blue-ice-1180490-1278x915.jpg

Tänään sitten suunnitellusti katsastamaan kylmälaitteita. Ensin ajattelin että menen lyhyempää reittiä, mutta päätin kuitenkin kiiertää pidemmän kautta. Kun aurinko paistoi ja lämmintä oli yli +22° niin mikä se oli kävellessä, Hieman yli tunti meni kun kaupoille asti pääsin, mutta matka ei tuntunut pitkältä.

Käväisin kahdessa eri liikkeessä ja kolme vaatimukset täyttävää laitetta löytyi, kaikki kolme mahtuivat satasen hintahaitarin sisään. Alustavan päätöksen olen jo tehnyt, mutta pitää vielä neuvotella rahoittajien kanssa, he kun tämän minulle palkkioksi ostavat. Epäilen että valitsemani halvin vaihtoehto on heillekin mieleen.