rain.jpg

Aamu alkoi tosi mukavasti. Päivä oli hädin tuskin valjennut (tai ei sitäkään sillä taivas oli harmaa ja hiukan ripeksi vettäkin), kun katolta alkoi kuulua sellainen töminä että ikkunalasit helisivät. Jotakin edelleen meneillään ollevaan remonttiin liittyen siellä puuhastelevat. Alhaalla huutaa kompura ja kaipa katollakin jotakin on, kun ainakin paineilmaletku sinne menee ja toisessa päässä taloa pihalla on joku isompi laitos. En jaksanut kotiintullessa käydä ihmettelemässä. No, ehdinpä aamulla tehdä risteilykutsun valmiiksi. Huomenna painoon, kunhan yksi asia on tarkastettu.

Juuri ennen töihinlähtöä kolahti sähköpostiin tieto omasta keskustelusta. Se olisi ensi viikolla. Edellyttäen että kaikki paperit on toimitettu huomiseen klo 14 mennessä. Omani olen toimittanut, työpaikalla ohjaaja olikin poissa. Viesti kuitenkin meni ohjaajalle kotiin, ja jonkinasteisen lupauksenkin sain että homma hoituu huomenissa. Muutoin valmistuminen jää jonnekin tulevaisuuteen, eikä kiinnosta yhtään jättää asiaa roikkumaan. varsinkin kun kovin pitkään en talossa enää ole.

Työpaikalla päällikkö tuli kertomaan iloisia uutisia: hän oli laskenut lomani väärin. Aivan niin montaa päivää ei enää ollutkaan jäljellä kuin alunperin hain ja jotka hyväksyttiin. Viikon verran katosi lomasta, mutta se ei minua nyt hirvittävissä määrin haittaa. Siirtelimme yhdessä jo aiemmin haettua lomajaksoa, ja kun sijoitin sen sopivasti juhannusviikolle, jatkuu loma vielä päivän juhannusviikonlopun jälkeen. Ei tarvitse grilliltä suoraan töihin lähteä. Edellyttäeen tietysti, että juhannuksen voi grillata.