naytto.jpg

AAMULLA odotti yllätys kun menin koneelle: Windowsin kirjautumisruutu. Jotakin oli siis tapahtunut yöllä. Päivityksiä ei periaatteessa pitäisi asentua, sillä sen olen estänyt. En kirjautunut vaan käynnistin koneen uudelleen vikasietotilaan, niin että siellä pääsin katsomaan mitä oli tapahtunut. Kone oli kaatunut jossakin vaiheessa, kun uudelleenkäynnistyksen syynä oli Blue screen of death. En jaksanut alkaa selvittämään sen enempää mikä siellä oli heittänyt bitin poikittain vaan käynnistin jälleen uudelleen ja ihan normikäynnistyksenä. Hyvin kone lähti käyntiin eli mitään isompaa ei ollut ilmeisesti tapahtunut.

SEURAAVAKSI piti hakea sakset ja leikata varpaan sidetuppo puoliksi halki, tuntui hiukan kiristävältä. Onneksi ostin eilen sitä laastaria niin sain teipata tupon reunat, joten pysyy paikoillaan ja pitää sitä pihka/vaahtomuovityynyä paikoillaan aina huomisaamuun asti. Huomennahan poistan sidokset ja käyn suihkussa ilman jätesäkkiä. Huomenna kun on taas haavanhoito, niin pitää sanoa että jättää hieman löysemmälle sen sidoksen. Pääsiäisviikko sotkeekin noita hoitokäyntejä, huomenna katsotaan kuinka tehdään niiden kanssa. Ja pääsiäisen jälkeen mulla onkin taas sairaalan puolella käynti, lääkäri katsoo jalkaa.

SAATUANI koneen käyntiin, sidettä löysytettyä ja aamupalaa lääkkeineen oli aika katsoa päivän agendaa. Tärekin ja ensisijainen tehtävä oli poistaa eräältä sivustolta kaikki vuoden 2016 asiakirjat, ja linkit kaikilta sivuilta, joissa niitä oli. Kun noita asiakirjoja viime vuonna sinne ryhdyin laittamaan en tullut lainkaan ajatelleeksi että ne poistetaankin jossakin vaiheessa, eli olivat vähän siellä sun täällä. Tämän vuoden alussa keskitin kaikki yhteen ainoaan paikkaan alikansioineen, niin että ensi vuonna riittää kun viskaa sen kansion roskiin. Onneksi osalla oli selvä tunniste tiedostonimessä, joten ne sai helposti poistettua, mutta oli siellä sellaisiakin jotka piti avata ja katsoa mitä se pitää sisällään. Sain sitten kaikki poistettua.

PÄIVÄ oli taas mitä aurinkoisin ja lämmin. Lumet saivat mukavasti kyytiä. Jalka antaa jo paremmin kävellä, joten pienen kierroksen kävin tekemässä. Vielä pitää miettiä reitti niin että sillä on mahdollisimman vähän alamäkiä, sillä alamäkeen kulkeminen on vielä pahinta. Tasaisella ja ylämäkeen menee jo ihan mukavasti.

HUOMENNA saan sitten niitä kuvia. Toivottavasti mahdollisimman paljon, ja toivottavasti siihen yhdeksäsivuiseen listaan on myös merkitty runsaasti pois jätettäviä kuvia. Sivuja siihen kirjaan taitaa kuitenkin tulla lähes 500 alkuperäisen 300 sivun asemasta. Tiedä sitten kuinka isoa painosta ovat kaavailleet, mutta kovia kansia en ole ensimmäisenä suosittelemassa kun hinta pompsahtaa hyvinkin äkkiä. Kartonkikannet taitetuilla liepeillä riittänee varmaan tuohon kirjaan.

NÄYTTÄÄ tulevan Vanilla Sky tuossa jonkin ajan kuluttua, joten ei tarvitse etsiä leffaa täksi illaksi.Vaikka onhan siellä vaikka kuinka niitä katsottavaksi, mutta onhan tässä viikonloppu aikaa. Ja jotain voi pääsiäisenäkin katsella mämmin syönnin lomassa. ■