lay.jpg

AAMULLA tuli uuden kirjan toimittajalta puhelu: ideani ja ehdotukseni julkaisun ulkoasuksi oli hyväksytty! Oli kuulemma käynyt näyttämässä korkeammalle taholle, joka oli näyttänyt vihreää valoa. Tuntuipa hyvälle! Ja samalla sain tietää että kaikki tekstit ja kuvat oli aamulla laitettu pilveen, joten pääsin aloittamaan. Aamupäivä meni siinä että hioin ja sovittelin vakioelementit kohdalleen, ja suunnittelin otsikoiden sijainnin sekä isojen kuvien käyttötavan. Iltapäivälllä ensimmäinen juttu paikoilleen niin alkoi nähdä mitä on tulossa. Osa jutuista on lyhyempiä ja taitaapa pari olla kokonaan ilman kuvia, eli voi leikitellä niiden kanssa vähän enemmän. Aika kului huomaamatta kun oli mielekästä tekemistä. Ensimmäinen vedos pitää olla valmiina reilun viikon kuluttua, mutta nyt kun on pasmat selvillä millä kuvioilla mennään, niin valmistuu varmasti.

SIIHEN toiseen kirjaan ei vieläkään ole tullut erään henkilön korjauksia. Sen suhteen alkaa olla jo kiire. Yksi vedos pitää vielä käyttää toimituskunnalla ja ensi viikon perjantaina on pakko saada aineisto painoon. Jos maanantain aikana ei kuulu mitään, niin pitää laittaa vedos nykyisillä korjauksilla, ja pyytää nopeaa toimintaa että pysytään aikataulussa.

HUOMENISSA on taas se päivä jolloin kurittomat matot saavat piiskausta. ■