soini.jpg

VAALITAPPIO nyppii Soinia julmestusti. Pahaa mieltä pitää yrittää helpottaa mollaamalla muita. Lyhyt on Soinin muisti. Ennen eduskuntavaaleja Soini lupasi (lähestulkoon hartaasti) olla pienten ihmisten puolella, mutta kun hallitukseen päästiin niin takki kääntyi ja mieli muuttui. Nyt kun äänestäjät osoittivat Soinille että k*kkaa tuli aikoinaan puhuttua ja jättivät perussuomalaiset rannalle ruikuttamaan, on Soinin ainoa keino yrittää saada edes jonkinlaista mielenrauhaa yrittämällä mustamaalata tai ainakin alentaa muita puolueita. 

SOININ tärkein tehtävä oli varmistaa että puoluetuki tulee persuille (Soinille) kaikesta huolimatta. AIemminhan Soini oli niin "tuohtunut" kaavailuista nostaa puoluetukea, mutta kun sitä sitten napsahti ihan kunnon potti persuillekin, niin johan suu meni suppuun ja asia unohtui.

LEX Soini: lakiesitys varmistaa PS:n rahat Soinille. Hallituksen esityksessä puoluetuen maksaminen jatkuu ennallaan siinäkin tapauksessä että puolet eduskuntaryhmästä eroaa. Muutoksen jälkeen kun perussuomalaisten puoluetuki säilyy puoluejohtaja Timo Soinin määräysvallassa, vaikka yli puolet eduskuntaryhmän jäsenistä eroaisi puolueesta.

PERUSSUOMALAISET ovat olleet köyhien, työttömien ja vähäosaisten asialla - muunmuassa leikkaamalla tukia ja avustuksia. Pienen ihmisen lompakolla on hyvä vierailla. ■