web.jpg

JOSSAKIN vaiheessa yötä alkoi sataa. Huomasin kun heräsin kerran yöllä ja sade piiskasi ikkunaan. Odotettavissa oli siis sadepäivä. Ja niinhän se jaksoikin koko päviän sataa, ja oli taas niin hämärää että ilman valoja ei nähnyt koneella naputella. Joskus kaukana lapsuudessa/nuoruudessa tälläiset päivät maaseutumökillä tuntuivat ihan erilaisilta, tai ainakin nyt siltä tuntuu. Olihan siinä erilainen tunnelma kun tuli räiskyi puuhellassa eikä valoja pahemmin polteltu vaan oltiin hämärän hissussa.

KUN ulos ei liiemmin tehnyt mieli lähteä, otin työn alle erään nettisivuston päivityksen. Sinne oli tavaraa laitettavaksi aina tammikuulta asti, mutta aineistokin tuli vasta pari viikkoa sitten. EIkä se ollut niin heti-kohta-päivitys, vaan kunhan sopivassa välissä ehdin laittaa niin hyvä. Nyt ovat siellä paikoillaan. Samaan syssyyn piti nämä kaikki tiedot lisätä vielä yhteen dokumenttiin, ja kun sen koko oli ja on A4, niin pienimuotoista kikkailua sai siinä tehdä ennenkuin kaikki oli paikoillaan.

HUOMENNA pitäsi käväistä kaupungilla, mutta onneksi on luvattu että ei ihan tämän päivän malliin vettä olisi tulossa. Voinee päästä kastumatta. Pitää hakea ainakin ne alustassit noille viherkasveille, niin saa ne tuolta lieden päältä pois. Piti siirtää ne jo pois tiskipöydältä. Pitäisi myös alkaa miettimään jotakin valaistusta tuonne verholaudan taakse. Mitä varmimmin se on LED-valoketju tai jokin sen tyyppinen. Ei sitten tartte poltella ihan kaikkein kirkkaimpia valoja kun sieltä kuitenkin tulee tarpeeksi valoa olohuoneen puolella. Kovin kiinteää asennusta en sinne aio enkä halua tehdä, mutta jonkin sortin idea on jo mielessä. Mulla sattuu olemaan valmiiksi kaksi jämäkkää koukkua jotka ovat juuri verholaudan paksuisia ja näkyviin niistä jäisi vain sentin verran, eli niillä sen systeemin saisin laudan taakse. Pitää vain ensin selvittää sen valosysteemin valinta ja jatkaa siitä. Siinähän sitä on puuhastelua viikonlopuiksi. Mutta ei täksi viikonlopuksi. SIlloin lähden siipan luokse. ■