valo.jpg

Keskiviikkoillan ensimmäinen kokous menikin odotettua nopeammin, joten oli aikaa käydä nostattamassa joulumieltä ravintelissa juomassa glögi. Ihan sellainen alkoholipitoinen. Toinen kokous kesti sille varatun ajan. Onneksi mulla oli miniläppäri mukana niin sain tehdä päivitykset ihan reaaliajassa, eikä tarvinnut jättää niitä kotona tehtäväksi. Kova oli kiire porukalla syömään, joten jäätiin sihteerin kanssa kahdestaan keräämään pois tietokoneet ja kokouspaperit etc. Ravintolassa löytyi kuitenkin vielä paikat, joten ei tarvinnut ihan seisaaltaan syödä. Ja vielä kun sain kyydin kotiin, niin siinäpä se ilta oli. Menihän siinä kuitenkin 5 tuntia koko hommassa eli ei sitä noin vain heitetty.

Torstaina piti taas palata käyntikorttien pariin, vielä hiotaan. Nyt laitoin tekstin pienemmällä fontilla mutta vielä ei ole tullut vastausta kelpaisiko. Josko maanantai toisi vastauksen. Tälle vuodelle kaavaillusta kirjasta ei vielä ole kuulunut mitään, mutta onhan tässä vielä jokunen päivä aikaa.

Perjantai meni lähinnä vanhoja töitä arkistoidessa, niin että ovat tallessa tuolla ulkoisella levyllä. Muutama päivityskin piti tehdä erään sivun käyttäjätunnuksiin, eli lähinnä poistaa niitä jotka eivät tilaustaan enää halunneet jatkaa. Katselin omaa paperiarkistoakin ja joku päivä pitäisi ottaa ja käydä se läpi, alkaa olla sen verran paljon paperia jonka voi syöttää silppuriin. Olisikohan ensi viikon hommia?

Lauantaina lähdin ostamaan uusia lenkkareita kun näyttää siltä ettei pahemmin talvijalkineita ainakaan toistaiseksi tarvita. Kävelymatkan aikana olisi voinut vaikka kerätä pajunkissoja jouluksi maljakkoon, kun näkyi muutamassa pajussa kissat jo puhjenneet. EN tosin kerännyt. En mä muutenkaan laita jouluksi mitään, mitä sitä muutaman hassun päivän takia. Ja kun en muutenkaan ole mikään jouluihminen. Lenkkarit tuli ostettua ja samalla kylppäriinkin kemikaalioita. Ja löytyihän sieltä karpalomehuakin. Ihan täyttä mehua eikä mitään vedellä ja rypälemehulla laimennettua litkua. Oli hyvää ihan sellaisenaan, mutta turhan tyyristä janojuomaa joten miksaan sitä lähdeveteen.

Sähköpostiin tuli viesti että vanhat rouvat olivat perjantaina käyneet karpalossa ja nyt olisi pussillinen minullekin. Nam! Lupasin huomenissa käydä noutamassa omani. Nyt pitää vaan huolehtia että säilyvät ainakin jouluun asti, ellei uuteen vuoteen. Nautitaan joko jäisinä kuuman kinuskikastikkeen kera tai niinkuin mä tykkään, hieman sulaneina sellaisenaan. Pitää katsoa onko jouluna vai uutena vuotena vieraita tulossa, pannaan tarjolle silloin.

viini.jpg

Kokousillassa sain lahjaksi uuden sadon viinipullon, Doudet-Naudin Beaujolais-Villages Nouveau'n. Ranskassahan se on aina suuri tapaus kun uusista rypäleistä tehdään vuoden ensimmäinen viini, suomessa ei niin iso vielä. Tosin eräs viiniasiantuntija ehti jo moittia viinin valmiiksi. Mä olen kerran erehtynyt ostamaan erään viiniasiantuntijan kehumaa viiniä, ja se oli ihan karmeaa litkua. Niinpä olen päättänyt luottaa omaan vaistooni ja intuitiooni kun menen viinejä ostamaan. Eikä ole pahemmin tullut harhaiskuja tehtyä. Perusperiaatteena on se, että alle 10 euron viinejä osta. Tosin jos isommalla seurueella juodaan viiniä, niin silloin hanapakkaus on pöydässä ja hyväksi havaittu Espíritu de Chile joko punaisena tai valkoisena. Maistuu ihmisillekin jotka harvemmin juovat viiniä.

Tuota saamaan maisteluviiniä on kuvailtu näin: Beaujolais nouveau on valmistettu kuluvan satovuoden gamay-rypäleistä. Keskitäyteläinen, vähätanniininen, kirsikkainen, metsämarjainen, kypsän karpaloinen, kevyen mausteinen, hennon banaaninen. Jouluna selviää mitä mieltä itse olen. Tosin mulla ei ole tarvetta ryhtyä laveasti kuvailemaan sitä sen tarkemmin, jos pidän niin pidän ja jos en, niin en. Ja kun kaikki eivät kuitenkaan pidä samoista viineistä. Joillekin joku Soave on jo melkeinpä laatuviiniä, kun itse en sitä kelpuuta muuta kuin ruuanlaittoon. ■