henk.jpg

Tiistaina odottelin puoleen päivään ennenkuin lähdin kirjapainoon. Ja tulihan sieltä aamulla vielä yksi lisäys. Mä olen oppinut että pitää kertoa milloin lähden, joten viime hetkenkin muutoksia on vielä mahdollista tehdä. Kirjapainossa vastaanotto oli lämmin kun aina. Vein kaikki tarvittavat paperit mukanani niin ei tarvinnut sähköpostissa mitään täydennellä. Nyt vaan odottelen kun painosta tulee mulle kappale.

Aloin sitten vääntämään sitä uusinta kirjaa. Kieltämättä melkoisesti on kielioppivirheitä, mutta sen ymmärtää kun kyse ei ole syntyperäisestä suomalaisesta. Korjaan itse ne mitä satun huomaamaan, ja kirjapano oikolukee ja laittaa mulle korjausehdotukset kunhan siihen vaiheeseen päästään.

Tänään olisi ollut se mehuauto parkkipaikalla, mutta piti istua kokouksessa, eikä se myyjä ollutkaan kuin ½ tuntia siellä. En siis edes kaavaillut ehtiväni sinne. Täytyy pitää silmällä ilmoittelua, ja toivoa että ensi kerralla ehtii paikalle. Se puolukkamehu kun mua kiinnostaa kovasti.

Sähköpostiin tuli iltapäivällä pyyntö, josko voisin annetusta aineistosta tekaista vuosikellon graafisessa muodossa niin voitaisiin kokouksessa jakaa se kaikille. Onhan se helpompaa katsoa yhdeltä arkilta kaikki tieto, kuin selata A4-nippua hakeakseen tietylle kuukaudelle kuuluvia tehtäviä. Eihän mulla siinä mennyt kuin sellainen vartti tehdessä. Laitoin sähköpostiin ja lähdin kokouspaikalle.

Kokouksen jälkeen illalla poikkesin Clas Ohlsonilla hakemassa henkareita. Alunperin oli tarkoitus ostaa vain 8 henkaria, mutta kun klubikortilla sai 2 pakkausta (16 henkaria) hintaan 9,99 € niin pakkohan se oli ottaa. Sen olen huomannut ettei henkareita ole koskaan liikaa.

Kaveri soitteli ja kertoi ostaneensa ilmaviilentimen kesää ajatellen. Kävin katsomassa laitetta verkkokaupassa, ja olihan tuo kohtuu arvokas. Kävi kyllä mielessä että pitäisikö itsekin tilata samanlainen jos ensi kesänä ollaan taas sietämättömissä hellelukemissa. Vielä en kuitenkaan tilausta tehnyt, pitää maksaa muutama loppuerä parista laitteesta ja sitten miettiä asiaa uudelleen.

Jossakin välissä pitäisi ehtiä johonkin rättikauppaan ostamaan huppari tai jotain vastaavaa, kun nykyisestä sanoi vetoketju itsensä irti. Ei enää viitsi laittaa noita paksumpia mitä vaatehuoneesta löytyy, kun alkaa kelit olla nollan ja muutaman pakkasasteen välillä. Jos jaksas huomenna.

Bussia odotellessa oli keskustelua siitä millä ohjelmalla töitäni teen. Kun kerroin millä ja mihin hintaan, niin sainpa kuulla yllättävän tiedon: mun ei tarvitsekaan enää maksaa itse lisenssimaksuja vaan ohjelma ostetaan firman piikkiin. Sopii mulle. ■