card.jpg

AAMULLA laitoin kirjapainoon ne kaksi kirjaa jotka eilen sain valmiiksi. Onpahan taas yksi murhe vähemmän. Ensi viikolla pitäisi tulla tieto vielä yhdestä kirjasta, jonka jo viime vuoden puolella taitoin mutta menee painoon vasta nyt kun ehtivät kilpailuttamaan painopaikan.

SEURAAVANA työn alle joutui se kiitoskortti. Tekstiä oli niin paljon että se ensimmäinen koko ja malli jota ajattelin olisi kyllä käynyt jos olisin pienentänyt fonttia ehkä liiankin pieneksi. Samaa ideaa mutta isommassa koossa ajattelin tarjota kortin tilaajalle kun huomenna nähdään. Hän kun kuitenkin mielellään haluaa jonkun hieman tavallisuudesta poikkeavan, mutta en haluaisi tehdä kirjekuoreen tungettavaa paperisilppua (kortti ja pidempi teksti erillisillä papereilla) vaan laittaa kaikki yhteen pakettiin. Josko mun ideani kelpaisi.

PÄIVÄLLÄ tuli ensi viikon kokouksen esityslista ja sen liitteet. Esityslista oli kuusi sivua pitkä ja liitteitäkin oli kahdeksan kappaletta. Saattaapa käydä niin että kokouksesta ei selvitäkään ihan tunnissa. Kunhan nyt edes iltayhdeksään niin hyvä olisi. Tiistaina ja torstaina on koulutuspäivät, joten en haluaisi yömyöhään istua siellä kokouksessa. Kestää minkä kestää, ei sille muutakaan voi.

PAKOLLINEN säätilatieto: aavistuksen plussan yläpuolella (edelleen) mutta mitään ei satanut. Ja ensi viikko taitaakin olla pikkusen kylmempi. Talven makua siis. ■