avu.jpg

TÄNÄÄN oli vuorossa jälleen kerran haavahoito. Haavasta otettu bakteeriviljely oli positiivinen, ja hoitaja haki lääkärin paikalle konsultoimaan. Jatkettiin haavanhoitoa. mutta edellinen antibioottikuuri keskeytetään ja aloitetaan uusi. Tällä kertaa sen laatuista troppia että kannattaa syödä maitohappobakteereja samaan aikaan ettei maha menisi aivan sekaisin. Suuntasin siis hoidosta apteekkiin hakemaan molempia. 

JUURI kun olin ehtinyt apteekista ulos, soi puhelin. Siellä soitteli kirran osastosihteeri ja kysyi sopisiko mulle tällä viikolla tulla sairaalaan? Torstaina olisi aika. Tietenkin mä vastasin myöntävästi, sillä pitää tuo jalka saada kuntoon. Torstaiaamuna kello 7 pitää olla sairaalassa ja varautua siihen että ainakin yksi yö menee siellä. Sanoi että hänen mielestään lähetteessä lukee maininta pallolaajennuksesta. Lupasi laittaa kutsun vielä tämän päivän postiin niin että se on mulla huomenna. Ja diabetes-lääkitys pitää lopettaa tänä iltana. Antibiootteja saa ottaa.

MELKOISEN huono on verenkierto jalassa, kun viime yönä en voinut olla lainkaan vuoteessa pitkällään. Yritin muutamaan otteeseen mutta ei tarvinnut olla kuin muutama minuutti pitkällään kun jalkaa alkoi särkeä niin pahasti että oli pakko nousta istumaan. Nukkuminen tapahtui taas nojatuolissa. Jostain syystä vasta eilisiltana tajusin ottaa tuoliin avuksi vielä sellaisen kovavaahtomuovisen tyynyn, jota tavallisesti käytänä kun luen sängyssä selälläni. Sen kanssa pystyin olemaan lähes normaalissa istuma-asennossa ja siinä nukkumassa.

LÄÄKÄRI sanoi päivällä että ei mene kauaakaan kun jalan vointi paranee kunhan laajennus on tehty.Olisihan se mukavaa että voisi nukkua vuoteessa, haava papanisi ja pystyisi kävelemään kunnolla. Mutta eiköhän nämä kokolailla oikeassa ole.

TARKOITUS oli hakea ne kutsut kirjapainosta, mutta piti päästä kotiin ja saada lenkkari pois jalasta joten kutsujen hakeminen jäi. Soittelin että laittakaa lähetti viemään ja mä tulen sitten kun jalka on siinä kunnossa että pääsee tulemaan. Monessa paikassa pitäisi käydä ja liikkua mutta toistaiseksi joutuu pysyttelemään kotona. Kunhan jalka paranee niin sitten pitää nauttia ulkona liikkumisesta senkin edestä ja toivoa että keli sen sallii. ■