ark.jpg

AAMULLA oli taas niin sakea sumu, että hyvä kun sekaan sopi. Puolen päivän jälkeen hälveni lopultakin. Enpä huomannut katsoa mittariin aamulla, mutta iltapäivällä kotiin tullessa oli vain asteen verran pakkasta. Alkaa siis oikeasti lauhtua.

AAMUSELLA tuli puhelu, olisiko mulla mahdollisesti tallessa tilaisuuteen X liittyvä teksti Y? Lupasin katsastaa ja laittaa tulemaan jos sattuu löytymään. Ei muuta kuin arkistolevyä kaivelemaan. Ja aika kauas saikin mennä, sillä tiedosto oli vuodelta 2005, mutta löytyi. Laitoin menemään sähköpostissa ja jo hetken kuluttua tuli vastaus: "On sinulla hyvät arkistot." Olisi varmaan kauemmaskin, mutta kun erään koneen kiintolevyn lauetessa meni tuotakin vanhempia tiedostoja. Silloin ei tullut ajatelleeksi että ne ehkä kannattaisi varmistaa useampaan paikkaan. Nyt menee osa arkistolevylle, osa pilveen ja osa molempiin. 

AAMUPÄIVÄLLÄ tuli myös viimeisimpään julkaisuun loputkin aineistot, joten otin sen työn alle. Ensimmäinen tehtävä oli tulostaa Word-dokumentti PDF-muotoon. Toki sen olisin voinut Wordissä tallentaa suoraankin PDF:ksi, mutta kun käytin PDF-tulostinta, niin pystyin säätämään grafiikan resoluution etc sellaiseksi ettei tarvitse olla erikseen niitä säätämässä. Tuosta PDF:stä kun joutuu irrottamaan kaikki kuvat vielä taittoa varten.

ILTAPÄIVÄLLÄ piti siistiä yksi PowerPoint kun se oli tehty valmille pohjalle, ja pari elementtiä piti saada taustasta pois. Oli nopeampaa tehdä se itse kuin laittaa ohjeet miten ne saa pois. Voin joskus kun ohi kuljen ja aikaa on niin käydä näyttämässä, niin osaa itsekin sitten jatkossa. Ja piti tietysti katsoa että tallennan sen vanhempaan versioon, koska tiedän että siellä ei ihan uusinta Officea ole. Mullakin kyllä minläppäri kehoittelee silloin tällöin päivittämään Officen uusimpaan, mutta maksua vastaan. Mun mielestä siinäkin pitäisi olla samalla lisenssillä kuin tässä, mutta onkohan siinä mennyt jokin bitti poikittain? Tosin se kone on sen verran harvakseltaan käytössä ettei nyt toistaiseksi ole tarvetta päivitellä siihen.

ONHAN niitä koneita enemmänkin tuolla varastossa. Lähes viisi kiloa painava kannettava (nykyisen mittapuun mukaan raahattava), mutta siinä kun on toimiva XP, polttava CD-asema ja korppuasema, ja kun olen jopa sitä tässä ihan viime vuosina tarvinnut kun tuli materiaalia korpuilla, niin olkoot edelleen tallessa. Pöytäkonekin siellä on satunnaista käyttöä varten, myös XP:llä. Se on nykyisin riisuttu kaikesta turhasta softasta, ja sitäkin tarvitsee aina välillä kun tässä koneessa on tuon optimisen aseman kanssa hankaluuksia. Ja onhan siinä pöytäkoneessa langaton verkkokorttikin, mutta aikoinaan ostaessani sen siitä ei sanallakaan mainittu. Kerran vain vahingossa huomasin sen olemassaolon. Helpottihan se kun ei tarvinnut kaapelia vedellä.

ENNENKUIN suuntasin kotiin käväisin ostamassa lopultakin jatkojohdon. Kuinkahan kauan mulla on ollut lappu muistuttamassa siitä? Vaikka melkein päivittäin kuljen myymälän ohi, ikinä en ole muistanut poiketa. Paitsi tänään kun laitoin kännykkään muistutuksen. Piti ostaa samalla myös uusi hiirimatto, mutta se taas puolestaan jäi kun kiertelin ja katselin kaikkea kivaa, mutta tarpeetonta.

TAAS olisi pari jaksoa MasterChefiä katsottavana. Ja illalla taitaa tulla viimeinen jakso American Horror Story: Hotellista. Jälkimmäisen jälkeen voi sitten siirtyä pitkälleen. ■