joulu.jpg

Aamun pimeinä tunteina heräsin siihen kun tuuli ulvoi nurkissa ja vettä tuli ikkunaan kuin paloruiskusta . Päiväksi sade kuitenkin kuivui ja edelleen on satamatta, onneksi. Melkoisen kostean kolealle keli kuitenkin tuntui. Enkä mä jaksanut lähteä mitään rytkyjä etsimään, ei ollut sellainen fiilis.

Päivällä piti sopia vielä palaveri huomiselle, pitkälle iltapäivään varmuuden vuoksi ;) Tosin en aio kovin kummoisesti pämpätä juhlissa, ehkä tilataan punkkupullo pariin pekkaan jouluruuan seuraksi. Ellen sitten pysyttele olutlinjalla, jos talosta löytyy tummaa olutta (ulkolaista sellaista). Oluesta puheenollen, seuraavalla Tampereen reissulla pitääkin käydä eräässä tietyssä ravintolassa maistelemassa eräs tietty olut, joka on valikoimiin otettu. 

Vajaan tunnin kuluttua pitäisi lähteä pikkujouluihin, ja sittenhän sen näkee onko siellä sitä ohjelmanumeroa vai ei. Ei tuo kova puuskittainen tuulikaan salli sen pitoa, mutta toivottavasti tyyntyy vielä ennen H-hetkeä. Taksi on jo tilattu valmiiksi juhlapaikalle kotiinpääsyä varten, on kuitenkin sen verran hankalassa paikassa ettei kävellen viitsi pois lähteä. Ja tullaan kimppataksilla, niin ei tule nokkaa kohti montaakaan euroa. ■