli sen verran viileää ettei viitsitty grillata vaan päätettiin jättää se vappuun. Ainakin ennusteiden mukaan olisi mitä oivin sää sellaiseen. Katseltiin leffoja, kokattiin ja asennettiin yhteen vanhaan läppäriin Linux-jakelu Windowsin rinnalle. Winukassa kun oli ongelmia sekä USB-porttien kanssa että langattomaan verkkoon pääsemisessä, mutta tuossa LInux-jakelussa niitä ei näkynyt. Olisihan niitä ongelmia voinut alkaa perkaamaan perinpohjin, mutta kun tuo läppäri on sellainen roskista pelastettu niin ei maksanut vaivaa. Onpahan siinä puolisolla jotakin näpertämistä kun virittelee Linuxia.

PALAILIN kotiin vasta torstaina illemmalla kun ei mitään kiirettä ollut. Sen verran myöhään etten siinä enää mitään kummempaa tuhertanut vaan luin yhden kirjan loppuun ja painuin sitten unten maille.

TÄNÄ aamuna tuli sähköpostia, tilasivat käyntikortteja, ovitarroja ja ulkokylttejä. Kaikkiin oli valmiit pohjat kun samaan paikkaan olen niitä ennenkin tehnyt. Tekaisin kaikki tänään ja laitoin katsottavaksi. Kirjapainoon en voinut kortteja enkä tarroja laittaa kun en tiedä tilausmääriä, ja ulkokyltistä pitää varmistaa koko: onko entisen kokoinen vai pienennetäänkö tekstimuutosten johdosta? Maanantaina varmaan tulee vastaus.

PÄIVÄLLÄ kaavailin josko ostaisin varhaiskaalia ja laittaisin kaalilaatikon uuniin, mutta kun iltapäivän lopuksi käväisin kirjastossa istui aulassa eräs tuttu ja istahdin siihen sitten juttelemaan. Siinä hurahti puolisentoista tuntia huomaamatta, joten kun suuntasin lopultakin kauppaan oli kello jo sen verran että en enää kaavaillut kaalinsilppuamisoperaatiota. Tekaisin liha-makaronin mutta tällä kertaa spagetista. Siinä sitä laittaessa muistin kuinka äiti aikoinaan teki joskus makaronilaatikkoa spagetista.

MAANANTAIAAMUNA lähden taas siipan luokse vappua viettämään. Illan puhelussa kertoi saaneensa idean, josko tekisimme maanantaina munkkeja kun kunnollisia munkkeja ei oikein tahdo saada mistään. No kaipa me voidaan niitäkin paistaa. Ja todennäköisesti grillaillaan. Tiistaina ehkä nakkeja ja perunasalaattia.

HUOMENNA pitää kuitenkin hakea jääkaappiin  jotakin täydennystä pariksi päiväksi, ja tietty jos olisi fiksu niin miettisi jo keskiviikkoaamuakin. Ei tarvitsisi tiistai-iltana kotiin tullessa kiertää kaupan kautta. Mutta katsotaan nyt. Ja onhan mulla vielä sunnuntaikin aikaa.

TÄNÄÄN tietty kun lomanpätkä oli ohi, oli huomattavasti lämpimämpää. Mittari nousi +13 asteeseen. Jos huomenna aamulla aurinko paistaa niin kyllä se taitaa olla aika ottaa sandaalit käyttöön. Ja ohuempaa takkiakin voisi varmaan jo alkaa miettiä. Vaikka ei tuo kansitakki niin paksu oli mutta kyllä kävellessä sekin tuntuu jo olevan liikaa. Jospa  se nyt alkaisi sitten lämmitä.

JOSKO tuota vielä elokuvan katsoisin niin sitten alkaisi olla tämä päivä käsitelty. ■