trees.jpg

Aamulla herätessä aurinko paistoi ja maa oli valkoisena, lämpömittarikin oli laskenut neljä astetta pakkasen puolelle (ja koko päivän pysyikin pakkasen puolella). Pienimuotoista esimakua talvesta siis.

Käyntikorttien tilaajasta ei kuulunut mitään, lienee kiireinen niinkuin viime viikolla arvelikin olevansa. Sähköpostiin tuli kuitenkin yksi valokuva, josta pitäisi kortti tehdä. Kuva tuli jo aiemmin MMS-viestinä, mutta eihän siinä koko riittänyt mihinkään. Viime viikolla piti ihmetellä sekä Lumian että Windows-puhelimen kameran asetuksia, ja täytyy sanoa että kumpikaan ei edelleenkään ole mun suosikkipuhelimia. Android-puhelimessa kaikki on vaan niin yksinkertaisen helppoa ja intuitiivista että ei edes tarvitse pähkäillä mistä asetukset löytäisi.

Piti laittaa jo postia koskien sitä yhtä julkaisua jonka haluaisivat vielä tänä vuonna kun ei ole kuulunut mitään. Vaikka mä en joulusta perustakaan, ei se tarkoita että mä joulun pyhät sitä kirjaa tekisin. Tarkoituksena on pitää muutaman päivän breikki kokonaan tietotekniikasta, ja lukea sähköpostitkin vasta tapanin iltana, samoin Facebook saa olla muutaman päivän rauhassa.

Päivällä tuli tieto maaliskuun rinneviikonlopusta. Maaliskuun loppupuolella olisi tarkoitus lähteä katsomaan onko rinteillä lunta, vai lasketellaanko nurmikolla. Kiirettä ei onneksi ilmoittautumisen kanssa ole, helmikuun puoleen väliin asti on aikaa ilmoittautua, mutta enköhän mä sinne mene. Tänä vuonna jäikin väliin.


Posti kantoi sähkölaskun. Mielenkiintoista huomata kuinka sähkölaskun summa on tipahtanut puoleen kun mittarit luetaan etänä. Aiemmin kun lasku tuli arvioina, oli se aina kaksi kertaa nykyisen suuruinen ja vuoden välein tuli hyvityksiä ja nollalaskuja. Nykyisin tahtoo noissa sähkölaskuissa olla se siirtomaksu jo suurempi kuin itse sähkön osuus. Jos jaksaisi ja viitsisi niin voisi kilpailuttaa sähkönsä, voisi ainakin joksikin aikaa saada halvemmalla. Mihinkään määräaikaisiin mä en kuitenkaan halua sitoutua, enkä sellaisiin lafkoihin jotka laittavat laskunsa Sveitsistä tai jostakin muualta.


sinister2.jpg

 

Telkkarista ei totuttuun tapaan tullut mitään katsomisen arvoista, joten illan päätteeksi katsoin Sinister 2:n. Eipä tuo juuri kummemmin pelottanut. Ehkä noita on tullut katsottua jo sen verran paljon, että eivät enää jaksa säikytellä. Ja toisaalta pidän enemmän kauhuleffoista, joissa se kauhun tunne syntyy muulla tavoin kuin hillittömällä väkivallalla/verellä mässäilyllä. Yksi tälläinen taidonnäyte on The Others.

Tammikuussa näkyy alkavan uudet X-Files -jaksot, tosin niitä ei taida olla ja tulla kuin kuusi kappaletta. Pitää ne silti katsoa. Ilokseni huomasin myös että Doctor Whon joulujakso tulee Yleltä, tosin vasta vuodenvaihteen jälkeen, mutta kuitenkin. Ja olihan siellä Foxilla ja Nelosella jotakin muutakin alkamassa. Maikkari ja Sub senkun näyttävät samat ikivanhat leffat uudelleen ja uudelleen, tai sitten jotakin "viihdettä" joka ei naurata edes naapurin mummoa. ■