Miksi elokuva pitäisi analysoida? Eikö riitä että sen katsoo ja siitä nauttii? Tai saa jopa pari ajatusta siitä? Mitä lisäarvoa tuo elokuvan purkaminen pienempiinkin osiin ja niiden merkitysten selittäminen?

Eikä se että joku elokuvakriitikko kehuu jonkin elokuvan maasta taivaaseen, tarkoita että mä pitäisin siitä elokuvasta (otetaan taas esimerkiksi Kaurismäen tylsät, piinaavat ja pitkävetiset elokuvat, jotka saavat kriitikot kusemaan hunajaa aivan kuin olisivat nähneet kultamunia munivan hanhen, mutta itse en niitä edes pienestä maksusta viitsi katsoa. Järjestään kun ovat samanlaisia, ja muutaman olen pakosta joutunut katsomaan.

Siksipä mulla ei ole mitään tarvetta ryhtyä analysoimaan illan elokuvaakaan, Pride and Prejudice and Zombies vaan ottaa se mukavana viihteenä. Voin suositella. Lämpimästi.

Ilman analysointia kävin aikanaan katsomassa ennakkotietojen pohjalta katsomassa joitakin esityksiä Kuopio Tanssii ja Soilla (viime vuosina käynnit ovat jääneet kun ohjelmistossa ei ole ollut sellaista joka oikeasti houkuttaisi ostamaan lipun, ja tangoa mä en jaksa katsella, eikä kotimaiset esityksetkään mitenkään loistokkaita ole). Esimerkiksi Incidence Choregraphiquen esitys oli jotain joka oli pakko nähdä. Tästä kun oli ennakkoon tietoa enemmänkin. Vuosien varrella on ollut useitakin esityksiä, joiden nimiä ei enää jaksa muistaa, mutta niiden sisällön muistaa edelleen. Silti ei ole tarvetta ryhtyä analysoimaan miksi. Riittää että ne siinä hetkessä tekevät (positiivisen) vaikutuksen, tempaavat mukaansa ja tuntuu että loppuvat aivan liian pian. Pahinta oli aina se kun esityksen jälkeen seurueessa joku alkoi perinpohjaisen analysoinnin. SIlloin tuli kiire karata paikalta. Myös Shangai Ballet, Granhøj Dans, Cedar Lake Contemporary Ballet ja Les Ballets Trockadero de Monte Carlo olivat nimiä jotka vetosivat ja kutsuivat katsomaan. 

Jos mä käyn taidenäyttelyssä, mulla ei ole tarvetta alkaa keskustella viivan tai värien käytöstä. Mä joko pidän taideteoksesta tai en. Helppoa. ■