tikut.jpg

Lojuuko työpyödälläsi/hyllyssäsi/laatikossasi vanhoja tarpeettomia USB-muistitikkuja? Nyt on tarjolla kätevä tapa päästä niistä eroon: lähetetään ne Pohjois-Koreaan! Tuohon omassa todellisuudessaan elävään maahan. 

Kaksi amerikkalaista järjestöä on aloittanut kampanjan kootakseen tarpeettomaksi jääneitä usb-muisteja ihmisiltä. Tikuille ladataan sitten esimerkiksi Hollywood-elokuvia, eteläkorealaisia ja amerikkalaisia tv-ohjelmia sekä muuta materiaalia, joka voi olla vaikka koreankielinen Wikipedia.

Tikut toimitetaan sitten tavalla tai toisella Pohjois-Koreaan. Keinoista mainitaan ilmapallot. Levitystyöstä vastaavat lähinnä Etelä-Koreassa toimivat järjestöt. Asiasta on kirjoittanut muun muassa Wired.

”Kun ei ole internetiä eikä riippumatonta media ja hallitus sensuroi kaikkea, nämä filmeillä, kirjoilla ynnä muulla täytetyt pienet muovikapineet ovat pohjoiskorealaisille ikkuna ulkomaailmaan”, selitetään kampanjasivulla.

Sivun mukaan Pohjois-Koreaan salakuljetetaan eri tavoin vuosittain noin 10 000 usb-tikkua. Enemmänkin saataisiin toimitetuksi, jos olisi mitä toimittaa. Siksi nyt toivotaan, että ihmiset kaivelisivat laatikoitaan ja lahjoittaisivat tallennusvälineitä.  (Lähde Tivi)

Itselläkin löytyy useampi muutaman gigatavun tikku, joten nyt saan nekin pois nurkista kuljeksimasta.  

Kampanjasivu löytyy osoitteesta http://www.flashdrivesforfreedom.org/

Shannarasta näyttää tulleen uusi jakso. Pitääpä katsoa se ennen American Horror Storya, ■