asenna.jpg

AAMUYÖLLÄ heräsin siihen kun sade rummutti ikkunaa. Käänsin kylkeä ja nukahdin uudestaan. Aamulla satoi edelleen, välillä tihuuttaen ja välillä rankemmin. Sateenvarjo sai olla koko ajan valmiustilassa. Iltapäivällä sade loppui ja jopa sinistä taivasta näkyi. Päivällä menin sitten katsastamaan sen koneen, jossa oli ongelmia. Ensimmäiseksi tosin lyötiin Lumia-puhelin eteen, kun siinä oli ongelmia. Itse en Lumia-puhelimista pidä yhtään, mutta kun niidenkin kanssa on joutunut pelailemaan niin tulihan se kuntoon. Seuraavaksi oli vuorossa tabletti, johon olisi pitänyt asentaa Areenan sovellus. Ei kuulemma suostu asentumaan kun vaatii ensin tabletin päivitystä. Vahinko vain että siinä ei ollut SIM-korttia eikä vapaata WiFi-verkkoakaan löytynyt, joten päivityksiä en voinut asentaa. Kerroin että kun menee kotiin ja on taas omassa WLANissa niin asentaa alakulmasta löytyvät päivitykset, ja kokeilee sitten Areenan asennusta. Ja lopuksi tietokone. Ilmeisesti hän oli vain pelästynyt 8:n päivityksiä ja sammuttanut koneen. Eihän siinä mitään, annoin asentaa päivitykset ja ajoin Never10:n niin kymppi ei asennu edes vahingossa. Samalla sain poistettua koneelle jo tulleet kympin asennustiedostot.

ILTAPÄIVÄLLÄ sain puhelun eilisen kirjapalaverin tiimoilta. Tarjoukseni oli mennyt läpi, ja toimittavat kaiken aineiston Tampereen lomani jälkeen. Ehtivät viimeistellä sen ja katsoa että kaikki on likimain valmiina taittoa varten. Lokakuun loppuun olisi kuulemma kiva saada kirja, eniten aikaa menee kuitenkin itse painotalossa, kun kirjasta on tulosssa kovakantinen ja siinä joudutaan odottamaan sitomisen ja liimauksen valmistumista. Lupasin kuitenkin että enköhän mä sen lokakuun alkuun saa painoon.

ALKUILLASTA laitoin kotona ison koneen hakemaan päivityksiä. Kesti viiisi tuntia ennenkuin seiskaan latautuivat päivitykset. Miniläppärin laitoin sen jälkeen hakemaan päivityksiä kymppiin, eikä sekään halunnut päivityspalvelimelta mitään suoraan ladata. Piti senkin kanssa mennä suoraan Mikkisoftan sivuille ja ladata sieltä asennuspaketti. Tuolla se edelleen asentaa sitä, 82 % näytti olevan äsken valmiina.

ENSI tiistaina onkin jo aamulla palaveri. Voipi mennä aikaa kun on aikataulutettava syksyn tiedotus. On tulossa niin monta juttua, ja mahdollisuuksien mukaan yritetään saada niitä niputettua yhteen lehteen. Normiaikataulusta poiketen laitettaneen lehti taipaleelle vasta syyskuun lopussa. Samoin pitää luoda alustava suunnitelma juhlatoimikunnan perustamiseksi. Asia saattaa olla esillä jo seuraavassa kokouksessa.

HUOMASIN tänään Facebookissa että syyskuussa 2018 meikäläisen löytää Tampereelta. Siellä on tapahtuma johon pitää osallistua. Vielä ei sentään taida saada varattua hotellihuonetta sitä varten mutta ensi vuoden loppupuolella sekin pitää tehdä. Saapahan sitten huoneen hotellista johon haluaa majoittua.

PÄIVITYS kestääkin kauemmin, vasta 84 % valmiina. Voisin vilkaista löytyykö jotakin katsottavaa siksi aikaa. ■