dream.jpg

MAANANTAI valkeni - jos nyt niin voi sanoa - harmaana ja sateisena. Koko yön oli ollut plussalla joten viimeisetkin lumen rippeet olivat saaneet kyytiä. Aamulla lähtiessä satoi sen verran että sateensuoja oli otettava käyttöön.

PÄIVÄLLÄ käväisin sitten juomassa muutaman tuopin, kun kaveri soitteli että oli saanut asiansa hoidettua. Paikkakin oli sopivasti lähellä, ei mennyt edes viittä minuuttia kun sinne kävelin. Ja hyviä uutisiahan hänelle kuului: maksettavien verojen määrä putosi 12 000 eurosta 800 euroon. Oli siinä onnellinen kaveri. Verotoimistossa totesivat heti että virhe oli tullut ja laittoivat oikaisuvaatimuksen eteenpäin. Tuoppien jälkeen kaveri lähti kotiinsa valmistautumaan tiistain aamuvuoroon, ja palasin takaisin koneelle.

ILTAPÄIVÄLLÄ tuli sitten aineiston toimittaja. Toi osan kuvista siihen postuumisti ilmestyvään julkaisuun. Kaikkia kuvia eivät vielä olleet löytäneet/ehtineet etsiä, joten lisää on vielä tulossa. Sovittiin myös aikatalusta - helmikuussa olisi hyvä saada kirja painosta ulos. Samalla kertaa tuli myös aineisto uusimpaan julkaisuun. Siitä tehdäänkin kaksiosainen. Ulkoasu ja koko ovat samanlaiset molemmissa joten pääsen yhdellä pohjalla menemään. Otin aineiston levylle ja pilveen niin saatoin luovuttaa USB-tikun heti takaisin. Sitten vain kaupan kautta kotiin.

TIISTAIN kulutin tehden tätä uusinta julkaisua. Hieman hidasti se artikkelit olivat yhdessä tiedostossa käänteisessä järjestyksessä, eli ensimmäiseksi tuleva oli viimeisenä ja viimeiseksi tuleva ensimmäisenä jne. En pystynyt nostamaan koko tekstiä kerralla taittopohjaan, vaan piti ensin tislata tiedosto puhtaaksi tekstitksi ja siitä juttu kerrallaan nostaa taittoon. Kyllähän se hidasti jonkun verran, mutta sain kuitenkin kaikki nostettua. Nämä kaksi julkaisua on saatava valmiiksi tämän vuoden puolella, mutta kakkososan valmistuminen menee ihan joulukuun loppupuolelle:viimeiset aineistot saan siihen vasta joulun tietämillä. Toisaalta niiden lisääminen on helppoa kun kaikki muu on jo siinö valmiina ettei siinä kauaa mene. Kansikuvat tein jo molempiin, sama teema mutta pieniä muunnelmia kakkoskanteen. Ja kun taaskaan ei ollut mitään julkaisuohjeita, niin saatoin muokata sisuksen sellaiseksi kuin itse ajattelin sopivaksi näille julkaisuille. Sain iltapäivällä laitettua vedokset nähtäväksi, huomenissa varmaan jo kuuluu kelpaako sellaisenaan vai pitääkö säätää jotakin.

TÄNÄÄN oli jopa harmaampaa kuin eilen. Näkyvyys oli aamupäivällä likimain nollassa. Naapurirakennus 20 metrin päässä näkyi hädin tuskin sumun läpi. Ja lämmintä oli taas: lämpömittari hipoi melkein +6 asteen tietämissä. Ja tietysti pikku tihkua ilmassa. Mutta ihan mukava ilma, en mä valita.

HUOMENNA onkin vuorossa kokoustamista pidemmän kaavan mukaan. Kello 16 alkaa, ja jos tuossa 21 aikaan on kotona, niin voi olla tyytyväinen. Ja torstaina iltapäivällä reissuun muutamaksi päiväksi, niin saa otettua etäisyyttä näihin hommiin vähäksi. Aina silloin tällöin on hyvä lähteä pois töiden ääreltä, niin ajatus selkeytyy. ■